Kuluneelle vuodelle tein paljon lupauksia. Lupasin olla parempi äiti, parempi tyttöystävä, parempi ystävä, hankkia vatsalihakset, pitää karkkilakkoa 100 päivää, pitää kampaajattoman vuoden sekä päivittää blogiani useammin. Lupauksistani voin varmasti sanoa pitäneeni 2/7, eli yli neljäsosan. Onhan sekin jo aika hyvin, eikö?

Äitinä, tyttöystävänä ja ystävänä en ole objektiivinen arvioimaan itseäni. Ainakin olen yrittänyt. Äidin roolissa viime vuosi oli rankahko. Toisaalta jo keväällä löysin itseni siitä pisteestä, että olin täysin valmis käymään saman vaikka läpi uudestaan. Kierukan poisto ja positiivinen raskaustesti. Koen itse, että rakkaus tuota ensimmäistä ihmisihmettämme kohtaan on kasvanut ja kasvaa päivä päivältä. Enää ei myöskään epäilytä, että onko siitä jaettavaksi. Koska kyllä siitä on.
Tyttöystävänä en koe tulleeni sen paremmaksi. Päinvastoin. Pahoinvoinnin väistyessä raskauden puolivälissä hormonit ottivat valtaansa, ja armas avokkini on kyllä saanut siitä osansa. Toisaalta suhteemme on ottanut isoja askeleita kihlautumisen, toisen lapsen ja oman asunnon myötä. Ehkä en ole ollut niin kamala kuin ajattelen. Tai ehkä hän on vaan sen verran parempi mies.
Ystäviäni olen mielestäni nähnyt harmillisen vähän. En ole saanut itsestäni irti järjestää aikaa. Hyvä tekosyy on ollut perheellisen äidin aikataulujen sovittaminen yhteen niiden rakkaiden kanssa, joilla elämäntilanne on vielä hieman eri. Ensi vuonna lupaan siis jatkaa tässä asiassa petraamista. En halua hukuttaa itseäni äidin roolin alle, enkä varsinkaan halua ajautua eroon ystävistäni. Jospa otan vaikka kalenterin avukseni.

Karkkilakko kaatui... En edes tiedä päästiinkö viikkoa eteenpäin. Kyllä me ainakin yritettiin. Mentiin banaaniletuilla ja hedelmäsalaateilla. Ja yritimme tukea toisiamme avokin kanssa. Kumpikaan meistä ei muista kauan lakkoa jatkui, mutta molemmat olemme varmoja, että homma lähti lapasesta pienillä lipsumisilla.
Kampaajaton vuosi onnistui elokuuhun asti. Tämän taustalla oli oikeastaan "luottokampaajani" (iltapäivälehtien sivuilta tuttu termi), ystäväni ja Papun toisen kummitädin vapaaehtoistyömatka Boliviaan, jonka oli tarkoitus kestää vähintään sen vuoden ajan. Mutta elokuussa kyllästyin totaalisesti pissankeltaiseen, juurikasvuiseen ja ylipitkään reuhkaani, ja hairahdinkin sitten leikkauttamaan trendikkään "long bobin" sekä laittamaan pari kylmää raitaa tutussa ja hyväksihavaitussa kampaamossa, jossa toimin mallipäänä muutamankin kerran vuosikymmenen alussa. Ja minun onnekseni (hänen harmituksekseen) Boliviassa on tiukat viisumilait ja konsulaateissa huonoja byrokraatteja, joten ystäväni joutui palaamaan jo lokakuussa takaisin. Sain siis saksittua tukkaani tänä vuonna kahdesti. Lupauksistani huolimatta. Pitkästä reuhkasta klassiseen polkkaan.

Mutta kahdessa lupauksessani onnistuin. Kehitin itselleni vatsalihakset, vaikkakin vain hetkeksi. Olen aivan mielettömän tyytyväinen Superdieetin tuloksiin. Ja aion ehdottomasti kaivaa ohjeet uudelleen esiin, kunhan kunto synnytyksestä paranee. En muista koska olisin ollut niin energinen ja hyvinvoiva!
Lisäksi aloin päivittämään blogiani ahkerammin. Vaikka syksyllä on ollutkin useampia päivien mittaisia taukoja, on niiden taustalla ollut kuitenkin mielestäni ihan päteviä syitä: Remontti, muutto ja pääsykokeet.

Aion ehdottomasti jatkaa samoilla lupauksilla vuoteen 2016. Siitä tulee varmasti vähintään yhtä hieno kuin edeltäjästään. Rauhallista ja onnellista uutta vuotta!