Nyt ne iskivät - nimittäin raskausvaivat. Selkään särkee ja nivusia kolottaa. Missään asennossa ei ole hyvä olla. Lantion luissa tuntuu siltä kuin takapuoli levenisi sekunti sekunilta. En yllä kumartamaan ja vaikka yltäisinkin, niin en voi. Ähinää ja puhinaa. Portaissa kävely on yhtä tuskaa. Mitä tämä kaikki on?

Pihvin raskausaika meni mutkattomasti. Alun pahoinvointeja ja loppupään sisäelimellisiä tukaluustiloja lukuunottamatta minua ei vaivannut mikään. Raskaus oli ihanaa aikaa, jaksoin liikkua, lenkkeillä ja touhuta mitä vaan. Kävimme lasketun ajan jälkeen viettämässä kesäpäivät niin Korkeasaaressa kuin Suomenlinnassakin. Nyt tuntuu siltä kuin olisin saanut kaikki vaivat kaksinkertaisina. Tanssiharrastukseni on mennyt melkeinpä salin nurkassa seisomiseksi, sillä en meinaa päästä minkäänlaisissa tahdeissa lattialta ylös. Viikkoja alkaa olla kasassa 27, mutta että tätäkö tämä nyt on seuraavat 13-15 viikkoa?

Ongelmia tuottaa muunmuassa potentiaalinen ihmisasumuksemme, joka luonnollisesti sijaitsee hissittömän kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Pihvi on onneksi alkanut reippailla portaita ylös ihan itsenäisesti, mutta aina ei hänenkään jaksamisensa riitä. Siinä sitten kannat lasta ja parhaimmassa tapauksessa paria kauppakassia "kolmoseen", kun joka paikkaan kolottaa ja happi meinaa loppua.

Varsinainen raskaushehkukin taisi jäädä tällä kierroksella kokematta. Tukka on sama ohut suomalainen littana kuin mitä se aina on ollut. Pihviä odottaessa se paksuuntui hirmuisesti. Naamassa on jokunen pieni punainen näppy ja silmänaluset ovat suuret ja mustat. Jälkimmäiseen vaikuttaa myös toki tulevan isoveikan aamuheräämiset, mutta myös se, että heräilen nykyään öisin hyvin herkästi ja tietty myös uudelleen nukahtaminen on hankalaa. Kohdussani asuu bile-eläin, joka painuu maate noin kahdeksan aikaan aamulla ja ilmoittelee itsestään seuraavan kerran vasta iltapäivästä, paitsi ehkä saadessaan vähän jotain herkkuruokaansa. Yöllä iskee se kuume, johon ainoa lääke on liike. Siis Papun, ei minun.
Tällaisen energisen rv36 mamman saattoi tavata lenkkipolulla kesäkuussa 2014. Ja tällaisen väsyneen silmäpussihirviön saatat tavata marraskuussa 2015 rv27.
Nyt kun olen saanut valitukseni valitettua, niin en kyllä siltikään vaihtaisi näitä kolotuksia mihinkään! Ja otan näistä kyllä jokaisen mielellään kontolleni uudestaan, jos siihen mahdollisuus vielä joskus tulee. Tiedossa on ehdottomasti paras palkinto, jonka maratonista voi saada <3