Vuosi 2016 on ollut oikein antoisa. Ei ehkä niinkään tapahtumarikas, mutta ilman muuta yksi elämäni parhaista vuosista. Nyt kun se on käytännössä katsoen ohitse, olisi kiva kasata ajatuksia. Mitä vuodesta 2016 jäi käteen?

Tammikuu oli yksi tuskien taival. Laskettu aika oli niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Muistikuvani tammikuusta rajoittuvat siihen, että pyörin ja pompin iltakaudet jumppapallolla yrittäen ensin saada Papua kääntymään ja lopulta edesauttaakseni omaa kroppaa kypsymään ja valmistautumaan. En ehkä olisi pomppinut niin hurjasti, jos olisin tajunnut sitä olevan edessä tuntikaupalla myös seuraavat kuusi kuukautta. Tammikuussa kävin myös ihanan Heliannan studiolla ikuistamassa raskausvatsani.

Helmikuussa jännitti joka ilta. Ja monena aamuna heräsin pettyneenä ja edelleen yhtenä kappaleena. Lopulta 21.2. raskausviikolla 41+0 päästiin tositoimiin. Reippaaksi nelikiloiseksi ennustettu Papunen olikin lopulta vain 3410g. Synnytys oli hyvä ja ponnistusvaihe nopea, vaikka neitiäkin tehtiin yli vuorokausi. Imetys alkoi hyvin ja rintakumista päästiin eroon viikon jälkeen. Isoveli otti uuden tulokkaan vastaan hyvin, halien ja pusujen kera.


Maaliskuussa lähdettiin ensimmäiseen reissuun lasten isovanhempien luo. Tuoreen neidin itkuisuus alkoi kahden ja puolen viikon iässä. Ja meitä vanhempiakin vähän itketti. Tätäkö tämä on tälläkin kertaa? Onneksi tukiverkko on hyvä ja välillä Papua kävi hyssyttämässä joku muukin. Maaliskuussa kävimme Heliannan luona ottamassa perhe-, sisarus- ja newbornkuvia.

Huhtikuussa Papu sai nimen. Neiti osoitti luonnettaan huutamalla lähes koko kasteseremonian ajan. Kovaääninen hän on edelleen. Huhtikuussa olimme myös toistamiseen reissussa, tällä kertaa lasten serkkutytön kastejuhlassa. Pienelle Sipulille veimme kastelahjaksi omenapuun. Se saa kasvaa ja kukkia yhdessä neidin kanssa. Huhtikuussa blogini koki suuria mullistuksia, kun se siirtyi osaksi Kaksplussan blogiverkostoa. Se oli oikein jännittävää.

Toukokuussa hääjärjestelyt saivat sysäyksen eteenpäin. Varasimme upean merenrantapaikan juhlia varten. Sain myös sovittua menusta pitopalvelun kanssa, ja haaveilemamme bändi esitti hyvinkin kohtuullisen tarjouksen ja otti varauksemme vastaan. Toukokuussa todettiin Papun allergia ja refluksi, ja niiden seurauksena minä aloitin imetysdieetin. Elämä alkoi näyttämään valoisammalta refluksilääkkeen ja imetysdieetin myötä. Pidin elämäni ensimmäiset NOSH-kutsut.




Kesäkuussa lomailimme yhdessä. Aloitimme lomamme Tukholmasta yhdessä äitini kanssa. Ahtauduimme viiteen pekkaan Silja Linen noroviruksettoman ruotsinlaivan A-hyttiin. Tutustuimme Vanhaan kaupunkiin ja talsimme pitkin Tukholman katuja. Söimme hyvin ja vähän myös shoppailimme. Lisäksi olimme niin avokin vanhempien kuin minun mummuni luona. Pihvistä kuoriutui ahkera pikku pyöräilijä ja teimmekin pyöräretkiä pitkin mummolakaupungin katuja ja isomummulakylän hiekkaraitteja. Uimme, kävimme tivolissa ja kotieläinpihalla. Oikein mukava aloitus kesälle!

Heinäkuussa Pihvi täytti kaksi vuotta. Kaksivuotisneuvolassa päästiin oikein mainioihin mittoihin: Noin 91 senttimetriä ja 14 kiloa. Kehitys oli ikätasoa ja kaikki oli paremmin kuin hyvin. Heinäkuussa minä aloitin jalkapallon, vanhan harrastuksen vuosien takaa. Sitä päätöstä vatvoin ystäväni kanssa pitkään, mutta onneksi askel tuli otettua. Futis on huippuharrastus vielä vähän vanhemmallakin iällä (ja siis minähän olen joukkueemme "alaikäisiä").

Elokuun alussa olimme syntymäpäiväni kunniaksi peräänajossa. Säästyimme suuremmitta vammoitta, mutta lasten turvaistuimet ja auton takapuskuri menivät vaihtoon. Sen jälkeen suuntasimme vielä viimeiselle yhteiselle kesälomalle. Loman aikana löysimme myös kuvaajan häihimme. Elokuussa Papu joutui ensimmäistä kertaa sairaalaan vaikean hengityksen vuoksi. Loppukuusta tyttö meni mummulle ja Pihvi päiväkotiin. Minä aloitin kätilöopinnot.



Syyskuu meni koulusumussa. Olin innoissani jokaisesta päivästä. Aloittelimme imetysprojektia ja pääsin harjoittelemaan laboraatiotunneilla hoitotilanteita, lääkkeidenjakoa ja pistämistä. Lapsilla meni hyvin hoidossa ja Pihvi sai reissuvihossa paljon positiivista palautetta päiväkotipäivistään. Yksi hoitaja totesi minulle, että aina silloin tällöin hoitoon tulee lapsia, jotka ovat kuin kala vedessä. Pihvi kuulemma oli sellainen.

Lokakuussa kävimme taas sairaalassa hakemassa apua Papun hengitysvaikeuksiin. Pihvillä oli korvatulehdus. Minäkin taisin olla kipeänä jossain välissä. Mutta ei lokakuussa ollut vain ikäviä juttuja: Kävimme yhden kaasoni kanssa hakemassa hääinspistä Love me do -messuilta. Järjestelin vähän kouluhommia ja pääsimme viettämään perheen kanssa pidennettyä viikonloppua syysloman merkeissä. Reippailimme Kolin huipuilla perheenä isovanhempien kanssa ja leivoin Pihvin avustuksella pullaa.




Marraskuussa Papu pääsi taas sairaalaan spiran päähän. Ja Pihvillä oli taas korvatulehdus. Papu sai astmalääkkeet ja Pihvi tujummat antibiootit ja ohjeen tulla tarkastuttamaan korvia muutaman kerran säännöllisesti. Minä sain pari desiä kiehuvaa kasvissosekeittoa toiseen kyynärvarteen, rinnukselle ja muutamaan muuhun paikkaan ylävartalossa. Kyynärvarteen tuli toisen asteen palovammoja. Ja tämä tietenkin viikkoa ennen ensimmäisen harjoittelun alkua. Palovammoista huolimatta sain aloitettua hoitotyön harjoittelun suunnitellusti. Tentin kätilöopintojeni ensimmäiset tentit. Läpi meni.

Joulukuussa saatoin ensimmäisen harjoittelun loppuun. Sain lisää innostusta opintoihin, mutta myös varmistusta siitä, ettei ensimmäiset työintohimoni ole geriatrisella puolella. Syksyllä aloitettu imetysprojekti päättyi tissikekseihin ja hoidin viimeiset tentit pois alta. Katse kääntyi loppuvuoden juhliin ja mummolajoulun suunnitteluun. Kolmen viikon mittainen yhteinen loma alkoi.


Huh. Alkuun kirjoitin, ettei vuosi 2016 ole ollut kovin tapahtumarikas, mutta hiki tuli referoidessa. Jään ikävöimään muunmuassa kotiäitiyttä ja vauvavuotta, mutta syksyn stressiä ja sairastelukierrettä en jää kaipaamaan. Kiitos ja hyvästi vuosi 2016!