Muistatteko, kun mittailin ihan julkisesti tänne blogiin omia vatsa- ja reisimakkaroitani pyhänä tarkoituksen tehdä niille jotain. Niin paljon en tässä hullunmyllytyksessä (ollaan sairastettu jokaikinen vuorotellen) saanut aikaiseksi, että olisin ihan aikuisten oikeasti toiminut asian suhteen. Jätin vartaloni lähinnä ruokavalion ja annoskokojen varaan. "Kyllä tässä vielä kevään aikana ehtii".

Eräs ystäväni aloitti Superdieetin vuoden alussa, ja oikeastaan hänen innoittamana päädyin alkuviikosta selailemaan FitFarmin sivuja. Huomasin suureksi ilokseni, että seuraava Superdieetti alkaisi seuraavana maanantaina. Niinpä tartuin tuumasta toimeen ja olenkin nyt ensi maanantaista lähtien Jutta Gustafsbergin ja kumppaneiden piiskattavana. Omaa lujaa tahtoa Superdieetti kyllä vaatii, sen olen saanut kuulla kyseiseltä ystävältäni ja lukea Paprikan blogista. Liikunnan määrä on kuulemma aivan hullu. Hieman mietityttää miten sen saa yhdistettyä vauvaperheen arkeen, mutta "where there's a will, there's a way". Nyt minulle ainakin annetaan kaikki mahdolliset avaimet onnistumiseen.

Ja muuten - Superdieetille ilmottautumisen jälkeen illan kulku oli jokseenkin tällainen:

Ben&Jerry's Cookie Dough on vaan niin järkyttävän hyvää. Miten se pelkkä vanilijajäätelökin voi maistua niin taivaalliselta? Ostettiin avokin kanssa molemmille omat paketit ;)

Ja Estrellan Salt&Vinegar -sipsit. Ei mitään parempaa!

Kaikki meni! Lupaan sellaiset oikein nöyryyttävät ennen -kuvat ensi maanantaina Superdieetin ja tämän repsahduksen kunniaksi. Stay tuned!