Tänä aamuna jännitti. Edessä oli nimittäin se ensimmäinen koulupäivä.

Papu heräsi jo 6.40. Itse olisin mielelläni nukkunut vähän pidempään. Avokki kyllä nousi Papun kanssa, mutta minun oli hieman hankala saada enää unta. Ehkä noin kymmenen minuuttia ennen kellonsoittoa torkahdin. Ja sitten pitikin jo herätä.

Vaikka olin mielestäni varannut runsaasti aikaa lähtemiselle ja laittanut kaiken mahdollisen edellisiltana valmiiksi, olin silti hilkulla myöhästyä bussista. Tai jos bussi ei olisi ollut muutamaa minuuttia myöhässä, niin minä todennäköisesti olisinkin myöhästynyt. Mukaan reppuun olin pakannut kameran, koska minun piti napsia kivoja kuvia matkan varrelta. Reittioppaan paniikinomaisen selailun ja syvään hengittelyn lomassa en tosin ehtinyt muuta kuin leikkiä kameran manuaalisäädöillä. Ensimmäisen päivän matka sekä jykevän ja arvokkaan näköinen kampus jäi siis kuvaamatta. Sen sijaan sain monta kuvaa Converseistani.



Suurin osa päivästä meni eteenpäin tuijottaessa. Joku varmasti puhui jotain, mutta minun korvissani vain humisi. Päässä pyöri lähinnä ajatukset "apua, missä mä olen" ja "apua, täällä mä olen". Jotenkin siinä lomassa tuli tutustuttua muutamaan opiskelijatoveriin ja tilattua laboratoriovaatteet ja nimikylttejä. Siinä muuten lukee kätilöopiskelija. Siis kuka? Minäkö?

Aamupäivä meni tutorvetoisesti, iltapäivällä tutustuimme tuleviin opintoihin. Lukujärjestystä ja opintojen rakennetta selvitettiin niin hurjalla vauhdilla, että ainut asia jonka varmuudella tiedän on se, että tämän kaiken tarkoitus on valmistua maailman mageimpaan ammattiin (kyllä, sanoin juuri "magein") - kätilöksi. Toivoa sopii, että nämä asiat kerrataan vielä kerran. Muuten putosin kelkasta ensimmäisenä päivänä.



Opintopisteistä suuri osa tulee harjoitteluiden kautta, mikä minulle oli vain positiivinen yllätys. Käytännön oppiminen on minun juttuni, luulen niin. Kätilöopiskelijan nimikyltin saan vetäistä hoitsuvaatteideni rintamukseen ensimmäisen kerran jo tänä syksynä, ja se tuntuu aika kutkuttavalta.

Mitä kotijoukkoihin tulee, niin miehet jalkaantuivat tänään joensuulaisiin maisemiin. Papu sen sijaan oli hoidossa mummullaan, ja oli vältellyt koko päivän niin pulloa kuin nukkumistakin. Ei sillä, että hän olisi ollut jotenkin erityisen kiukkuinen, päinvastoin. Mutta kyllä sitä hetkinen tankattiin, kun vihdoin saavuin humpsuttelureissultani häntä hakemaan.
Pihvin kanssa juttelimme Skypen välityksellä. Sain paljon pusuja ja haleja, mikä lämmitti mieltäni kovasti. Aamun kiireinen lähtö kostautui myös Pihville, kun emme ehtineet heittää kunnon hyvästejä. Hän ei aivan oivaltanut, että äiti lähtee nyt, ja että äiti lähtee eri teille. Perjantaina nähdään murunen <3

Lievää jännitystä. Ei hymyilytä, ei.

Ensimmäisen lukukauden lukkarit näyttävät aika tiukoilta. Mutta jos ymmärsin oikein, niin sitten se "helpottaa" ja kevät onkin jo hieman itsenäisempää opiskelua. Tietty se vaatii enemmän itsekuria ja selkärankaa, mutta motivaatiota näitä opintoja kohtaan kyllä löytyy. Enpä ihan suoraan sanottuna tiennyt, että sitä voi olla näin innoissaan römpsästä.

Huomenna on päivä numero kaksi. Mua jännittää ihan yhtä paljon kuin olisi päivä numero yksi.