Tänään se vihdoin koitti! Nimittäin normaaliarkeen palaaminen. Vaikka olen aivan täysin jouluihminen ja pyhät olivat ihanaa perheen yhteistä aikaa, on tiettyjä rutiineja joita olen kahdestaan Pihvin kanssa ollessa kaivannut. Ystävät ovat aika pitkälti olleet kotikonnuillaan joulunvietossa, ulkona on paukkunut pakkanen ja puistot ovat olleet typötyhjiä. Kaupat kiinni, mies töissä ja me neljän seinän sisällä. Olen viettänyt viimeisen kahden viikon aikana varmaan neljä aamupäivää ajaen erimallisilla pikkuautoilla ja päristellen huulia.

Mutta tänään vihdoin aukesivat joulutauolla olleen avoimen päiväkodin ovet. Paikka, joka vielä muutama kuukausi sitten oli meille tuikituntematon ja outo, on nykyisin osa meidän ei ehkä päivittäistä mutta viikottaista rutiinia. Kyllä kirkastui Pihvinkin ilme, kun kysyin aamulla haluaako hän lähteä "kerhoon". Hän laski salamana lelut kädestään ja juoksi eteiseen pukemaan kenkiä. Ja hihkuipa tuo pieni mies rattaissa innostustaan heti tutun talon tultua näköpiiriin. Ei niinkään vielä ne kaverit, vaan laululeikit ja se hurja määrä erilaisia leluja!

Ja myönnettävä on, että kyllä se äidinkin päivä kuluu nopeammin, kun on jotain oikeaa tekemistä. Lyhyt parin kilometrin kävely raikkaassa ulkoilmassa (sikäli kun supistuksilta pääsee) tekee terää molemmille, mutta erityisesti muiden aikuisten ihmisten läsnäolo, vaikkei minusta tuppisuuna suomalaisena ole kauheasti tuntemattomien kanssa kuulumisia vaihtamaan, on kuin terapiaa tähän taaperoarkeen. Kello karkaa kuin varkain sinne puolillepäivin, jolloin täytyykin jo suunnata kotiin lounaalle ja päiväunille, jonne meidän puolitoistavuotias ei tosin meinaa enää nykyisin nukahtaa. Rutiineista tai raittiista ilmasta huolimatta. Lastentarhanopettajana työskentelevä sukulainen kuitenkin lupasi tämän olevan ainakin päiväkotimaailmasta tuttu vaihe, ja että suurin virhe olisi lopettaa ne päiväunet nyt kokonaan.

Ulkoiluunkin saimme puhtia, kun välipäiväalesta tilaamani lämpöpussit saapuivat. Pihinä akkana tilasin halvemmat tekokuitutäytteiset pussit, mutta minulle lähetettiinkin ne kalliimmat untuvatäytteiset. Onnekseni asiakaspalvelusta luvattiin, että saan halutessani pitää saamani pussit. Ja halusinhan minä! Nyt on Pihvillä (ja Papullakin pian) hyvä ja lämmin istuskella rattaissa kerho- ja puistoreissuilla. Naamaan sipaisu Vitalista, niin ei pakkanen pääse puremaan.