Jokaiseen parisuhteeseen kuuluu luonnollisesti ylä- ja alamäkiä. Itse ainakin suhtaudun hyvin epäluuloisesti kommentteihin joissa vakuutetaan, että omassa parisuhteessa ei ikinä riidellä mistään ja että kaikki on aina niin auvoista. Tietenkin tämä pitää (ja sen täytyykin pitää) paikkaansa silloin kun eletään vielä alkuhuuman aikaa. Mutta arkistuneessa, pitkässä ja vakaassa parisuhteessa ei kaikki voi aina olla mitä ihaninta.

Parisuhde vaatii hoitoa ja huolenpitoa. Itse olen ainakin huomannut, että vauva-aika verottaa sitä jonkin verran. Saamme upeita asioita äitinä ja isänä, mutta joskus ei vaan ole enää energiaa olla siinä samalla nainen ja mies. Me olemme pyrkineet hoitamaan sitä parisuhdeosaa käymällä säännöllisen epäsäännöllisesti treffeillä. Ihan vaikka syömässä, leffassa tai keilaamassa, ja joskus jopa kokeilemassa uusia juttuja, kuten huoneestapakopeliä, ampurataa tai Megazonea. Nyt katsoessani taaksepäin huomaan, ettei meillä juurikaan ole ollut sitä parisuhdeaikaa viimeiseen neljään kuukauteen. Ja sillä on kyllä ollut vaikutusta.

Syitä yhteisen ajan vähyyteen on monia. Muunmuassa avokin työkuviot, minun opiskelusuunnitelmat, väsymys, Pihvin päivärytmin murrosvaihe sekä huushollissa vallinnut elämäntaparemontti. Salilla rehkiminen neljä kertaa viikossa on väistämättä vienyt yhteistä aikaa illoista. Lisäksi lapsenvahdin saaminen täysin kahdenkeskeiselle ajalle on ollut kiven alla, sillä Pihvin mummu palasi väliaikaisesti eläkkeeltä takaisin työelämään. Osa syistä kuulostaa ja onkin tekosyitä. Mutta silti niillä on ollut selkeä kirentävä vaikutustekijä kotimme ilmapiirissä.

Jonkin aikaa sitten kävimme yhdessä avokin kanssa keskustelua asiasta. Koin, että olemme käyneet saman keskustelun ainakin tuhat kertaa. "Meidän pitää...", "täytyy tästä lähtien...", "lupaan...", "tehdään..." - kuulostaako tutulta? Minusta ainakin kuulosti. Ja loppujen lopuksi hyvin vähän olimme panostaneet niihin asioihin, joihin olimme jo aikaisemmissa keskusteluissa luvanneet panostaa. Tai jos olimmekin panostaneet, niin pikkuhiljaa se panostus oli alkanut hiipua ja olimme molemmat palanneet vanhoihin kaavoihin. Mikä muuttuisi tälläkään kertaa?

Vaan koska nimettömissämme kimaltelee pyöreät rinkulat ja pinnasängyssä tuhisee yhteinen sikiöinen, on yrittämisen tahto ja tarve suuri. Kyllä meistä molemmista vielä löytyy ripaus parisuhdeminää. Sille vaan täytyy antaa tilaa.

Nyt voin oikeasti todeta, että tuon keskustelun jälkeen on mennyt todella hyvin. Meillä on edessämme jänniä juttuja ja suuria muutoksia. Vaikka sitä ihan omaa parisuhdeaikaa ei ole edelleenkään ollut, on niitä arjen pieniä tärkeitä hetkiä varastettu illoista Pihvin nukkumaanmenon jälkeen. Pienillä asioilla ja toisen huomioimisella voi olla todella suuri merkitys. Kotonamme vallitsee taas mukavan leppoisa ja huumoripainotteinen ilmapiiri, ja rutinoituneesta parisuhteesta löytyy taas kipinää. Mitään parisuhteemme suurinta kriisiä emme silläkään hetkellä eläneet, mutta muutos parempaan on aina tervetullut.