Tähän alkuun ei varmaan voi todeta kuin kuluneesti, että "kansa on puhunut". Suomi on virallisesti oikeistolainen ja arvokonservatiivinen maa. Ja minua vähän itkettää.

Pääministeri Sipilä (saanen puhutella jo näin) tullee muodostamaan hallituksen Soinin, Stubbin, Haglundin ja mahdollisesti myös Räsäsen kanssa. Jos hyvin käy (!), jäävät Vihreät hallituksen ulkopuolelle, jolloin oppositiolla olisi mielestäni loistavat mahdollisuudet uskottavaan punavihreään politiikkaan. Ja tilanne olisi aivan eri neljän vuoden päästä. "Jos sinne asti eletään".

Vaikka tulos oli mielipidemittausten perusteella aika odotettu, olin siitä tavallaan yllättynyt. Elän itse täysin punavihreässä kuplassa. Minulla ei ole lähipiirissä yhtään vakaumuksellista kolmen suurimman tai kahden pienimmän kannattajaa. Vihreitä, vassareita ja demareita sen sijaan löytyy. Siksi tulos tuntuu vieraalta. Elämmekö me todella tällaisessa maailmassa? Seuraavat neljä vuotta mennee jännäpissoja pidätellessä, näin pienituloisen, hoitovapaalla olevan opiskelijaäidin näkökulmasta. Varsinkin, kun puoliso sattuu olemaan ties monennessa määräaikaisessa työsuhteessaan olevan valtion virkamies. Odotuksena ainakin on kylmää kyytiä, lämmintä kättä ja leivän päälle ylähuulta.

Tein Ylen sivuilla lyhyen testin, jossa voi tutkailla paria muuttujaa vaihtelemalla kansan läpileikkausta eduskunnassa. Edustajaa, joka sopisi täydellisesti minun profiiliini, ei ole. Sinänsä se ei haittaa, sillä eihän oma ehdokkaanikaan sopinut siihen sataprosenttisesti. Minusta on kuitenkin hienoa, että eduskunnan keski-ikä todennäköisesti laski näissä vaaleissa. Alle 30-vuotiaita meni läpi monta, myös muutama minulle entuudestaan tuttu ihminen. Toisaalta näistä alle kolmekymppisistä löytyy eduskunnan kolme oikeistolaisinta ja yksi vahvasti maahanmuuttokriittinen. Miten ja miksi, sitä en ymmärrä.