Jokin aika sitten ystäväni kertoi minulle kotibileistä, joissa oli ollut. Jo bileisiin tullessaan oli osa porukasta ollut aivan sekaisin. Yksi juhlijoista oli meinannut esimerkiksi alkaa ratsastaa bileiden järjestäjän koiralla, ellei asiaan oltaisi puututtu. Loppuillasta sama juhlija oli ördännyt ja oksennellut pitkin asuntoa, ja lopulta lähtenyt bileistä jalassaan yksi oma kenkä ja yksi jonkun toisen kenkä. Useimmat muut pitivät hauskaa normaalin rajoissa, mutta joillakin meni yli. 

Esikoista odottaessani meillä piti olla erään vanhan kaveriporukan illanistujaiset. Yritimme sovitella kalenteraitamme yhteen ja esitin toiveen, että tapaisimme ennen laskettua aikaa. No tämähän ei sitten käynyt päinsä. Yksi kaveriporukkamme jäsenistä koki, ettei minun kannattaisi edes tulla, koska en kuitenkaan voisi juoda alkoholia eikä minulla siis voisi olla edes hauskaa. Kutsuni tapaamiseen siis epättiin, ja minut toivotettiin tervetulleeksi mukaan sitten kun voisin taas juoda alkoholia. 

Useamman alkoholiannoksen olen nauttinut raskauksien välissä kerran, viime vappuna, jolloin istuimme iltaa kälyni luona. Viimeisimmästä humalatilastani alkaa olla kaksi ja puoli vuotta aikaa. Ja ennen sitä viikonloppuaamut kuluivat töissä asiakaspalvelun merkeissä. Viimeisen seitsemän vuoden biletyskerrat voidaan laskea vuositasolla yhden käden sormin. Useimmille vuosille ei tarvita edes kaikkia viittä. Minä vietin nuoruuttani tarpeeksi alle parikymppisenä. Ja kyllä sitä tuli vietettyäkin. Usein sekä perjantaina että lauantaina. Olen kyllä kärsinyt osani nestehukista ja myrkytystiloista. Puhunut norjaa vessanpöntölle ja miettinyt, että tulikohan sitä otettua yksi liikaa. Pitänyt  hauskaa ja pitänyt "hauskaa".  Kaipaanko sitä? 

Kaipaanko sitä, että kukaan ei kanna eteeni tarjottimellista fisua, maailman ällöttävintä alkoholijuomaa? Kaipaanko sitä, että sunnuntaiaamuna hiukseni tuoksuvat raikkaalle, eivätkä haise stumpatulle tupakalle (ajatella miten hirveiltä ne haisivat silloin, kun baareissa sai vielä polttaa sisällä)? Kaipaanko sitä, että naamassani ei ole eilisen meikkejä? Kaipaanko sitä, että suussa maistuu kamalalta ja jalat huutavat hoosiannaa illan korkkarijuoksun jäljiltä? Kaipaanko sitä, että dagen efter meni aina sohvalla löhöillen ja krapularuokaa mättäen? 

Harmittaako minua, kun viikonloppuaamut alkavat kello 14 sijaan viimeistään kuusi tuntia aikaisemmin? Harmittaako minua herätä niihin virkeänä? Harmittaako minua, kun herään hentoon huuteluun? "Äiti!"
Harmittaako minua, kun viimeisin norjankielinen jutustelutuokioni johtui kohdussani kasvavasta sikiöstä? 

Minulle on todettu, että minulla ei voi olla hauskaa ilman alkoholia. Että jään paitsi jostain. Mutta hitto vie - minulla ei ole koskaan ollut näin hauskaa! Olen entisessäkin elämässäni kuunnellut, kun joku selittää minulle juttujaan omalla kielellään. Kahden promillen humalassa. Nyt niitä selittää minulle puolitoistavuotias pikkumies. Sitten hän saattaa nauraa räkättää ja lopuksi tulla halaamaan tiukasti. Tanssin yhä monta kertaa viikossa. Tanssilattiani ei vaan enää ole tahmainen ja täynnä lasinsiruja, eikä minulla ole 14 sentin korkoja jalassa. Valssaan ympäri asuntoamme villasukissa, samainen pikkumies sylissä. Näen pienen ihmisenalun kasvavan ja kehittyvän. Näen miten hän oppii uusia asioita päivittäin. Kyllä - olen viettänyt hänen vuokseen unettomia öitä. Mutta mitä sitten? Niin olen viettänyt myös "eläessä elämääni".  Olen saanut aikaan jotain uskomattoman herkkää ja täydellistä. Ennen sitä minulla oli vain työ ja opiskelut, jotka toki nekin tekivät elämästäni paljon rikkaampaa kuin se aikakausi ennen.

Tykkään edelleen viettää aikaa ystävieni seurassa. Ja sellaisessa tilanteessa jaan mielelläni pullon viiniä, silloin kun tilanne sen sallii. Istun myös ihan mielelläni baarijakkaralle, tosin ennemmin sellaisessa paikassa jossa kuulen omien ajatuksieni lisäksi myös seuralaisteni sanat. 

Kaipaanko örveltämistä, omaani tai kanssajuhlijoiden? Vai kaipaanko tiukkaa taaperontuoksuista halia ja riemuisaa hymyä, kun käyn aamulla nostamassa lapseni pois pinnasängystä? 

"Olen onnellinen, mitä sä luulit?"