578 päivää. Ei sillä, että pitäisin mitään aamukampaa tai että minulla olisi ladattuna yhtään Appstoren wedding countdown -sovellusta. 578 päivää on yksi vuosi ja seitsemän kuukautta. Pihvi oli saman verran Papun syntyessä. Se on 13896 tuntia tai 50025600 sekuntia. Oikeastaan se on ikuisuus. Ihminen ehtii käydä siinä ajassa läpi kaksi täysaikaista raskautta. Ja niin pitkä aika on meidän hääpäiväämme.

Viime syksy sai oikeastaan pahimman hääintoilun laantumaan. Kun varauksemme juhlapaikasta varmistettiin viime vuoden lopussa, iski hääneuroosi uudestaan päälle. Konkreettisista jo tehdyistä asioista kerroin viimeksi, joten ajattelin nyt hieman valottaa millaisista häistä haaveilemme ja mitä on luvassa, ainakin ajatuksen tasolla.

Koska en normaalistikaan osaa pitää hiuksiani auki, haluan niiden olevan kiinni myös hääpäivänä. Kiharaa, löyhä "vähän sinnepäin" -nuttura ja ehdottomasti kukkia. Mieluiten kukkaseppele, jos se vaan on mahdollista. Meikin suhteen minulla ei ole oikeastaan muita ajatuksia kuin että a) en tee sitä itse ja b) se tehdään luonnonkosmetiikalla. Ehkä jotain hempeää ja luonnollista, ilman kovin voimakkaita ja räikeitä värejä.


Hääpukuni on täysin pitsinen ja tyyliltään aika boheemi. Sen kuvaa en luonnollisestikaan julkaise ennen kuin olemme sanoneet tahdon. Myönnän olevani sen verran taikauskoinen. Mutta sen voin vielä kertoa, että puku on luonnonvalkoinen, täysipituinen ja siinä on eräänlainen venepääntie. Jos haluatte lisäideaa, niin suosittelen kurkkaamaan Minna Hepburnin hääpukumallistoa. Avokki arpoo tällä hetkellä smokin ja juhlapuvun väliltä. Kaikesta virallisuudestaan huolimatta pidän peukkuja pystyssä juhlapuvulle. Sillä saataisiin kiva kontrasti häiden teemaan. Väri olisi kuitenkin mustaa lempeämpi tummansininen, joka löytyykin meidän häidemme väripaletista.

Tummansinisen ja luonnonvalkoisen lisäksi haluaisin häihimme jotain taivaansinistä, harmaanvihreää ja puuterinpinkkiä. Jottei häihin tulisi liikaa karnevaalifiboja, olisi tarkoitus tuoda värejä esiin ennemminkin yksityiskohtina kuin kokonaisuuksina. Kukka-asetelmissa, servieteissä ja sen sellaisissa. Väri-inspiraatiota on haettu luonnosta. Kun silmäni osuivat Pinterestissä alla olevaan kuvaan auringonlaskusta, oli homma oikeastaan sillä selvä. Sopii elokuun hämärtyviin iltoihin aivan nerokkaan hyvin, vaikka itse sanonkin.


Omasta kimpustani ja asetelmien kukista toivon melko simppeleitä. Hyppisin riemusta, jos minulla olisi mahdollisuus käyttää luonnonkukkia. Tämä saattaa kuitenkin kosahtaa omaan tietämättömyyteeni luonnonkukkien kasvukausista ja -paikoista. Todella hyvänä kakkosvaihtoehtona olisi pionit, jotka voidaan melkein sataprosenttisella varmuudella sulkea pois häihimme nähden liian aikaisen kukkimisen takia. Joka tapauksessa niin kimpussani, vieheessä kuin pöydilläkin tullaan näkemään harsokukkaa. Paljon harsokukkaa! Ai niin - ja ei mitään erillisiä heittokimppuja. Mitä minä sillä morsiuskimpulla enää juhlien jälkeen teen?



Ruokailusta ei ole lyöty lukkoon oikeastaan vielä mitään. Menu tarkentuu tapaamisessa, joka järjestetään joskus ensi vuonna (apua, siihenkin on aikaa). Ruoka tarjotaan kuitenkin buffetista ja buffetin on tarkoitus olla runsas. Kakkupöydässä tullaan näkemään marjainen nakukakku. Viinimarjoja, mustikkaa ja kukkia. Oikeastaan elokuu on siinä mielessä todella sopiva hääkuukausi. Alkuun tarjoillaan perinteinen malja kuohuvaa ja ruoan kanssa viinit. Kahvin kanssa on jokin avec. Booliksi sopisi mielestäni esimerkiksi sangria ja sen kaverina illalla olisi myös mietoja alkoholijuomia.


Juhlapaikkaa haluaisin koristella valoilla ja harsokankaalla. Lisäksi mummolani vintiltä löytyy kasa isoja lasipurkkeja, jotka haluaisin koristella pitsillä juuri vaikka niitä kukka-asetelmia varten. Somisteeksi olisi ihana ottaa myös muutama maitotonkka, mutten halua häistä liian rustiikkisia. Kuitenkin ripaus sinne boheemin ja vintagen välimaastoon.


Kaiken kaikkiaan haluamme rennot juhlat. Ei mitään pönötystä. Hauskat ja vaatimattomasti ikimuistoiset bileet, joissa kuitenkin säilyisi hääjuhlan arvo.

No - sellaista näin alkuun. Miltä kuulostaa?

Ps. Postauksen kuvat on varastettu Pinterestin kautta.