Loppukesästä ajattelin, että yhteiset lomat olisi toistaiseksi lusittu. Vaan väärinpä luulin! Avokki työskentelee vielä viikonlopun ja minulla on yksi massiivinen koulupäivä edessä keskiviikkona, mutta sitten meillä alkaa kolmen viikon yhteinen loma. Ja voitteko uskoa, että olen aivan pähkinöinä tästä ajatuksesta. Vielä mukavamman tilanteesta tekee se, että pääsemme yhtenä perheenä viettämään Papun ensimmäistä joulua ja vuodenvaihdetta.

Viime joulun vietimme kotona, oikeastaan siksi, että uskoin poksahtavani hetkenä minä hyvänsä. En poksahtanut. Paistoin elämäni ensimmäisen kinkun ja ostimme elämämme ensimmäisen joulukuusen. Siivosimme ja koristelimme kodin joulukuntoon. Nautimme jouluruoat ja jaoimme lahjat yhdessä äitini kanssa. Sain itse olla vaikuttamassa joulupöydän tarjontaan ja olla luomassa omia perinteitä. Silti en voi kuin huokaista helpotuksesta, että tänä jouluna pitkien yhteisten vapaiden mahdollistamana saan niin sanotusti astua valmiiseen joulupöytään. No - älä huoli, äiti. Lupaan auttaa edes vähäsen.



Pitkien vapaiden ansiosta automme nokka suuntaa kohti koillista. Joulun vietämme neljän sukupolven voimin mummolassani, jossa tuli vietettyä niin monet lapsuuden joulut. Tolkuttomasti lunta, tupa täynnä läheisiä ja kuminaamarinen joulupukki. Ne kuuluivat mummolajoulujen perinteisiin. Joulunseudun sääennusteet näyttävät tällä hetkellä hieman synkiltä ja me sisarukset ja serkukset vietämme joulua perheinemme kukin tahoillamme. Ja liekö joulupukkina toimineella "mökkinaapurilla" enää kahdenkymmenen vuoden jälkeen kuminaamaria ja pukinnuttua löytyy.

Juttelimme muutaman koulukaverin kanssa jouluperinteistä koulun joululounaan innoittamana. Mitä on otettu käytäntöön omasta lapsuudesta ja mitä perinteitä on oikein odottanut pääsevänsä rikkomaan. Monet meistä muistivat oman lapsuutensa joulut ihanina ja jännittävinä, mutta vanhemmat usein aika stressaantuneina. Kodin siivous, sen sadan sortin jouluruoat ja tiukka aikataulu sai meistä useamman pysymään poissa jaloista. Ensimmäinen oma joulu oli muistaakseni kiireetön ja sen suhteen siis menestys. Avokkikaan ei kuulemma muista, että olisin saanut yksiäkään itkpotkuraivareita järjestelyidemme yhteydessä. Stressi ja kiire ovatkin sellaisia perinteitä, jotka haluan ehdottomasti rikkoa nyt ja tulevaisuudessa. Itseni tuntien täytyy todeta, että tämä on varmasti se haasteista suurin.

Omaan joulupöytään ei myöskään kuulu kaikki suomalaiset jouluherkut. Minulle riittäisi kinkku, keitetyt perunat, kunnon kastike, sienisalaatti ja graavattu lohi. Ja no, porkkanalaatikkoa voin ottaa, jos sitä on tarjolla. Avokin joulupöydän ehdoton herkku on karjalanpiirakat ja munavoi. Mitä siis tekemään rosolleja, lanttulaatikoita tai lipeäkaloja? Monena vuonna olen yrittänyt tehdä piparkakkutaloa, mutta ne epämääräisen näköiset hökkelit eivät varmaankaan jää omiin perinteisiin, sillä ne vievät aikaa eivätkä ikinä näytä siltä mitä ajattelin. Pidän joulutortuista, mutta avokilla on jotain luumuhilloa vastaan. Glögijuustokakun seassa sen sijaan sain marmelaadit ujutettua vatsaan ihan salaa. Ja piparit nyt maistuu kaikille.



Aattoaamu alkaisi riisipuurolla ja sekametelisopalla. Sen jälkeen kutsuisi joulusauna. Saunan jälkeen olisi hetki aikaa ihan vain olla ja nauttia. Televisio saisi olla auki ja sieltä pyörisi Joulupukin kuuma linja ja joulurauhan julistus. Pipareiden leipominen yhdessä lasten kanssa voisi olla osa aaton ohjelmaa, eikä raitis ilma olisi sekään pahitteeksi. Siis lumiukkoja tekemään ja pulkkamäkeen! Olohuoneen keskellä olisi aito kuusi, joka olisi koristeltu jo edellisenä iltana. Auringon laskiessa telkkari menisi kiinni ja laittaisimme joululauluja soimaan. Kävisimme kaikki joulupöytään ja söisimme vatsamme täyteen. Ruokailun päätteeksi ulkoa kuuluisi kulkusten kilinää ja joulupukki tai -tonttu tulisi jakamaan lahjoja lapsille. Sitten rauhoittuisimme glögilasillisen ääreen ja polttaisimme kynttilöitä, kuuntelisimme joululauluja ja laulaisimme ja leikkisimme yhdessä.

No - harvoin kai mikään menee juuri niin kuin on suunnitellut. Mutta ainakin omissa haaveissani toivon, että osaisin järjestää joulun lapsia varten. Tai ei niinkään järjestää, sillä järjestämisen mukana kulkee usein se stressi. Pienellä vaivalla mukavia hetkiä ja muistoja, joissa vain tontut liikkuivat varpahillaan.