Vaikka aivan hullu jouluihminen olekin, olen vihdoin päästänyt irti menneistä pyhistä, ja katse on vihdoin kohti kevättä. Kevät tuo minussa esiin pesänlaittajan. Ja mitenhän lie, mutta sisustuskärpänen on taas päässyt puremaan.

Viikko sitten imuroidessani ärsyynnyin totaalisesti olohuoneen nukkamattoon. Se on edelleen mielestäni ihanan värinen, lämmin ja muutenkin ilo silmälle, mutta sen imuroiminen on kamalinta maailmassa. Vaikka meidänkin Philipsissä on tehoa 1200 watin verran, tuntuu karvat ja muruset vain pomppivan paikasta toiseen. Liekö vika sitten imurissa (tuntuu, että letkussa olisi jotain tukkeena, koska imuteho suuttimessa on aika ankea), mene ja tiedä, mutta päätin kuitenkin laittaa maton vaihtoon.

Ihan matto, mutta kurja imuroida. Kuvassa myös vähän osviittaa sohvasta, josta turisen ja rutisen hieman alempana.
Piirsin mieleeni kuvan vaaleasta puuvillamatosta, jossa ei kuitenkaan saisi olla hapsuja. Jos se olisi kudottu, tulisi päädyissä olla kanttaukset. Nettikauppoja ja kivijalkakauppojen nettisivuja selaillessani ei mieleistäni kuitenkaan löytynyt - jokaisessa oli joku yksityiskohta, joka ei miellyttänyt silmää. Niinpä ei auttanut muu kuin painua Ogelin Lankamaailmaan kudeostoksille. Alunperin kuvittelin virkkaavani hieman harmaaseen tai beessiin taittuvasta ontelokuteesta, mutta kuten minulle usein käy, suunnitelma muuttui paikanpäällä. Valitsin kudehyllyistä "lapsiystävällisen" maidonvalkoisen trikookuteen, jota olen nyt sitten parina päivänä muutaman tunnin ajan työstänyt. Totesin kuitenkin, että puuvilla on "helposti" pestävissä mäntysuovalla ja juuriharjalla läheisellä matonpesupaikalla. Eikä olohuoneen matto nyt niin arka ole likaantumaan. Mutta hienoa on ollut huomata, että kuteesta virkkaaminen on todella kiitollista hommaa. Työn jälki näkyy nopeasti ja jokainen kierros kiinteää silmukkaa tuo puolisen senttiä lisää mittaa. Onhan tuossa tosin työnsarkaakin, sillä tarkoituksena on virkata 160cmX240cm -kokoinen matto.

Kasa kudetta. Määristä sain kyllä hieman huonon ohjeen netissä. Tai en tiedä olisi nuo kilot riittänet, jos tekisin maton jollain kiinteää silmukkaa reikäisemmällä mallilla.
Kuteet keritty ja ensimmäiset rivit tehty. Osasinpas muuten virkata! Aiemmassa postauksessani oli kuvaa eräästä todella epäonnistuneesta pannulapusta. Noh - pyöreä muoto tuo toki haasteensa silmukoiden lisäämisvaiheessa.
Sain ilmeisesti tartutettua pesänrakennusviettiä hieman ukkoonkin, koska samantien alkoi keskustelu uusista sohvista ja sitä kautta uudesta sohvapöydästä. Ei meidän nykyisissä sohvissa mitään vikaa sinällään ole, mutta haaveissa on jo jonkun vuoden siintänyt kulmasohva. Kävimme viikonloppuna sohvakaupoilla, ja pieni budjettimme meinasikin koitua kohtaloksi. Kahdesta huonekaluliikkeestä löytyi kuitenkin tyylisemme kulmasohva huipputarjouksesta, ja kaikenlisäksi halvempi miellytti silmiämme ja takapuoliamme enemmän. Vanhat sohvat lähtivät myyntiin, tosin nykymeininki netin kirpputoreilla tuntuu olevan sellainen, että halvastakin pitäisi voida tinkiä ja ilmainen olisi paras. Ja käytetynkin tulisi olla vähintään uusi ja juuri mieluinen. Ja kuljetuksenkin tulisi onnistua, vaikka toiselle puolelle Suomea. Myyjän piikkiin.

Kevääseen suuntaavaan sisustusintoon kuuluu minulla olennaisena osana myös kukat. En ole varsinainen viherpeukalo, joten kasvi kuin kasvi tuppaa kuolemaan käsiini ennätysajassa. Olen kuitenkin ottannut tavaksi pitää koko ajan esillä jonkinlaista kukkaa. Se valaa minuun vähän toivoa ja tuo hassulla tavalla valoa ja kevättä mieleen. Piristystä. Sitä kyllä hieman ihmettelin, että kaupassa oli tarjolla jo kevätesikoita. Joko nyt? Vastahan on tulppaaniaika!
Onneksi mies muistaa kukilla satunnaisen säännöllisesti, ja sainpa minä nipun tulppaaneja myös ystävältä.

Nämä tulppaanit ostin ihan itse. Olivat todella ihanan värisiä!
Paljon on tapahtunut myös Pihvin saralla. Toissapäivänä puolivuotisneuvolassa todettiin, että pituuskasvu on aivan omaa luokkaansa. Keneenhän lie tullut, sillä me vanhemmat ollaan kyllä ihan keskivertopituisia ihmisiä?
Samana päivänä aloitettiin lihakokeilut. Ensimmäinen liha-ateria oli bataattisosetta ja broilerin sisäfilettä. Mielestäni se maistui puulta ja näytti oranssinrusehtavana mössönä vähintäänkin epämääräiseltä, mutta Pihvi veti koko lautasellisen napaansa hyvillä mielin. Ei hänellä kyllä koskaan ole ollut ongelmia syömisen kanssa. Kaikki on maistunut mitä eteen on kannettu. Ja hyvä niin!