Papun synnytys lähenee. Meni miten meni, toinen lapsemme on maailmassa viimeistään kuukauden päästä.  Lähestyvä synnytys on pistänyt minut miettimään synnytystoiveitani. Miten haluaisin synnytyksen tapahtuvan. Pihvin synnytys meni tavallaan aika hyvin, vaikka toisaalta se oli pitkä, uuvuttava ja täynnä epätietoisuutta. Mutta siitä synnytyksen teknisestä osasta minulla ei ole pahoja muistoja.

Hetki sitten kirjoittelin ylös ajatuksiani synnytystä koskien. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sivuilta Vauvamatkalla -osiosta löytyykin mielestäni ihan hyvä peruslomake. Jos erilaiset synnytysmetodit ja muut kiinnostaa, oli myös Bebesinfolla hyvin kattava synnytystoivelista. Meidän toiveisiin riittää kuitenkin HUSin vähän simppelimpi versio.

1. Mitä ajatuksia synnytys herättää sinussa?
- Esikoisen synnytys oli pitkä ja väsyttävä, alkoi vesien menolla ja poika syntyi vasta 40 tuntia myöhemmin oksitosiinin vauhdittamana. Itse synnytys, se noin kolmituntinen avautumisvaihe ja 19 minuutin ponnistusvaihe olivat positiivinen kokemus eivätkä jättäneet traumoja tai pelkotiloja. Odotan toisen lapsemme syntymää ja synnytystä hyvillä mielin.

2. Millaisina olet kokenut aiemmat synnytyksesi?
- Raskas ja omalla tavallaan ikävä ensisynnytyskokemus. Onneksi saimme todella hyvät ja osaavat synnytyssalikätilöt, eikä itse synnytyksestä tai lapsivuodeosastosta jäänyt mitään hampaankoloon. Päivystysosastolla koin hieman epätietoisuutta ja olisin toivonut hieman enemmän kontaktia ja informaatiota synnyttämään siirtymisestä sekä tapahtumien kulusta meitä siellä hoitaneelta henkilökunnalta. Meidät sisäänottanut ja seuraavana päivänä vuorossaan synnytyssaliin hoitanut kätilö pelasti paljon!

3. Mitä ajattelet synnytyskivusta?
- Kipu on kipua. Se on hetkistä. Sitä voi lievittää ja helpottaa. Sen kärsii, koska palkinto on mieletön.

4. Kuinka toivot synnytyskipuasi lievitettävän?
- Ensisijaisesti toivon käyttöön Tens-laitetta, joka oli mielestäni paras lääkkeettömistä kivunlievityskeinoista. Olen avoin myös lääkkeelliselle kivunlievitykselle siinä vaiheessa, kun en koe Tensistä olevan apua. Mitä nopeampi synnytys, sitä vähemmän koen tarvetta kipulääkkeille.

5. Millaista tukea toivot kätilöltä?
- Tietoa synnytyksen kulusta. Luotan sataprosenttisesti sairaalan henkilökuntaan ja heidän osaamiseensa. Toivon, että minua kuullaan ja minulle esitetään tarjolla olevat vaihtoehdot mahdollisimman laajasti, mutta olen myös kiinnostunut meitä hoitavan kätilön ammatillisesta mielipiteestä, ja olen sen suhteen vastaanottavainen.

6. Onko sinulla toiveita liittyen synnytykseesi?
- Sektioon ei varmaan lähtökohtaisestikaan lähdetä kovin helpolla, mutta itselleni se on viimeinen mahdollinen synnytyskeino ja toivon, että asia otetaan esille vasta siinä vaiheessa kun muuta mahdollisuutta vauvan takia ei ole. Esikoisen synnytys tapahtui puoli-istuvassa asennossa. Olisin nyt kiinnostunut kokeilemaan jotain muuta.

7. Ajatuksia vauvan ensipäivistä...
- Toivomme, että syntyvä lapsemme saa viettää ensipäivänsä perheensä keskellä. Siksi haluaisimme mahdollisuuden perhehuoneeseen. Jos perhehuonetta ei ole mahdollista järjestää, toivomme mahdollisimman lyhyttä sairaala-aikaa.

Tällaisia ajatuksia ja toiveita tuleva synnytys minussa herättää. Mitä itse toivoit tai toivoisit omaa synnytystskokemustasi koskien?