"Näin viime yönä unta käynnistämisestä. En usko enneuniin, mutta tietty jonkun näin ärsyttävän asian on oltava totta. TJ8."

Päivitykseni Facebookiin tasan vuosi sitten eilen. Todellisuudessa aamukammassa oli tuolloin vielä 15 piikkiä. Mutta sitähän en silloin voinut tietää. Elämäni tuskaisimmat ja kärsimättömimmät 15 päivää. Nyt ollaan tilanteessa, ettei minulla pian ole enää pientä vauvaa, vaan taapero. Iso poika. Miten vuosi onkin voinut mennä näin nopeasti? 

Yksivuotiaalle pitäisi suunnitella kemut. Kokosimme eilen avokin kanssa kutsuttujen listaa, ja ajatelkaa, että vain 40 nimeä saatiin kasaan. NELJÄKYMMENTÄ. Meidän 60,5 neliöiseen kaksioon tulee vielä hyvin tiivis juhlatunnelma, varsinkin kun mukana on eksää ja nyksää. Tarjoilut itsessään tulevat jo maksamaan maltaita, ja nyt kun todella meinattiin tehdä tarjous siitä "potentiaalisesta ihmisasumuksesta", niin ihan hirveästi ylimääräistä rahaa ei olisi. Minä en todellakaan ole mikään jauhopeukalo (jos nyt joku muistaa mun 16 munan kakkupohjan), että jos jollakulla on vinkkejä helpoista ja edullisista kahvipöytätarjoiluista, niin otan kaiken erittäin mielelläni vastaan! Harmi, ettei tällä aikataululla ehdi rempata ja muuttaa mitenkään - olisihan ollut kiva järjestää Pihvin yksivuotiskekkerit omassa, uudessa ja rakkaudella tehdyssä kodissa.

Toisekseen ahdistun jo nyt "mitä Pihville voisi ostaa syntymäpäivälahjaksi" -kyseilyistä. Itse olen jo sen verran kaukana tuosta yksivuotiaan sielunmaisemasta, että enhän minä tiedä. Vaatteita, pehmoleluja ja muovikrääsää en haluaisi, mutta toisaalta en halua lähteä määrittämään, että "tuokaa nyt 200€ kirjekuoressa, kerranhan sitä vaan yksi täytetään". Ei yksivuotiaalle ole toiveita. Tai on varmaan. Jos Pihvi saisi itse valita, hänelle voisi tuoda kasan keittiövälineitä, pyykkejä tai mainoksia. Niiden levittely ja lajittelu on yksi Pihvin lempipuuhista.

Loppujen lopuksi tässä synttäriahdistuksessa lienee kyse siitä äidin isosta pojasta. Vauvavuosi alkaa olla ohitse. Yksi elämäni ihanimmista ja rankimmista vuosista. En varmaan koskaan ole itkenyt näin paljoa tai ollut näin väsynyt tai epäsosiaalinen. Enkä koskaan ole kokenut tällaista rakkautta ja lämpöä kuin tämän vuoden aikana. Myös isämies on saanut osansa vauvavuoden aiheuttamasta tuskasta, niin minulta kuin Pihviltäkin. Ja toki myös siitä rakkaudesta. Meistä on tullut perheenä ihan erilailla kokonainen Pihvin tulon myötä. Niin - parisuhteesta on tullut perhe.

Joskus elämässä sattuu suunnittelemattomia asioita. Vuoden vanha Pihvini on niistä kyllä ehdottomasti kaikista parhain <3

Synnyin vuosi sitten - kauan kauan sitten 
Maitohetkiä satamäärin, aina meni jotain väärin 
Kaiken nurinkurin käänsin ja itkuakin väänsin 
Mutt' tuskin nuhteita mä sain, vaan suukkoja kiloittain 
Hassut temput, hullut temput 
Monenlaiset kenkuttelut toistuu päivittäin 
Ja hyväilyt ja hellittelyt, koko suvun lellittelyt 
Kun huusin äkeissäin 
Isi, äiti yötä monta 
Valvoi vallan unetonta 
Hammaskivut, vatsanpurut - oi monet huolet, surut 
Vaan kävelen ja kompastelen 
Hieman horjun, huojahtelen 
Sanojakin tavoittelen ja pian kerron sen: 
En enää ole vauva, EN!