Edellinen blogikirjoitukseni on heinäkuulta, päivää lasketun ajan jälkeen. Mahdollisille lukijoille saattaa tulla vaikka mieleen, että jotain on mennyt vikaan ja blogin pariin palaaminen olisi tehnyt pahaa. Ei suinkaan! 23. heinäkuuta 40 tunnin kärvistelyn ja oksitosiinipussin jälkeen syntyi Kätilöopiston Haikaranpesässä 3662g ja 52cm puhdasta iloa ja rakkautta - Ylikypsä Pihvimme oli tullut maailmaan.
Ensimmäiset viikot menivät täysin huumassa, joten kirjoittaminen jäi. Isän palattua isyyslomalta töihin iski arki: Rakkaamme ei viihtynyt missään, oli itkuinen ja nukkui huonosti. Ilmaa se vain oli, mutta ymmärrettävästi epämiellyttävää pienelle ja pelokkaalle ihmisenalulle. Kun kyse oli vielä ensimmäisestä lapsesta, tuntui olo välillä täysin kädettömältä. Hyvä ei ollut missään muualla kuin yhdessä tietyssä asennossa sylissä. Ja liikkeessä piti olla. Kokoajan. Kalliit ja hienot vaunut tuntuivat turhalta ostokselta, sillä ensimmäisen kahden kuukauden aikana Pihvi ei viihtynyt niissä ollenkaan. Olin väsynyt, ja niin oli isäkin. Kodin hoitaminen jäi aivan retuperälle. Minun äidistä oli suuri apu, ja saimme mieheni kanssa myös treffiaikaa haasteellisen arjen keskellä. Laatuaika auttoi todella jaksamaan. Lopulta vatsa hieman helpotti ja se arkikin alkoi sujumaan.  Nyt neljän kuukauden ikäisenä meillä on reipas ja nauravainen pieni 7680g ja 66cm poika, joka kehittyy huimaa vauhtia. 
Blogini täyttää pian vuoden. Tällä on varmaan yhtä monta lukijaa kuin vuosia. Yksi. Minä. Se ei kuitenkaan haittaa, enhän ole edes jakanut tämän osoitetta ystävieni kesken. Pääasia on alusta asti ollut se, että pääsee purkamaan ajatuksia omasta elämästä.
Ja siihen elämään kuuluu taas pian joulu. Taisin jo vuosi sitten mainita olevani jouluhullu. Kauppakeskuksissa soivat Kulkuset ja Varpuset jouluaamuna saavat minut iloiseksi. Hiljalleen satavat hiutaleet ja paksu lumikerros taas innostuneeksi. Tämä tuleva joulu on tietty siitä vielä erikoisempi, että se on Pihvin ensimmäinen. Odotan jo sormet syyhyten piparkakkutalojen rakentamista ja joululahjojen tekoa. Niin - tänä jouluna pyrin tekemään mahdollisimman paljon itse. DIY. Jo siksikin, ettei mammaloman aikaisilla tuilla juuri muuhun varaa ole. Onneksi joulu tulee sydämestä. Ei materiasta. Mutta niistä sitten lisää seuraavassa. Tämä lyhyt ja ytimekäs bloggaus ihan vain ilmoittaakseni, että hengissä ollaan ja eteenpäin porskutetaan!