Sen haistaa aamuisin jo ilmasta. Aamut ovat raikkaita ja viileitä, kuten myös illat. Tämä on musta ihan parasta loppukesässä. Ja jotenkin mä jo haikailenkin villasukkien, kynttilöiden ja glögilasien ääreen.

Syksyn tulon huomaa myös ihan omassa arjessa, vaikka meidän elämässä ei rytmiin liittyviä muutoksia ole ollutkaan. Mutta muiden on. Menimme eilen aamulla puistoon verrattain myöhään, vasta yhdeksältä, ja normaalisti silloin jo täpötäydessä puistossa ei ollut lisäksemme ketään. Reippaan puolituntisen saimme leikkiä puistossa ihan kahden kesken, kunnes sisään alkoi valua muutakin porukkaa verkkaiseen tahtiin. Pitkään jouduin miettimään, että missä kaikki muut lapset ovat, kunnes viereisen päiväkodin piha palautti todellisuuteen. Niin - siellähän ne lapset olivat. Päiväkodissa.


Lupasin itselleni keväällä, että aloitan Pihvin kanssa avoimessa päiväkodissa käymisen, jotta mekin saisimme jotain ohjelmaa tähän arkeen. Nyt se taas tuli mieleeni, kun istuimme hiljaisuudessa keskellä leikkipuistoa. Olenkin katsellut päiväkodin aikatauluja, mutta keksinyt joka aamu loistavan tekosyyn olla menemättä. Ongelma varmaan on vain minun pääni sisässä, mutta ennakko-oletuksien mukaan kaikki vastaava toiminta on täynnä erilaisia kuppikuntia, ja niihin on vaikea täysin ulkopuolisena lähteä. Kunhan Pikkukakkonen syntyy, saadaan jopa kaksi samanikäistä vauvakaveria tähän samaan kaupunginosaan. Ehkäpä onnistun houkuttelemaan edes toisen näistä äideistä kanssani perustamaan uutta kuppikuntaa jonkinnäköiseen kerhoon.

Remontti ja raskaus sujuvat hyvin. Molemmat aikataulussaan. Tai remontin aikataulusta en juuri muuta ymmärrä, kuin että kämpän olisi oltava asumiskunnossa ensi kuun loppuun mennessä, sillä silloin vuokrasopimuksemme päättyy. Suunnitelmiin on tullut pieniä muutoksia, kun myös autenttiset 60-luvun kaapistot saivat lähteä. Alkuperäinen tarkoitus oli vain pestä, maalata ja vaihtaa kahvat, mutta jo pelkkä kellastuneiden ja pinttyneiden kaappien pesu osoittautui ylivoimaiseksi tehtäväksi. Niinpä sorkkarauta soimaan ja purkamaan! Eteisen kaapin purku minua hieman harmittaa, sillä vastaavanlaisia eteisjärjestelmiä ei tunnu löytyvän mistään. Olisin siis halunnut tilalle samantyylisen järjestelmän, jossa on kaapit reunoissa ja päällä ja joiden väliin jää vaatetanko. Myös eteisessä olleelle siivouskomerolle olisi ollut käyttöä. Minkälaista säilytystilaa ihmiset laittavat remontoituihin eteisiinsä?
Haluaisin muuten hirveästi jakaa kanssanne jotain "sneak peak" -kuvia, mutta vannoin avokille, etten laita blogiin yhtään kuvaa ennenkuin kotimme on valmis. Pelkät ennen -kuvat saattaisivat olla liian karua katsottavaa.

Alivuokralaisemme on alkanut ilmoitella itsestään pienten potkujen muodossa. Tunne on hassu, sillä Pihviä odottaessa istukka oli vatsan puolella edessä, enkä tuntenut liikkeitä ennen kunnon jysäyksiä raskauden puolivälin jälkeen. Hankimme myös tätä raskautta varten kotidopplerin, koska olen myös vanhana stressiperseenä opetellut stressaamaan tästä kakkosraskaudesta vielä ensimmäistä enemmän. En varmaan Pihviä odottaessa edes tiennyt miten monta asiaa voi mennä vikaan jo raskausaikana. Iloista odotusta! <3

Loppuun on pakko vielä hehkuttaa tuosta meidän pienestä miehestä. Sillä hän on vihdoin ja viimein suoriutunut vauvalympialaisten kuningaslajista - kävelemään opettelusta. Monta kuukautta meni tukia pitkin taaperrellessa ja muutamia tuettomia askelia hoiperrellessa. Enää ei maltettaisi rattaissa istua ollenkaan. Toki kyyti vaihtuu edelleen nelinkontin, jos pikku-ukolle tulee kiire. Mutta pääsääntöisesti meillä muuten liikutaan näin:


Niinköhän me tuplia talvella tarvitaan?

PS. Tuli tässä vielä lopuksi mieleen, että miten olette nimenneet sikiöisiänne? Mikä on ollut työnimenä? "Pihvi" tuli oikeastaan kuin itsestään odotuskirjasta selaillessa, mutta tämän Pikkukakkosen kohdalla kaikki väännöt tuntuvat niin väkinäisiltä. Pikkukakkosestakaan en oikeasti pidä, koska se on varmaan joka toisen pikkukakkosen työnimi.