Kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitä lukiessani eilen uutista, jossa kerrottiin Saku Timosen 81-vuotiaan äidin ja Jori Eskolinin 3-vuotiaan pojan saaneen postin mukana kuolleita rottia. Juttu ahdisti minua aika lailla, ja ahdistaa edelleen. Vielä Nukkumattia odotellessa pohdin kuka kumma lähettää pienelle lapselle kuolleen rotan. Niin. Suomalainen aikuinen punaniska tietenkin. 

Maahanmuutto- ja turvapaikanhakijakeskustelu on löytänyt uuden aallonpohjaan. Oikeastaan minun silmissäni jokainen rajoja kiinni vaativa on tässä vaiheessa hävinnyt argumenteissaan. Kyllähän tätä voi perustella sillä, että kyseessä on vain yksittäisten idioottien päähänpisto. Näitä yksittäisiä idiootteja tuntuu vaan löytyvän näiden "maahanmuuttokriittisten" joukosta ikävän paljon. Koska potkitaan parkkimittareita, koska levitellään perättömiä väitteitä pakolais- ja turvapaikanhakijavirtaa auttavista tahoista ja puskaraiskauksista en-edes-viitsi-sanoa-minkä -nettijulkaisun toimesta. Tai pudotellaan kuolleita jyrsijöitä lapsen ja vanhuksen postiluukuista. 

Olen itsekin saanut maistaa sanan- ja ilmaisunvapautta juuri siinä muodossa kuin miten se varmasti on tarkoitettu, en toki läheskään tällä kaliiberilla. Eräässä Syyrian pakolaisia koskevassa keskustelussa toin esille UNHCR:n grafiikkaa. Sain vastaukseksi alatyylisen kommentin liittyen seksuaalisuuteen ja mieheni mahdolliseen ihonväriin. Yksi entinen kansanedustajan avustaja toivoi eräässä facebook-ryhmässä yhden toisen jäsenen lapsineen kokevan väkivaltaa maahanmuuttajien taholta, jotta tämän jäsenen silmät aukenisivat. Minä kysyin häneltä mitä ihmettä hänen päässään liikkui, kun edes ajatteli tuollaista. Sain vastineeksi ilmiannon feikkiprofiilista, joka muuten johti tilini jäädyttämiseen, sekä estot. Juuri tällaista maahanmuuttokeskustelu "kriitikoiden" kanssa minun mielikuvissani on. 

Maahanmuutosta on voitava keskustella. Sitä, kuten mitä tahansa muutakin yhteiskunnallista kysymystä voi myös kritisoida. Ei kai kenenkään meidän toive ole, että rajojen yli valuu porukkaa, jotka enemmän ja vähemmän pelkäävät olla kotimaassaan. Ei myöskään sen maahantulijan. Jokainen meistä olisi varmasti onnellisempi, jos saisi asua siellä missä haluaa. Ja voin kertoa teille salaisuuden - kansallinen ylpeys ei ole suomalainen keksintö. Kyllä koti on aina koti myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Kyse on siitä miten keskustelua käydään ja miten omaa kantaa argumentoidaan. Jos ei ole esittää mitään kanssaihmistä kunnioittavaa vaihtoehtoa, on syytä jättää kantansa mielipiteenilmaisuun ja antaa muiden debatoida. 

Lopuksi haluan kysyä sinulta, rottapostittaja, tunnetko itsesi isoksi nyt?