Huh huh! Viimeisestä blogitekstistä on jo todella vierähtänyt aikaa! Tässä viimeisen parin kuukauden aikana on monesti tullut mieleen, että olisi syytä tännekin kuulumisia päivitellä, mutta aina on ollut joku tekosyy, jonka varjolla on voinut jättää kirjoittamatta. Jos ei muuta, niin tietokoneen avaaminen on osoittautunut liian haastavaksi tehtäväksi (muu nettiselailu onnistuu helposti kännykällä).

Mistä alkaisin? Paljon on tapahtunut sitten viime kirjoituksen. Maha kasvaa. Synnytykseen on pari kuukautta aikaa. Aamukampa vielä puuttuu, mutta erään ystävän näillä näppäimillä tapahtuva perheenlisäys iskosti kyllä takaraivoon ajatuksen vähenevistä päivistä ja tulevasta tuskasta. Joo joo, tunnelin päässä on valoa (tässäkin tapauksessa kirjaimellisesti) ja tuntien kipu kyllä palkitsee kuin ylitsevuotava malja (tai jotain sinnepäin), mutta tuskinpa synnyttäminen on kenenkään mielestä erityisen ihanaa.

Paljon on tavaroita hankittu. Viimeisimpänä ostoksena oli Emmaljungan yhdistelmävaunut. Tuhlaa tonni, ainakin melkein. Ainakin vaunut on mieleiset ja aivan viimeisen päälle. Pyhänä tarkoituksenani on jatkaa lenkkeilyharrastusta Pihvin syntymän jälkeen, joten ulkoilun puutteesta ei ainakaan voi syyttää huonoja vaunuja.


Viimeiset laatuaan tällä kankaalla. Kyllä jännitti tilausvaiheessa, että saadaanko näitä vai ei

Vaunut ja muuta oheistarviketta haettiin Lohjan Tenava-aitasta, jonne voin suositella ostosreissua vähän kauempaakin (meillä kilometrejä kertyy reilu 70 suuntaansa). Siellä vaunut olivat kuitenkin sen verran edullisemmat, että kannatti ajella. Lisäksi palvelu oli asiantuntevaa ja ystävällistä, ja vaunujen (ainakin Emmaljungien) hintaan kuuluu huolto. Samalla pistettiin turvakaukalo tilaukseen. Se, itkuhälytin ja rintapumppu taitavatkin olla viimeiset meidän huushollista puuttuvat tavarat. Vaatteita olen hamstrannut niin paljon, että Pihvin isä pitää sitä jo jonkinasteisena sairautena. Minä perustelen jokaista kotiintuomaani "uutta" vaatekappaletta sillä, että puklun ja kakan takia vaatteita vaihdetaan useasti päivässä. Näinhän se onkin! Onhan?

Kakka toimiikin hyvänä aasinsiltana viikonloppuun, jonka vietimme Tallinnassa. Ei siksi, että viikonloppu olisi ollut jotenkin epämiellyttävä, vaan siksi, että kävimme reissun aikana Tallinnan eläintarhassa, jossa kyllä tuoksahti vahvasti se aito ja oikea.


Näkymä hotellihuoneen ikkunasta
Hotelli oli täyteen buukattu, joten "jouduttiin" astetta hienompaan huoneeseen
Tosin tässä huoneessa oli kummallisia silmiä joka paikassa. Tuli olo, että meitä tarkkaillaan...

Ensimmäisenä iltana kävimme syömässä Vanhassa kaupungissa valkosipuliravintola Balthasaarissa ja katsomassa elokuvan "Oculus". Leffailta oli mielenkiintoinen, sillä eestin- ja venäjänkieliset tekstit pakottivat turvautumaan kuullunymmärtämiseen. Lisäksi hotellihuoneemme runsas peilitarjonta pisti säikkymään.




Söin kaksi jälkiruokaa, koska en osannut valita valkosipulijäätelön ja valkosipulipaahtovanukkaan väliltä

Tallinnalaisessa leffateatterissa ei ollut ovella lipuntarkastusta. Salikerroksiin tosin pääsi vain viivakoodia portille vilauttamalla. Eikä irtokarkkilaarissa ollut salmiakkia :(

Toisena päivänä oli vuorossa eläintarha, joka osoittautui mielestämme aika ankeaksi. Eläinten olot olivat usein kurjat. Esimerkiksi jääkarhu-urosta pidettiin noin 40m2 betonilattiaisessa häkissä ilman minkäännäköisiä virikkeitä. Kolme simpanssikaverusta istuivat suurinpiirtein samankokoisen ja yhtä askeettisesti sisustetun lasikopin ylänurkkaan tehdyllä parvekkeella. Kaikkialla haisi pahalle ja näytti kurjalle. Minne tahansa katsoitkin, oli vastassa metallia ja betonia. Viimeistään viimeperjantainen käynti Korkeasaaresssa kerholasten kanssa avasi silmät, sillä Korkeasaaressa eläimille on edes yritetty luoda luonnolliset ja virkkeelliset puitteet. Opasteita Tallinnan eläintarhassa oli vähän, joten sinne suuntaavaa suosittelen kyllä tulostamaan alueen kartan etukäteen.

Tylsistyneet simpanssit
Jääkarhu-uroksen häkki
Ihan vaan vertailun vuoksi kuvaa Korkeasaaresta. Tässä aitauksessa elää metsäkissa

Illalla kävimme syömässä Olde Hansassa, joka kyllä lunasti sen mitä lupasi. Hämyssä kiviseinien sisällä huokui hyvinkin keskiaikainen tunnelma. Autenttisuudesta en tiedä, mutta kyllä se ainakin tällaisen mattimeikäläisen onnistui vakuuttamaan.

Kolmantena päivänä ei noustu kuolleista, vaan suunnattiin KGB-museoon. Ikävä kyllä museo jäi näkemättä, sillä vaikka olin ottanut etukäteen selvää sijainnista, hinnoista ja aukioloajoista, en ollut tajunnut varata kierrosta. Tähän museoon ei niin vaan lompsita sisälle. Noh, säästyipähän nähtävää myös seuravaan kertaan!



Lopuksi laitan vielä pari kuvaa tekemistäni vappumunkeista. Mies seisoi koko paiston ajan takavasemmalla kattilan kansi ja sammutuspeite valmiina!

Kaikki eivät ole niin kauhean kauniita. Ymmärsin munkkirinkilän teon sisimmän olemuksen vasta aivan viimemetreillä.

Valmiista munkeista olin kyllä oikein ylpeä!