Uskomatonta - meidän ryhmä rämä selvisi hengissä Berliinistä kotiin asti! Ja voin vielä ihan käsi sydämellä vakuuttaa, että reissu meni oikein mukavasti, jopa lentoineen kaikkineen, vaikka meillä ehkä avokin kanssa oli pieniä ennakkoluuloja tuon perheen pienimmän jaksamisen suhteen. Mutta Pihvi käyttäytyi oikein reippaasti ikäisekseen, eikä hermostunut edes pitkien päiväretkien aikana, jolloin suuntasimme niin Berliinin eläintarhaan kuin Sachsenhausenin keskitysleirille. Myös ruokailut ravintoloissa suijuivat mallikkaasti, ja poika hurmasi reippaalla olemuksellaan niin tarjoilijat kuin keskitysleirioppaammekin.

Lentomme lähti perjantaiaamuna kello 6.40, joten herätyskello oli soimassa neljältä ja taksi pihassa 4.40. Siihen väliin piti vielä saada Pihvi väkisin hereille ja antaa puuroa, pukea koko konkkaronkka ja pakata vielä viimeiset tavarat. Ja kuin ihmeen kaupalla onnistuttiin. Pihvin herättäminen saattoi ehkä viedä useamman minuutin, mutta kun poika heräsi, heräsi hän hymyssä suin ja valmiina uuteen päivään. Puuro maistui ja naurua irtosi. Ei kiukkua, kuten olimme avokin kanssa pelänneet.

Suurin ja ainakin itseäni kaikista eniten jännittänyt koitos oli lentäminen Pihvin kanssa. Olin varautunut äänekkääseen katastrofilentoon puuduttavin korvatipoin (pojalle) ja perinteisin korvatulpin (kanssamatkustajille). Emme tarvinneet kumpaakaan. Aivan kuin Pihvi olisi aistinut, että kohta tapahtuisi jotain uutta ja jännää. Maissinaksu kourassa hän istui vauvavyössään sylissäni kiltisti koko matkan. Paitsi viimeiset 40 minuuttia, kun hän nukkui. Sama toistui paluumatkalla, joka sekin oli meille tosi epäkäytännölliseen aikaan. Lennon oli määrä lähteä sunnuntaina kello 21.25, mutta pääsimme lähtemään noin 20 minuuttia myöhässä. Pihvin nukkumaamenoaika oli mennyt jo tunteja aiemmin, mutta niin vaan pikkukaveri sinnitteli koneen lähtöön ja nukahti sen jälkeen suorilteen syliin. Eikä matkarasituksesta kuulunut enää tänään sanaakaan. Tai ainakin se painui yksivuotisrokotteiden aiheuttaman tuskan tieltä.

Hotellimme Olivaer Apart sijaitsi Charlottenburgin kaupunginosassa "Länsi-Berliinissä", aivan Kurfürstedamn -ostoskadun välittömässä läheisyydessä. Saavuimme hotellille aamulla yhdeksän jälkeen, ja kuin ihmeen kaupalla henkilökunta onnistui järjestämään meille heti huoneen. Edellinen asukas oli kirjautunut ulos aikaisin aamulla ja siivooja kävi siistimässä huoneen heti aamusta ihan vain meitä varten. Hotelli oli pieni ja rauhallinen, oikein passeli perhehotelli siis!
Huone oli hotellin ylimmässä kerroksessa. Se oli ihanan avara ja valoisa, ja sen ikkuinoista avautui ihan mukava kaupunki- ja puistonäkymä. Rakennuksen ikä näkyi hieman huoneen seinäpinnoissa, ja kokolattiamatto olisi kaivannut ehkä jotain imuria jytäkämpää, tai ehkä jopa uutta pintaa. Ja aamupala ei ollut kovin runsas, mutta siihen ne miinukset sitten loppuivatkin. Palvelu oli todella ystävällistä, ja Pihville jopa tuotiin matkasänky ihan oma-aloitteisesti. Kotiavaimeni olivat päätyneet erään pienen herran toimesta roskiin, ja hotellin siivooja kävi ne minulle tonkimassa, kun oli jo ehtinyt huoneemme uloskirjauksen jälkeen siivoamaan.




Vaikka asustimmekin lähellä Kurfürstendamnia, jäi shoppailut Chanelilla, Vuittonilla ja Bossilla ikkunaostoksiin. Ovilla vastassa oli vartijat, ja nauroinkin avokille, ettei meitä päästettäisi ryysyissämme edes sisälle. Ostosten sijaan kulutimmekin päivämme kävellen ympäri kaupunkia. Kaipaamani Berliinin muuri jäi kokematta, mutta bongasimme opastetun kierroksen Sachsenhauseniin sattumalta ja totesimme sen meitä enemmän kiinnostavaksi. Aika oli rajallinen, eikä ihan Pihvinkään takia jaksanut koko aikaa hötkyillä menemään. Ehkä ensi kerralla majoitumme itäpuolelle ja pällistelemme muurin murusia ja kuuluisaa televisiotornia.

Perjantai meni lähinnä lähialueeseen tutustuessa, ruokapaikkoja etsiessä ja Pihvin tykötarpeita metsästäessä. Ruokakaupan löytäminen Berliinin keskustasta tuntui aluksi yhtä helpolta kuin neulan löytäminen heinäsuovasta. Lopulta tajusimme, että hotellimme kanssa samassa korttelissa olisi ollut Rossmanin liike, jos vain olisimme tajunneet lähteä poispäin kaupungista. Ja kyllä niitä ruokakauppoja sitten rupesikin löytymään, kun vain tottui ja tutustui kaupunkiin. Lapsiystävällisen ravintolan löytäminen olikin sitten oikeasti hieman hankalaa, varsinkaan kun emme oikein tienneet miten Saksassa ylipäätään suhtaudutaan lapsiin ruokailukulttuurin yhteydessä.

Lauantaipäivän vaelsimme eläntarhassa. Berliinin eläintarha on euroopan suurimpia, ellei jopa suurin, ja pääsimmekin tutustumaan monenlaisiin eläimiin, joita ei koti-Korkeasaaressa näy. Ja vaikka eläintarhan rakentaminen keskelle kaupunkia ei ehkä ole kovin ideaalia, oli aitauksista onnistuttu saamaan todella inhimilliset esimerkiksi Tallinan eläintarhaan verrattuna. Illalla kävimme vielä syömässä Berliinin Hard Rock Cafessa (eikö se olekin sellainen pakollinen turistikokemus?), jossa Pihvi hemmoteltiin piloille värityskirjoineen ja tarroineen. Lisäksi ostimme hänelle muistoksi HRC:n lasten paidan, ja saipa hän oman sormiruoka-annoksensakin, josta kyllä suurin osa päätyi lattialle ja isin suuhun.









Sunnuntaisin Saksa on suljettu niinsanottuja elämyskohteita ja ruokapaikkoja lukuunottamatta, joten suuntasimme silloin Sachsenhausenin opastetulle kävelykierrokselle. Se oli koitoksista lentämisen lisäksi toinen, jossa epäilin hieman Pihvin jaksamista, sillä rattaissa ja Tulassa istumista oli edessä reilun kuuden tunnin ajan. Mutta ihme kyllä meidän ei tarvinnut jättäytyä joukosta kuin kahdesti viihdyttämään poikaa.
Sachsenhausen oli kokemuksena sellainen, että se ansaitsee ilman muuta oman postauksensa. Sen suollan ulos vielä tämän viikon aikana. Voin kuitenkin lämpimästi suositella keskitysleirillä käymistä jokaiselle Saksassa, Puolassa tai muualla vanhan Neuvostoliiton alueella matkaajille, varsinkin viimeaikaisten uutisten ja nykyisen poliittisen keskustelun johdosta. Vaikka kauheuksista on lukenut aina yläasteen historiankirjoista asti, oli silmiäavaavaa nähdä pinttyneet ja kulahtaneet veritahrat keskitysleirin ruumishuoneen lattiassa ja luukut romahtaneen tiilikasan keskellä muistuttamassa siitä, miten se työ oikeastaan vapauttikaan.


Että sellainen reissu! Loppuun voisin ehkä koota muutaman vinkin Saksaan matkaaville lapsiperheille:

- Saksassa on ilmeisesti turvaistuinpakko niin autossa kuin autossa. Tämä koskee myös takseja, toisin kuin Suomessa. Käytimme taksia kolme kertaa, ja vain kerran meitä ei suostuttu ottamaan kyytiin. Kyseisestä taksista puuttui lastenistuimet kokonaan. Kun etsii taksin, joka on joko tila- tai farmariauto, niin peräkontissa on melko varmasti useammankokoista istuinta. Omaa istuinta ei siis kannata raahata mukana, mutta tähän asiaan kannattaa kyllä muuten varautua.

- Saksa tosiaan sulkeutuu sunnuntaiksi. Tiesin tämän ennenkin Saksassa matkanneena, mutta jotenkin se silti tuli yllätyksenä. Ostamistamme lastenruoista yksi ei kelvannut Pihville ollenkaan, emmekä kaikesta huolimatta tajunneet käydä heti lauantaina ostamassa lisää purkkeja. Sunnuntaina lastenruokaa ei löytynyt mistään, ei edes Tegelin (lentokentän) kahviloista ja kaupoista. Onneksi meillä oli runsaasti hedelmäsoseita, riisikakkuja ja maissinaksuja. Ja allekirjoittaneen aina mukana kulkeva ruokamasiina. Selvisimme siis päivällisestä sormiruoilla, hedelmäsoseilla ja maidoilla, eikä Pihvi tuntunut kärsivän nälästä.