Omat ajatukseni imetyksestä ovat vuosien saatossa muuttuneet. Olin kyllä aina ajatellut, että jos minä lapsia saan, niin heitä imetän. Mutta en vielä silloin tiennyt äidinmaidon eduista saati ajatellut, että joskus imettäisin taaperoa. Ennen ensimmäistä synnytystä totesin avokille, että tavoitteena olisi imettää puolen vuoden ikään. Kun puolen vuoden ikään päästiin, asetinkin uudeksi tavoitteeksi vuoden. Kun vuosi oli kulunut, ajattelin kaiken siitä eteenpäin olevan vain plussaa. En enää asettanut tavoitteita. Ja kun Pihvi yhden vuoden ja kahden kuukauden iässä päätti itse lopettaa äidinmaidon syömisen, olo oli aika haikea. Niin - ikävöin imetystä, ihme kyllä. Pihvin imettäminen oli alusta asti hankalaa rintakumin kanssa sähläämistä. Ja kun Papu ilmoitti tulostaan, mietin jo kauhuissani mitä tandemimettämisestä kahden rintakumin kanssa tulisi.

Papun kanssa tärkein tavoite on ollut puolen vuoden täysimetys. Mutta täytyy kyllä myöntää, että riemuntunne oli aikamoinen, kun onnistuin imettämään noin viikon ikäistä Papua ilman rintakumia, eikä sitä kapistusta sittemmin ole tarvittu. Nykyään Papu on rinnalla lähinnä iltaisin ja öisin. Tavallaan ajattelenkin olevani tytölle yöimetykset velkaa, kun en ole päivällä tarjoamassa läheisyyttä. Toisaalta haluan myös ylläpitää maidon tuotantoa, ettei kotiin tarvitsisi tuoda yhtään korviketta. Neidin kahdeksankuisneuvolassa puhuimme terveydenhoitajamme kanssa asiasta, ja koin kyllä saavani tsemppiä ja vastakaikua ajatuksilleni sieltä. Yöheräämiset ovat välillä itselle rankkoja, mutta ainakaan vielä se ei ole vaikuttanut päivisin.

Onhan imetyksessä omat haasteensa. Omantyylisten imetysvaatteiden löytäminen on hankalaa ja ne ovat kalliita. Rintaaliivinsuojukset vaeltelevat missä sattuu ja usein niitä saa kaivella kainalosta tai rintojen välistä. Ainakaan minulla ne eivät ikinä ole paikallaan silloin, kun maitoa alkaa suihkuta. Imetysliivien luukut on "tosi helppo ja kätevä" avata yhdellä kädellä, siihen menee vain noin tunti. Rinnat kipeytyy, kun maitoa pääsee syystä tai toisesta nousemaan liikaa imetyskertojen välillä. Ja ne nännit. Ensi-imetyksistä ne kipeytyy niin että pelottaa joka kerta, kun vauva alkaa lipomaan huuliaan. Toisaalta taas rinnan irroittaminen vauvan suusta on lähes mahdotonta. Yöllinen lohtutissi on kuin kiinni liimattu. Minua voikin kutsua tästä lähtien metrinänniksi. Ja jos joku kaipaa nännisiirrännäistä, niin täältä piisaa! Ehkä se imetysliivien luukkujen sulkeminenkin olisi helpompaa, jos sisäpuolelle ei tarvitsisi rullata metritolkulla maitotiehyettä.


Olen löytänyt itsestäni myös pienen imetysaktivistin. Pissatessan ensimmäisen plussan tikkuun noin kolme vuotta sitten en olisi todellakaan uskonut ilmoittavani itseäni imetystuen peruskurssille. Tällä viikolla alkoi minun tukiäitikoulutukseni. Koen imetyksen kuuluvan myös perusoikeuksiin - niin naisen, mutta ensisijaisesti lapsen perusoikeuksiin. En ole koskaan ollut imetysvastainen, oikeastaan en ole ennen lapsia ajatellut imettämisestä juuri mitään, mutta kyllä tietynlainen vastasyntyneen fysiologian ymmärtäminen ja uusi imetystietous on auttanut tajuamaan, ettei imetys todellakaan katso aikaa eikä paikkaa. Ja olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei imettäjän paikka ole vessassa ja että katseen voi aina kääntää pois se, joka lapsen hyvinvoinnista huolehtimisesta mielensä pahoittaa.

Tällä viikolla vietetään kansallista imetysviikkoa, ja se on ollut täynnä tapahtumia ympäri Suomen. Imetysviikko onkin jokavuotinen tapahtuma, joka sijoittuu juuri viikolle 42. Sen kunniaksi siis: Hyvää imetysviikkoa ja ihania imetyshetkiä!