Blogin puolella on ollut aika hiljaista, ja syy on... noh - on syy. Meillä ei ole ollut hulppeita kesämenemisiä niin, ettenkö olisi ehtinyt kirjoittamaan. En vaan ole pystynyt. Olen nyt muutaman viikon sairastellut ja veto on ollut aivan poissa. Aamut alkaa sillä, että siirryn sängystä makamaan olohuoneen lattialle ja yritän siinä samalla rakennella palikoista torneja Pihville tuhottavaksi. Kerran päivässä olen sankarin elkein raahautunut hiekkalaatikon reunalle, koska apaattisuuteni kotona on pistänyt säälimään poikaa. Äiti ei ole yhtään hauska, äiti ei leiki mukana. Olen viimeksi odottanut iltapäiväviittä kuin kuuta nousevaa silloin, kun Pihviä sai kantaa pitkin kotia päivästä toiseen. Kun avokki on tulee töistä kotiin, lykkään pojan syliin ja raahaudun dramaattisin elkein sohvalle röhnöttämään. Ruoka ei maita. Koska tämä loppuu? En sentään ole ainoa, sillä tätä on kuulemma liikkeellä.

Ollaan me sentään jonkinlaisia elämänsuunnitelmia saatu perheenä aikaiseksi. Olemme käyneet muutamissa asuntonäytöissä, oikeastaan vähän sattumalta ja verkkaiseen tahtiin. Ei siis mitään isoja suunnitelmia vielä, mutta haaveilua. Kiva ja avara kerrostalokolmio olisi hakusessa näin alkuun, vehreältä ja lapsiystävälliseltä alueelta. Itse kotikaupunkimme kasvattina olenkin rajannut alueet kolmeen postinumeroon, nirso kun olen. Ei sillä, että avokkikin on tykästynyt alueista jokaisen. Ehkä me vielä tämän vuoden puolella tästä vuokrakaksiosta jonnekin muutamme!

Yhtä asuntoa kävimme katsomassa viime viikolla. Se oli kauniisti sanottuna ihan potentiaalinen ihmisasumus. Mutta kyseisessä asunnossa täytyy todella nähdä kaikki se potentiaali retrovessan, epämääräisten eteiskaakeleiden, tiffanylasin ja epäonnistuneiden tapetointien alta. Maalia, laminaattia, uusia ovia, lasia ja kaakeleita. Kyllä siitä hyvän saisi, jos vaan hinnan saa kohdalleen. Putkirempan piru on tulossa, mutta niin on kaikissa muissakin kotikaupunkimme kerrostaloissa, tänne kun on rakennettu paljon kerrostalolähiöitä 60-70-lukujen taitteessa. Mutta katsotaan. Ehkä asunto ainakin ansaitsee uusintavilkaisun. Minulla ainakin sormet syyhysivät Pintrestissä viikonloppuna erilaisia lattioita ja välitilan laattoja katsellen. Saahan sitä haaveilla ;)

Toivottavasti olokin paranee viikonloppua kohden. Vähäiset ulkoilman haistelut ovat osoittaneet, että kesä alkaisi vihdoin olla täällä. Korkeasaari, Linnanmäki, Suomenlinna ja uimarannat ainakin kutsuisivat jollain aikataululla. Jospa tänä viikonloppuna päästään nauttimaan jonkunlaisista elämyksistä. Kodin ulkopuolella.

Ja jospa se blogigin tästä pian aktivoituisi. Enhän halua rikkoa uudenvuodenlupaustani!

PS. Sen verran täytyy vielä kertoa, että tavoite kauppalaskusta ei vielä tällä viikolla täyttynyt. Samaa näytti kuitin loppusumma kuin viimekin viikolla. Pikku hiljaa, pikku hiljaa.