27 vuotta sitten tänään koin ensikosketukseni Kätilöopiston käytäviin. Tänään on syntymäpäiväni. Päivän piti olla iloinen ja stressivapaa päivä, jolloin tehtäisiin juttuja perheenä ja nautittaisiin hyvää ruokaa yhdessä. Sen piti sisältää pieni hemmotteluhetki ja loppua leffailtaan. No loppujen lopuksi se on ollut kaikkea muuta! Tästä päivästä piti koostaa kiva ja kuvarikas mun päivä -tyylinen postaus, mutta haaveeksi jäi. 


Aamu alkoi tosi ihanasti. Sain nukkua pitkään, mikä mun tapauksessa ei nykyisin tarkoita kovin paljoa kello yhdeksää enempää. Sain kohtuuttoman paljon lahjoja, muunmuassa pari lahjakorttia Marimekolle, sähköhammasharjan (edellinen meni rikki jo jonkin aikaa sitten ja olen joutunut tyytymään käsipeliin), kukkia ja kauan toivomani kunnollisen blenderin, jolla esimerkiksi raakakakkujen teko onnistuu kädenkäänteessä. Avokki oli suunnitellut herkkuaamiaisen hedelmäsalaatteineen ja pekoneineen, mutta lapset olivat työllistäneet hieman liikaa. Sovimme, että juon vain aamuteen ja lähdemme käymään Keravalla muunmuassa Kansainvälisillä suurmarkkinoilla ja syömme aamiaisen brunssina sitten, kun esikoinen nukkuu päiväuniaan. Vaan aamureissun kohde meinasi vaihtua markkinoista lääkäriin, kun Pihvi huitaisi tulikuuman teemukin kädellään lattialle. Onneksi vettä ei kaatunut hänen päälleen! Mutta se oli ensimmäinen vastoinkäymisemme. 



Sitten hyppäsimme autoon ja suunnistimme kohti markkinoita. Kamerasta loppui akku matkalla, joten kuvat jäisi ottamatta. Kohteeseen saavuttuamme takanamme olleen auton kuljettaja ajoi peräämme. Törmäys tapahtui onneksi hiljaisessa vauhdissa, mutta nykäys oli kyllä ikävän töksähtävä ja minulla kipeytyi niska. Selvitimme asiaa peräänajajan kanssa ja otimme tiedot ylös. Auton takapuskuriin tuli klommo, naarmu ja maalit irtosivat. Kuljettajalla oli vastasyntynyt vauva kyydissä, joten keskittymisen herpaantuminen oli ihan ymmärrettävää. Sitten sanoimme heipat ja päivän piti jatkua normaalisti. Kunnes iski! Olimme kolarissa, joka oli tarpeeksi voimakas käymään minun niskalleni. Miten lapset voivat? Täytyykö hakeutua lääkäriin? Papu kyllä alkoi itkeä törmäyksen jälkeen, mutta oliko se vain yleistä epämukavuutta vai sattuiko hänelle jotain? Entä lasten istuimet? Ovatko ne enää turvalliset? Mistä saadaan korvaavat tilalle? Aloin soitella lastentarvikeliikkeitä läpi. Kyllä, istuimet ja telakat tulisi vaihtaa uusiin, mutta telakkaamme ei ollut saatavilla heti mukaan mistään. Turvatarvikkeet pitäisi hakea tänään, koska huominen menisi häissä, sunnuntaina erikoisliikkeet ovat kiinni ja maanantaina piti alkaa yhteinen lomaviikko. Miten kävisi mummolareissulle? 

Lähdimme näyttäytymään terveyskeskuksessa. Pihvillä, Papulla ja avokilla oli kaikki päällisin puolin ok. Lääkäri käski seurata tilannetta 24 tuntia, ja jos heille ilmaantuisi pahoinvointia, päänsärkyä, oksentelua tai he olisivat erityisen väsyneitä, tulisi meidän mennä lääkäriin uudestaan. No - episodin takia lapsilta oli jäänyt päiväunet väliin, joten väsyneitä olivat molemmat. Ja koska päänsärkyä tai pahoinvointia on hankala noin pieniltä vielä mitata, voin vaan toivoa, että mahdolliset kolarin vaikutukset näkyvät oksenteluna.
Minulla sen sijaan todettiin niskavamma, jonka kyllä pitäisi parantua viimeistään kuukauden kuluessa itsestään. Mutta se on täysin toisarvoinen asia, kun vaan muut ovat kunnossa. 


Sitten soittelimme toisen kuljettajan vakuutusyhtiöön ja kysyimme turvaistuinasiaa. Mihinkään emme oikein saaneet vastausta, sillä ajoneuvon omistaja ei ollut tehnyt vahinkoilmoitusta. Kerroimme omat tietomme ja suuntasimme turvaistuinostoksille. Tonni meni niin että humahti. Uudet istuinkuosit eivät ole järin viehättävät, mutta siitä ei kai saisi valittaa. Pääsemme nyt kuitenkin viettämään viimeistä yhteistä lomaa ties kuinka pitkään aikaan, eikä minun ja lasten tarvitse skipata huomisia häitä. 

Kello lähestyi neljää, ja kotona kuumotteli pesutupaan varattu pyykkivuoro ja huomiseksi silitettävät ja prässättävät juhlavaatteet. Mulla oli myös kirppispöytä, joka oli määrä tyhjentää tänään. Viiden jälkeen olisi pitänyt olla kulmien huollossa, mutta aika oli pakko perua kolaria selvitellessä. Jossain välissä vanhimman kupeideni hedelmän onnistui myös työntää riisikakkua nenäänsä. Leppoisa ja rentouttava päivä oli muuttunut kiireiseksi ja ahdistavaksi. Meistä aikuisista kumpikaan ei ollut nähnyt ruokaa koko päivänä. Lapset olivat villejä, väsyneitä ja kiukkuisiakin. Emme nauttineet markkinoista, emme syöneet brunssia, emmekä pyöräilleet lähipuistoon tai mummulaan. Koko päivä meni yhden pienen ja alkuun aika merkityksettömältä tuntuneen asian selvittelyyn. 


Kello on noin yksitoista ja vihdoin alkaa rauhoittua. Pihvi sammui kuin saunalyhty muutaman tuutulaulun jälkeen. Papu otti lyhyet maitöhörpyt ja luovutti. Me olemme vihdoin saaneet istuimet asennettua ja ripustettua pyykit kuivamaan. Vaatteetkin on silitetty, siitä kiitos kyllä kuuluu avuksi tulleelle äidilleni. Olemme myös saaneet ruokaa kupuumme, tosin take awaynä. Leffailta jäänee tänään lyhyeen, sillä huomenna on aikainen herätys. 

Ikääntyminen on aika ikävää. Jospa huomisessa päivässä ei olisi ihan yhtä paljon äksöniä. 

Ps. Pihvi putosi sängystään ennen julkaisunapin painamista. Miten laidallisesta sängystä voi tipahtaa, ja miksi sen piti tapahtua juuri tänään? 

Että hyvää syntymäpäivää!