Olen matkustellut. En paljoa, mutta muutaman kerran. Olen käynyt Espanjassa, Ruotsissa, Virossa, Intiassa, Kreikassa, Ranskassa ja Saksassa. Olen nähnyt Knossoksen jopa 4000 vuotta vanhat rauniot ja Goan siirtomaa-aikaisia kirkkoja. Ja aina olen ollut vaikuttunut. Pala historiaa. Pala menneisyyttä. Tuhansia tarinoita. Tuhansia kohtaloita. Silti vain 80 vuotta vanhat muurit saivat minut ensimmäistä kertaa mykistymään. Miljoonia kohtaloita.

Emme oikeastaan ajatelleet menevämme Sachsenhauseniin Berliinin reissua suunnitellessamme. Oikeastaan olimme vähän yllättyneitä, että kyseinen keskitysleiri oli niin lyhyen matkan päässä kaupungista. Kun avokki kävi hakemassa hotellimme respasta erilaisia turistiflaijereita ja törmäsimme Sandemans New Europen järjestämään keskitysleirikierrokseen, sytyimme molemmat halusta lähteä tutustumaan palaan historiaa. Ensin vähän epäilytti pikkujäbän jaksaminen matkoineen noin kuusi tuntia kestävän kävelykierroksen ajan, mutta onneksi kuitenkin menimme. Kuten aiemmin mainitsin, Pihvi jaksoi reissun oikein mallikkaasti.

Tässä postauksessa on kai tarkoitus avata vähän Sachsenhausenin historiaa. Kertomani opin oppaaltamme. Se on aika vapaasti käännetty englannin kielestä, ja vaikka onkin suht tuoreessa muistissa, voi tekstissä esiintyä virheitä jo ihan kielimuurin takia. Se on asenteellinen. Asiat on kerrottu minulle asenteellisina, ja minä yhdyn täysin niihin asenteisiin. Tuomitsen jyrkästi niin holokaustin tapahtumat kuin uusnatsismin liikehdinnän tänä päivänä.

Sachsenhausenin keskitysleiri on yksi ensimmäisiä natsien perustamia keskitysleirejä, ja se sai alkunsa pian natsipuolueen valtaantulon jälkeen Oranienburgissa, lähellä Berliiniä. Keskitysleirin alkuperäiset puitteet olivat vanhassa ja hylätyssä tehdasrakennuksessa, kuten monen muunkin ensimmäisistä keskitysleireistä. Tehdasrakennuksessa pidetyt keskitysleirivangit rakensivat nykyisin museona toimivan alueen vuonna 1936 sen jälkeen, kun Hitlerin SS-joukot olivat nousseet "valtaan". Sachsenhausenista piti tulla mallileiri, eikä sen varsinainen tarkoitus ollut olla tuholeiri, vaan ennemminkin työleiri. Natsien alkuperäisenä tarkoituksena ei ollut lähtökohtaisesti tappaa poliittisia vihollisiaan, ja ensimmäisiä vankeja päästettiinkin vapaaksi kuukausien työskentelyn jälkeen, kunhan he lupasivat lähteä Saksasta samointein, eivätkä palaisi koskaan. 



Ajatus muuttui kuitenkin pian SS-joukkojen nousun myötä. Ensimmäiset teloitukset tehtiin esimerkiksi ampumalla väkijoukkoon rajatulla alueella. Tämä teloitustyyli todettiin kuitenkin huonoksi ja tehottomaksi, sillä ampuminen loi hysteriaa ja sai ihmiset yrittämään pakenemista. Natsit olivat aiemmin jääneet omaisille kiinni mielisairaiden joukkomurhaamisesta kaasuttamalla, ja joutuneet myöntämään virheensä ja lopettamaan kyseisen ohjelman. Julkisesti. Ohjelmassa mukana olleet lääkärit kuitenkin tarjosivat tietämystään kaasukammioista SS-joukoille "korjatakseen keskitysleirillä esiintyvän ongelman", ja niin sai alkunsa ensimmäiset keskitysleirien kaasukammiot.


Sachsenhausen oli kooltaan pieni, eikä sinne ollut tarkoitus tuoda kuin joitakin tuhansia vankeja. Tilanne kuitenkin muuttui dramaattisesti sodan myötä ja leiri jouduttiin ylitäyttämään. Vangit nukkuivat vierekkäin kolmikerroksisissa sängyissä niin, että yhdessä yhden hengen punkassa saattoi nukkua jopa viisi vankia. Taudit rehottivat, joten yläpeti oli kaikista paras paikka olla. Alempana nukkuneet saivat päälleen kaikkia mahdollisia ihmisperäisiä eritteitä, sillä yöllä ei ollut lupa liikkua. Oli leirillä toki sairaalatoimintaa, jota jopa Punainen Risti pääsi katsomaan. Ulkopuolisille avoimessa huoneessa oli aikansa huippuvehkeitä, jopa röntgenlaite. Toisessa päässä taloa oli huone tuberkuloosipotilaille. Heille ei annettu mitään hoitoa, eikä Punainen Risti luonnollisesti päässyt niitä oloja todistamaan.
Natsit, tai oikeastaan vangit kyllä tekivät leirille lisätilaa laajentamalla muureja ja rakentamalla lisäparakkeja, mutta uusia vankeja tuli ovista ja ikkunoista. Tilat olivat ahtaat ja puuttelliset. Ja lienee turhaan sanoa - myös epäinhimilliset. Vangit työskentelivät lisäksi erilaisilla etäleireillä. Sachsenhausenissa valmistettiin muunmuassa tiiliä. Tiilileiriä pidettiin vankien kesken kuolemantuomiona, sillä työskentelyolosuhteet olivat todella kurjat. Lisäksi pääleirillä väärennettiin Englannin puntia, joilla aluksi oli tarkoitus sekoittaa brittien taloutta, mutta jotka lopulta käytettiin Saksan omien sotatoimien rahoittamiseen.





Leirillä toimi myös erillinen vankila, jonne eristettiin kaikista pahimmat poliittiset vangit. Vankilassa eli (ja kuoli) muunmuassa Josef Stalinin poika Jakov Džugašvili sekä Georg Elser, Hitlerin salamurhaa yrittänyt mies. Vankilan pihalle oli pystytetty kolme pylvästä, joissa leirin vankeja roikotettiin käsistä niin, että kädet oli sidottu taakse köydellä, ja köydestä kiinni pylväissä olevissa nauloissa. Rangaistuksen tarkoitus oli kestää maksimissaan puolisen tuntia, mutta SS-miehet käyttivät rangaistusta tuntien, jopa yön ajan. Lopulta vankien olkanivelet antoivat periksi ja kädet lähtivät sijoiltaan. Luonnollisestikaan tällaisesta vangista ei ollut enää hyötyä työleirillä, eikä varmaan kauaa tarvitse arvailla mitä natsien hyödyttömäksi kokemille vangeille tapahtui.



Sachsenhausenin, kuten niin monen muunkin keskitysleirin portissa luki varmasti kaikille tuttu teksti "Arbeit macht frei" - "Työ vapauttaa". SS-joukot eivät edes lopulta viitsineet peitellä leirin kauheuksia uusilta vangeilta. Ensimmäisenä sisäänastumisen jälkeen oli edessä vartiotorni A ja viimeisenä asema Z. Aakkosten ensimmäisestä kirjaimesta viimeiseen. Hauska sanaleikki. Savuavista piipuista koitti vapaus, ja sen leirin vartijat auliisti kertoivat uusille vangeille.





Asema Z toimi varsinaisten leirirajojen ulkopuolella. Sinne kuljettiin portista, joka näennäisesti vei ulos leiriltä. Vankeja vietiin lääkärintarkastukseen ja sitten pois leiriltä, eivätkä vangit osanneet oikein edes epäillä joutuvansa teloitettaviksi. Heidät vietiin huoneeseen, jossa piti riisua vaatteet, ja siitä tarkastukseen, joka paljastuikin joksikin aivan muuksi. 
Ensimmäiset vangit kokivat ampumateloituksen, vuodesta 1943 eteenpäin heidät joukkokaasutettiin.
Natsien ei itse tarvinnut olla missään tekemisissä ruumiiden kanssa, vaan niiden siirtoa ja polttoa varten oli varattu joukko muusta keskitysleiristä eristettyjä vankeja. Vangit siis siirsivät ja polttivat pahimmillaan perheenjäseniään ja ystäviään. Muita kaltaisiaan.

Natsisaksan aikaan Sachsenhausenin keskitysleirillä kuoli noin 50 000 vankia. Vuonna 1945 puna-armeija marssi vapauttamaan vankeja ja tuhoamaan keskitysleiriä. Sachsenhausenin kauheudet eivät kuitenkaan loppuneet siihen, vaan myös Stalin käytti sitä sodan jälkeen viiden vuoden ajan samoihin tarkoituksiin, osin jopa vangiten samoja, jo kerran vapauttamiaan ihmisiä. Yli 10 000 ihmistä kuoli. Ja tässä on vain murto-osa keskitysleireillä kuolleista.



Vuonna 1960 kommunistinen Itä-Saksa rakensi Sachsenhauseniin muistomerkin leirillä kuolleita kunnioittaakseen. Kukaan ei luonnollisesti sanallakaan maininnut miten samat muistomerkin pystyttäneet ihmiset olivat itsekin osallistuneet keskitysleirivankien orjuuttamiseen ja tappamiseen vielä kymmenen vuotta aiemmin. Muistomerkissä oli kahdeksantoista kolmiota edustamassa keskitysleirille vangittuja ryhmiä, mutta sen sijaan että ne olisivat edustaneet heitä oikeilla, vankihaalareiden tunnistekolmioista löytyvillä väreillä, olivat kaikki kolmiot kommunistien punaisia. Yleisölle muistomerkki avattiin vuonna 1961, ja museotoiminta alkoi alueella 1993. Alueen välittömässä läheisyydessä vanhoissa SS-joukkojen koulutustiloissa toimii nykyisin myös Saksan poliisikoulu. Ehkä mauton, mutta käytännöllinen sekä osittain myös taktinen ratkaisu, sillä uusnatsiliikehdintää on ollut Saksassa runsaasti.

Tornin kolmiot ovat kaikki punaisia. Esimerkiksi juutalaisilla oli vankipuvussaan keltainen kolmio ja homoseksuaaleilla pinkki. Muistomerkkiä ei siis voi pitää ehkä aivan tasapuolisena.

Lopuksi täytyy vielä todeta, että eivät asiat ole niin kuin 80 vuotta sitten. Yhden ihmisen vihakirjoitus Facebookissa saa aikaan liikehdintää mielenosoituksen muodossa. Ei ole samanlaista hiljaista hyväksyntää. Mutta ihmisjoukkoja on orjuutettu ja tapettu kautta historian. SVL:län ja vastaavien organisaatioiden toimintaa ei voi eikä tule hyväksyä tänäkään päivänä!

#meilläonunelma

"First they came for the Communists, and I did not speak out—
Because I was not a Communist.
Then they came for the Social Democrats, and I did not speak out—
Because I was not a Social Democrat.
Then they came for the Jews, and I did not speak out—
Because I was not a Jew.
Then they came for me—and there was no one left to speak for me" 
- Martin Niemöller