Vuosi sitten vatsani näytti tältä. Ihanan kummun suojissa eleli noin pari kiloa Papua. Tällä hetkellä vatsani näyttää lähes samalta. Nyt sen suojissa asustelee noin pari kiloa kinkkua, joulutorttuja ja konvehteja. Välillä vatsassa myllää, tosin tällä kertaa ne potkut eivät tule kohdun suojista. Mutta joulunahan ei ähkyä tunneta. 

Kuvaa katsellessa iskee vauvankaipuu. Samanlainen kaipuu nousee pintaan tuota sen sisältöä nyt katsellessa. Missä on minun vauvani? Tuo pieni tyyppi nousee kovasti tukea vasten seisomaan ja ottaa aivan liian uhkarohkeita yrityksiä kävellä tai pikemminkin juosta ilman tukea. Myydäänkö sellaisia ilmatäytettyjä sumopainipukuja myös yksivuotiaden koossa? Tuo tyyppi myös puhuu. Äiti, isi, mummu, tissi, pallo, lamppu ja poppaa. Eivät vauvat puhu, ne jokeltavat! Huolimatta siitä, että olen aina ollut loppuraskaudesta sellainen "syntyisi jo" -valittaja, on minulla kova ikävä raskautta ja synnyttämistä. Odottaminen on kamalaa, mutta enimmäkseen se on ihanaa. Ja synnyttäminen on aina ollut voimaannuttava kokemus. 40 ja 28 tunnin jälkeen syliin saatu palkinto on ollut upea. Pieni ruttuinen nyytti. Kauan odotettu vauvantuoksuinen paketti, joka sai unohtamaan raskausvaivat ja synnytyskivut, ja joka oli kyllä jokaisen peräpukaman arvoinen. 

Samaan aikaan luen tuttavieni vauvauutisia ja seuraan hartaudella Papun kummitädin odotusta. Omakin kohtu huutaa vauvaa. Asiassa on kuitenkin yksi ongelma: Uusi vauva, vaikka olisikin miten ihana tahansa, ei millään sovi tämän hetkiseen yhtälöön. Minulla on nimittäin äitiyden lisäksi se toinenkin palo - valmistua ja tehdä kätilön töitä. Uusi vauva tarkoittaisi vähintäänkin yhtä vuotta, jonka aikana opiskeluiden edistyminen olisi mahdottoman epävarmaa. Jos kaikki menee hyvin, valmistun joulukuussa 2020. Siihen on neljä vuotta aikaa. Pihvi on silloin jo reipas esikoululainen ja Papukin melkein viisivuotias neiti. Minä olen 31 ja astumassa työelämään. Miten vauvan aika voi olla silloin? Ja jos ei voi, niin voiko olla enää koskaan?

Papu kasvaa ja vauvavuodet ovat osaltamme pian toistaiseksi ohi. Pikkulapsiarki jatkuu onneksi vielä monta vuotta. Mutta kohtu se huutaa ja haave elää. Millä vauvakuumetta voi hillitä?