Noin viikko sitten tein lähtöä kouluun. Avokki oli jo lähtenyt viemään lapsia hoitoon, kuten hän useimmiten autollisena tekee. Olin vetämässä ulkovaatteita päälle, kun hän soitti. "Minulla on ikäviä uutisia päiväkodista".

Kun ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten haimme Pihville päivähoitopaikkaa, haimme sitä ensisijaisesti tästä päiväkodista, jossa hän on nyt. Päiväkoti on pieni. Siellä on kaksi ryhmää, isot ja pienet, yli ja alle kolmevuotiaat. Se sijaitsee päättyvän tien varrella rauhallisella ja puistomaisella alueella muutaman leikkipuiston, metsän, ison ulkoilualueen, talvisin jäädytettävän jalkapallokentän sekä isomman ja pienemmän pulkkamäen välittömässä läheisyydessä. Paikka on rauhallinen, kodinomainen ja siellä on ihanat lastentarhanopettajat ja -hoitajat, minkä takia kodin ja päiväkodin yhteistyö on sujunut moitteettomasti. Tilat ovat pienet, mutten ole nähnyt sitä ongelmana, sillä eihän lapsiakaan ole paljon.


Esikoisemme on oma persoonansa. Olen aiemminkin todennut, että hän on suurien tunteiden pieni mies. Pelkäsin hoidon aloitusta kamalasti, koska en tiennyt miten hän sopeutuisi päiväkotielämään. Kun suoraa palautetta ei niinkään tullut, päätimme kysellä sitä itse, mutta kuulemma mitään erikoisempia ongelmia ei ollut ilmaantunut. Aina silloin tällöin päivähoitoon kuulemma tulee lapsi, joka on kuin kala vedessä. Meidän Pihvi on tällainen kala. Ensin hieman ihmettelin tätä, mutta sitten ymmärsin, että pienen päiväkodin rauhallisuus sekä hoitajista huokuva rauha ja kärsivällisyys ovat auttaneet Pihviä sopeutumaan. Ympäristö oli paras mahdollinen meidän päiväkotitaipaleensa aloittaneelle pienelle miehelle.

Tarkoituksenamme oli hakea Papulle paikkaa samassa päiväkodissa ensi syksystä alkaen. Papu olisi vielä aika nuori päiväkotielämään, mutta oma isoveli ja mieletön varhaiskasvatusympäristö olisi turvana. Pihvillä olisi myös ne muutamat omat hyvät kaverit, joita tässä vajaan puolen vuoden aikana on jo ehtinyt tulla. Se yksi poika, jonka kanssa leikityt leikit tulevat kotona jatkuvasti mieleen. Se yksi tyttö, joka aamuisin tulee hieman murheista Pihviä vastaan, halaa ja vie kädestä pitäen leikkeihin. Kun kyseessä on tuttu päiväkoti, tutut lapset ja tutut hoitajat, on ajatus Papunkin päiväkotiin laittamisesta ollut paljon helpompi.

Avokin uutiset olivat aika musertavia. Meidän ihana ja lämminhenkinen pieni päiväkoti lopetettaisiin reilun neljänkymmenen toimintavuoden jälkeen, sillä se ei muun muassa vastaa nykyisiä varhaiskasvatuksen vaatimuksia tiloiltaan. Mukaan heitettiin myös vuokratila- ja tehottomuuskortit sekä varhaiskasvatuksen tarpeen selkeä väheneminen alueellamme. Lapset siirtyisivät alueen päiväkoteihin niin, että vanhempien toiveet otettaisiin mahdollisuuksien mukaan huomioon. Päiväkodin hoitajien kanssa asiasta on keskusteltu ja hekin saavat olla vaikuttamassa omiin siirtoihinsa. Osalla hoitajista oli kuulemma jo ajatus omiin siirtotoiveisiin liittyen.

Aluksi olin kovasti asiaa vastaan. Ajattelin jo kerääväni nimiä johonkin adressiin, melskaavani paikallislehden mielipidepalstalla ja lähestyväni jokaista kaupungin opetuslautakunnan jäsentä. Sitten nukuin muutaman yön, kyselin mielipiteitä lähipäiväkodeista ja rauhotuin. Ehkei kyseessä ollutkaan maailmanloppu. Meidän päiväkodin vieressä muutaman sadan metrin päässä on uusi ja vastavalmistunut päiväkoti, jossa toki on lapsia satapäin, mutta siellä olisi saamamme infolapun mukaan tilaa 35 lapselle. Meidän päiväkodin kaksi ryhmää mahtuisi sinne paremmin kuin hyvin ihan sellaisenaan. Ne vanhemmat, jotka ehdottomasti haluavat lapsensa muualle, voisivat toivoa paikkaa toisesta päiväkodista. Eikö kuitenkin vanhojen ryhmien säilyttäminen mahdollisimman kokonaisina lapsineen ja hoitajineen olisi kaikista paras vaihtoehto lapsien kannalta?


Mutta ei. Asiasta järjestettiin eilen tiedotustilaisuus ja kaupugin vastaus oli, että siirtoa lähdetään tekemään aikuisten lähtökohdista ja heidän toivetaan kuunnellen, eikä viereisessä päiväkodissa edes todellisuudessa ollut niin paljon tilaa kuin mitä annettiin ymmärtää, sillä osa paikoista oli korvamerkittyjä esiopetuksen paikkoja. Ryhmien siirtoa sellaisenaan ei aiota edes selvittää, mikä minusta on hieman surullista. Tuskin kovinkaan moni vanhempi olisi ollut asiaa vastaan. Mutta nyt muiden ryhmäläisten siirtotoiveiden ja hoitajien sijoittumisen selvittäminen jätetään jokaisen vanhemman harteelle ja varmaan joudumme monissa tilanteissa punnitsemaan painaako vaakakupissa enemmän se tuttu leikkikaveri vai tuttu hoitaja. Eivätkä hoitajatkaan olleet niin kartalla asiasta kuin mitä vanhempien annettiin ymmärtää. Kysyessäni heidän omia siirtotoiveitaan sain vastaan hämmästyneitä katseita, sillä heillä ei ollut asiasta samaa tietoa.

Meidän pitäisi tehdä ratkaisuja tulevan hoitopaikan suhteen helmikuun aikana. Se on hassua, sillä virallinen päätös päiväkodin sulkemisesta tehdään todennäköisesti vasta maaliskuussa. Sulkeminen esiteltiin meille loppuuntaputeltuna, mistä kyllä huomautin, kun asiasta saamamme informaatio osoittautui hieman kaunistelluksi vanhempien eilen esittämien kysymysten jälkeen. Suhtaudun asiaan ehkä hieman tunteella, mutta olisi tietenkin kiva, ettei meitä vanhempia yritettäisi höynäyttää näin isossa asiassa. Ei tämä maailmanloppu ole, mutta pahimmillaan päiväkodin aloittaminen ihan alusta uudessa ja tuntemattomassa ryhmässä.

Suurimpana perusteluna sulkemiselle esiin nostettiin varhaiskasvatuksen vaatimukset. Tämän kaiken jälkeen jäin miettimään, että hieman tekopyhää paasata varhaiskasvatuksen vaatimuksista, kun asiaa ei edes valmistella niiden varhaiskasvatettavien näkökulmasta. Kiitos taas, Vantaa.