Avopuolisoni ja minun yhteisen päivän järjestelyt ovat jo aika hyvällä mallilla, jos nyt hieman vähätellään. Häihin on 670 päivää, eli yksi vuosi, kymmenen kuukautta ja yksi päivää. Meillä on juhlapaikka, catering, bändi ja valokuvaaja, vaatteet, kaasot ja vihkisormukset. Itseasiassa bestmanitkin taitaa jo olla, heitä ei vaan ole vielä haluttu sekoittaa allekirjoittaneet hääpsykoosiin. Voidaan siis sanoa, että suuret raamit alkavat olla kasassa, mutta pikkusälän, kuten askarteluiden ja koristeluiden kanssa on vielä tekemistä.

Siihen kaikkeen lähdimme yhden kaasoni kanssa hakemaan inspiraatiota lauantaina järjestetyiltä Love me do-messuilta. Kaapelitehdas oli tupaten täynnä niin näytteilleasettajia kuin hääseurueitakin. Ehkä vähän minun harmikseni paikalla oli paljon catering-, paikka- ja pukuesittelijöitä. Me olemme olleet niin omatoimisia, että niitä ei juurikaan enää tässä vaiheessa tarvita. Kuitenkin tarkkaan messupisteitä silmäillessä löyti hyvin vinkkejä muunmuassa somisteisiin. Ja olihan se ihan hauskaa käydä tsekkaamassa vaikkapa ensi vuoden hääpukumuotia.








Pöytäkoristeista katseeni vangitsi ensimmäisenä jättimäinen ilmapallo keskellä erästä kattausta. Pidimme kaasoni Elinan kanssa ideaa hauskana ja leikittelevänä. Koska pallo oli konstailemattoman muotoinen (perus pyöreä) ja yksivärisen valkoinen, sopi se mielestämme hääjuhlan koristeeksi hyvin. Tämän todettuamme yksi perässämme tullut nainen totesi ystävälleen, että ilmapallot kuuluvat lastenjuhliin. Hän tuskin oli kuullut mitä me kaasoni kanssa olimme puhuneet, joten tilanne hieman nauratti.
Muuten pöytäasetelmista löytyi ideoita aika laidasta laitaan. Luonto ja romantiikka näkyivät monissa kattauksissa vahvoina. Talvi- ja syyshäihin oli varattu vahvoja värejä ja kullan kimalletta, kun taas pastellin voittokulku jatkuu vahvana kevät- ja kesähäissä.








Hääsomisteet ovat edelleen rustiikkisia, mikä sopii minulle paremmin kuin hyvin. Toivottavasti teema ei kulu meidän häihin mennessä loppuun. Monissa esillepanoissa oli käytetty pieniä valoja, jotka nekin ovat kauniita ja sopivat Suomen pimeisiin iltoihin. Myös kauniit liitutaulukyltit kiinnittivät huomioni. Niihin saisi varmaan kivasti esiin ohjelman ja menun. Kun vaan vielä osaisi piirtää ja kirjoittaa yhtä nätisti.
Photo booth -henkeä voi tuoda muihinkin somisteisiin. Cafe Köketin pisteeltä löytynyt "Tanssia/Disco" -kyltti oli hyvä esimerkki siitä. Ne sopii leikittelevyytensä vuoksi hyvin vaikka niihin lastenjuhlamaisiin ilmapallohäihin ;)





Monien cateringalan yrittäjien pisteillä esiteltiin myös kakkuja. Niistä löytyi muutamia omaan makuun hieman liian prameita tai pompöösejä sokerikuorrutekimallekakkuhässäköitä, mutta myös kukilla ja marjoilla koristeltuja nakukakkuja. Valmiiden kakkujen hinnat hipoivat pilviä. Ne ovat kyllä mielettömän kauniita ja vaativat varmasti työtä ja ammattitaitoa, mutta keskimäärin 12€/pala häissä, joissa vierasmäärä on kolminumeroinen, kuulostaa kyllä hurjalta. No, kakku taisi kuulua meidän cateringsopimukseen hieman huokeammalla hinnalla. En tiedä saako sillä tällaisia mestariteoksia, mutta jotain nättiä ja maistuvaa varmasti.






Sinellin pisteeltä löytyi monta kivaa askarteluideaa. Kartastoteemaiset kortit nähtyäni alkoi oikein harmittaa, ettemme ole avokin kanssa mitään maailmanmatkaajia. Pitsi ja ruskea kierrätyskartonki on ollut oma henkilökohtainen suosikkini Pinterestin kätköihin tutustumisen jälkeen, mutta siniset laveeratut kutsut olivat myös aika houkuttelevan näköiset ja saavat mielen halajamaan vesivärikaupoille. Hauska idea oli myös yhdistää kaksi sormenjälkeä sydämen muotoon.






Hääpukujen joukosta bongailin itse lähinnä pitsiä. Upeita laskeutuvia pitsipukuja löytyi monen suunnittelijan mallistoista, mutta yksi oli kyllä edelleen ylitse muiden - Minna Hepburnin uuden malliston puvut olivat vähintään yhtä upeita kuin edeltäjänsä. Kahdessa ensimmäisessä kuvassa etualalla näkyvä mekko vei sydämeni, ja minun piti käydä hipelöimässä sitä valehtelematta ainakin kymmenen kertaa. Suunnittelin messureittimmekin niin, että palasimme kierrokseltamme aina takaisin Minnan pukujen pariin. Ne ovat omaleimasia ja ne oli helppo tunnistaa myös messupäivän muotinäytöksistä.
Paikalla oli myös useita valokuvaajia. Vuoden 2016 hääkuvan "napannut" Johanna Kempf piti lyhyen luennon hääkuvauksesta - mitä pitää ottaa huomioon kuvaajaa valittaessa ja mitä voi tehdä onnistuneiden hääkuvien eteen hääparin ominaisuudessa, varsinkin kun tehdään dokumentaarista hääkuvaa. Hyvä olisi kuulemma välttää pönötystä ja olla muunmuassa rakastunut ja antaa sen näkyä. Ihan hyvä vinkki vitonen kaikille hääpareille noin ylipäätään. Muuten kuvaajien pisteet menivät minulta vähän ohi, mutta yksi boduoir-henkinen esillepano jäi mieleen. Aivan sata varma en ole siitä minkä kuvaajan palveluita siinä mainostettiin, mutta muuten se erottui kyllä edukseen.










Kansainvälisessä hääpukunäytöksessä pukujen monimuotoisuus näkyi paremmin. Siinä missä rekeistä silmiin osui vain lähinnä oman makumieltymyksen mekot, erottui näytöksessä myös erikoiset leikkaukset, blingbling ja paljas pinta. Useissa puvuissa selkäpuoli oli avonainen tai muuten vain näyttävä. Oli nilkkamittaa, mutta myös hulppean pitkää laahusta. Oli mekkoja, jotka eivät varmasti jätä ketään kylmäksi - paitsi ehkä morsiammen. Pukuja katsellessa löysin myös sisäisen Disneyn prinsessani ja itkeä tirautin myös muhkeampien mekkojen kohdalla.
Miesten puvut jäivät vähän vähemmälle huomiolle, lähinnä koska avokki saa yhtälailla itse päättää missä asussa päiväämme viettää. Olen kyllä hieman yrittänyt houkutella tarttumaan perinteisen mustan sijaan tummansiniseen, ja ilokseni sitäkin löytyi messujen catwalkilta. Tosin muotinäytöspukujen hailakat kukkakuviot tuskin säväyttävät tai sytyttävät tämän talouden sulhoa.




Kaiken kaikkiaan syksyn Love me do:t oli ihan miellyttävä kokemus. Kaapelitehdas on aika pieni, mutta kyllä messuilla sai helposti kulumaan reilut kolme tuntia. Mihinkään ei tarvinnut ihmeemmin jonotella, eikä käytävillä tullut rynnityksi. Suosittelen!