Olemme aika keskivertoperhe. Meillä on omistusasunto, farmariauto ja kaksi lasta, poika ja tyttö. Esikoispoika ja kuopustyttö, jos tarkkoja ollaan. Olemme koiran, oman pihan ja avioliiton päässä länsimaisesta perheidyllistä. Ja onhan meillä käynyt aika tuuri! Löysimme toisemme suht nuorina ja saimme lapsia. Molempia sukupuolia. Mitä muuta voisimme talutusremmin, omenapuiden ja papin aamenen lisäksi enää toivoa?

Koiraa meille ei hyvin todennäköisesti koskaan tule, mutta oman pihan ja avioliiton lisäksi meillä on muitakin haaveita, uskokaa tai älkää. Haaveilemme siitä, että valmistuisin suht nopeasti ja pääsisin pian kiinni työelämään. Se edesauttaisi myös sitä maapläntin hankintaa. Haaveilemme matkustelusta ja lottovoitosta, mutta tässä elämäntilanteessa molemmat tuntuvat lähes yhtä todennäköisiltä. Haaveilemme tekevämme kodistamme kauniin ja haaveilemme kahdenkeskeisestä ajasta. Ja lisäksi haaveilemme lapsista. Kyllä - luit oikein! Lapsista.

Olen ollut läheisillemme aika avoin sen suhteen, että toivoisimme lisää lapsia, kunhan opiskeluni ovat paketissa. Olen saanut osakseni ymmärrystä, mutta myös ihmetystä. Miksi lisää lapsia, kun onhan teillä jo kaksi? Jumala käskee kansoittamaan maan, mutta tarvitseeko teidän kansoittaa se keskenänne? Teillähän on jo poika ja tyttö? Mitä te yritätte vielä tehdä? Ja kieltämättä tällaisista ihmettelyistä on jäänyt aika paha maku suuhun.

Olemme erittäin onnellisia Pihvistä ja Papusta. Olemme halunneet lapsia, emme sukupuolia. Itse en usko perinteisiin sukupuolirooleihin. En pukisi poikaa väkisin mekkoon, mutta esimerkiksi värit tai harrastukset eivät kerro minulle lapsen sukupuolesta. Pihvillä on rytmi hallussa ja hän pitää tanssimisesta. Voisin kuvitella, että hän saattaisi nauttia tanssiharrastuksesta. Jos lähialueillamme on sellaista vielä reilun vuoden päästä tarjota, pääsee hän ehdottomasti ainakin kokeilemaan. Papu taas on tähän mennessä osoittanut kiinnostusta lähinnä sormiin, niin omiinsa kuin toisten sormiin. Mutta mitä ikinä hän haluaa tulevaisuudessa tehdä, pyrimme tukemaan häntä. Siis miksi ihmeessä lapsiemme lukumäärää määrittäisi jonkinnäköinen sukupuolikiintiö?

Pihvin np
Suomessa syntyvyys on laskussa. Ei, emme pyri paikkaamaan vajetta keskenämme. Lasten teko ei tässä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ole millään tavalla kannattavaa eikä siihen kannusteta. Toisaalta kaksi lasta ei tee vielä mitään suurperhettä. Huolimatta siitä, että molempien lastemme elämän alku on ollut hieman hankalaa, on vauva-aika myös ihanaa. Lapsen kasvun ja kehittymisen seuraaminen on todella antoisaa. Uusien asioiden oppiminen antaa meillekin. Haluamme lisää lapsia, koska kaipaamme näitä asioita perheeseemme. Lisäksi ruokimme ja vaatetamme lapsemme itse. Välillä tekee tiukkaa, mutta niin kai tekee monilla muillakin lapsiperheillä. Niin kauan kuin pidämme omistamme huolta, miksi emme voisi toivoa perheenlisäystä tulevaisuuteen?

Usein jään aika sormi suuhun ihmettelyiden kanssa. Keksin hyvän ja nasevan vastauksen vasta tuntien kuluttua. Toisaalta en haluaisi olla tökerö, mutta toisaalta en pidä siitä että tällaista asiaa kenellekään kommentoidaan. Oli perheessä kaksi tai kymmenen jäsentä, ei asia kuulu kenellekään ulkopuoliselle, kunhan kaikki voivat hyvin.

Papun np
Ehkä siis nyt samalla julistan, että jos tämä blogi on silloin vielä hengissä, voi täältä (toivottavasti) tulevaisuudessakin lukea vauvauutisia, raskausmarinaa ja synnytyskertomuksia. Jos se siis on meistä kiinni. Olemme vasta 26-vuotiaita (no okei, minä pian 27). Meillä on vielä monta hyvää vauvantekovuotta jäljellä.