Et ole pitkään aikaan lukenut kuulumisiani Superdieetistä, ja ehkä ajattelit, että olen epäonnistunut? Sali ei maita ja kakkupala vei voiton? No ei! Vein Superdieetin kunnialla loppuun, tai niin kunnialla kuin meidän perhe-elämä antaa. Vappuna hölläsin nuttua ja söin munkkini hyvällä omallatunnolla, mutta tällä viikolla roti on taas jatkunut, ja aionkin vetäistä samanlaisen kuuden viikon setin.

Allaolevat kuvat ovat otettu 23.3.2015 ja 8.5.2015. Eroa kuvien välillä on noin kuusi kiloa. Dietin lopputulos on siis kilo/viikko. Parempaankin varmaan olisi pystynyt, se on myönnettävä. Siksi jatkankin yrittämistä uudella kuusiviikkoisella.

Kilojen lisäksi tästä naisesta ropisi
-rinnanympäryksestä 6cm
-vyötärönympärys 8cm
-lantio 8cm
-reisi 4cm
-käsi 3cm

Tällä hetkellä painan reilun kilon vähemmän kuin ensimmäisessä äitiysneuvolapunnituksessa marras-joulukuussa 2013. Tavoitteena olisi pudottaa vielä toiset kuusi kiloa. Ehkä olen päässyt tavoitteeseeni kuuden viikon päästä?

Tärkeimpänä Superdieetistä käteen jäi ruokavalio ja innostus salitreeniin. Niin, siis minulle, vannoutuneelle antitreenaajalle, joka olen nauranut tälle kaikelle fitnessintoilulle ja ihmetellyt miten kukaan voi nauttia salilla käymisestä. Näillä eväillä on helvetin hyvä jatkaa!