Meidän perhe-elämään mahtuu monia unettomia öitä. Monia itkuja, niin isommilta kuin pienemmiltäkin. Pettymyksiä, epäonnistumisia ja pahaa mieltä. Mutta myös hyviä hetkiä, naurua, iloa ja rakkautta. Paljon rakkautta. Nyt kun refluksivyyhti on lähtenyt purkautumaan ja molempien lasten vaivoihin on löytynyt syy, voin vain todeta miten onnekas olen. Miten rankkaa olisi ollut olla näiden asioiden kanssa yksin?

Mulla on täällä kotona sataprosenttinen tuki. Mies, joka on täysipainoisesti isä ja joka jakaa vanhemmuuden minun kanssani tasan. Asettaa lapsensa etusijalle. Herää yöllä vaihtamaan vaippaa ja hytkyttämään vauvaa. Antaa myös minulle mahdollisuuden nukkua niinä aamuina kun sitä tarvitsen. Tukee minua unelmieni saavuttamisessa ja kantaa minut epäonnistumisieni yli. Yhteistä taivalta olemme kulkeneet pian neljä vuotta. Siihen mahtuu kaksi vuotta lapsiperhearkea. Kaksi yllätyksellistä sinistä viivaa ja kaksi vähän vähemmän yllätyksellistä sinistä viivaa. Kahden vuoden päästä siihen kuuluu myös sana "tahdon". Vaikka minä kyllä tahdon jo nyt. Olen tahtonut kovasti koko yhteisen aikamme. Niin hieno ihmisen olen rinnalleni saanut.

Välillä sitä huomaa pitävänsä toista melkein itsestäänselvyytenä. Arki vie mennessään. Meidän päivät eivät ole sujuneet kovin leppoisasti viimeiseen pariin kuukauteen, mutta siihen ollaan onneksi saamassa jo apua. Ei se silti ole mikään syy. Olen koittanut kovasti petrata arjen pienissä muistamisissa. Laittanut kahvin tippumaan ja yllättänyt vaikkapa herkuilla. Passittanut saunaan tai ottamaan hieman omaa aikaa kodin ulkopuolelta. Tuntuu että liian usein unohtuu kiittää niistä arjen pienistä eleistä. Varsinkin kun arkemme on ollut aikamoista hulabaloota, olisi sillä pienimmälläkin kiitoksella toiselle suuri merkitys. Ehkä siksi iltaisin sohvannurkassa tutussa kainalopaikassa löhöillessäni en voi epäilyksen siemenelle mitään. Kuuluisikohan hänen kainalopaikkaansa jotain parempaa?

Uudenvuodenlupauksena lupasin petrata muunmuassa olemalla parempi tyttöystävä. Ihan vielä en voi sanoa lupaustani saavuttaneeni. Ehkä pikku hiljaa alkaisi olla hyvä hetki aloittaa. Ja aloitan sanomalla kiitos. Kiitos että löit biljardipallon oluttuoppiin. Kiitos että tykkäät Finlandiahymnistä. Kiitos yhteisestä ajasta ja yhteisistä vuosista. Niin menneistä kuin tulevista. Kiitos ihanista lapsista. Kiitos valvomistasi öistä. Kiitos jokaisesta aamupuurosta. Kiitos kun saat minut aina nauramaan. Kiitos kun olet viisas ja tiedät asioita. Kiitos että tuet minua opiskeluissani. Kiitos kun hoidit tänään pyykkivuoron. Kiitos kun pompit Papun kanssa jumppapallolla. Kiitos kukista. Kiitos kun jaksat. Kiitos kun kuuntelet. Kiitos kun muistat Pihvin D-vitamiinit. Ja kiitos kun istut siinä sohvalla. Aivan juuri tulen siihen viereesi.