Kaksivuotiaani ilmoitti viime viikolla olevansa Sakari. Tai hänen omin sanoin "Kakaai". Kun ihmettelin, että eikö hän olekaan äidin pieni Pihvi ja että äidin kyllä tulee kova ikävä omaa pientä Pihviä, vääntyi taaperon naama nurinkurin ja hän heittäytyi maahan itkemään. "Kakaai! Minä olen Kakaai!". Äidin ei auttanut kuin todeta, että selvä, ole sinä Sakari.

Leikimme maanantaina Papun kanssa yhtä hänen lempileikeistään, jossa hän nousee seisomaan ja minä toimin kiipeilypuuna. Tukea on hyvä ottaa milloin hiuksista, milloin korvista ja milloin alahuulesta. Kun tämän seisomaannoususuorituksen jälkeen riemu levisi tytön kasvoille ja pienet sormet löysivät sieraimiini, jouduin ikävänä ihmisenä kieltämään nenäni kaivamisen. Ilme muuttui sekunnin sadasosassa ja neiti Tättähäärä pyllähti suorilta jaloilta lattialle itkemään.

Istuimme Pihvin kanssa vierekkäin syömässä ruokaa. Hän söi oman lautasensa tyhjäksi ja pyysi lisää. Ruokaa lämmitettiin, mutta eihän se enää kelvannutkaan. Sen sijaan äidin lautasella ollut italianpata houkutti paljon enemmän kuin omalla lautasella ollut italianpata. Ja ymmärtäähän sen, onhan makaroonimössö paljon paremman näköistä Marimekon Siirtolapuutarhalta kuin Arabian Muumeilta syötynä.


Istuin taas kerran Papun seurana lattialla leikkimässä, kun hän päätti lähteä keittiöön päin tutkimusmatkalle. Päästyään perille hän kääntyi katsomaan minua ja alkoi itkemään, yksin ja hylättynä. Miten olinkaan saattanut päästää hänet tuolle eeppiselle matkalle aivan ypöyksin? Itkua kesti noin viisi sekuntia ja se loppui siihen, että Papu löysi nenänsä edestä välipalalta siivoamatta jääneen leivänmurusen. Äidin tyttö!

Kysyin taaperolta mitä hän haluaisi iltapalaksi. Kuulemma puuroa. Keittelin kaurahiutaleet ja tarjoilin annoksen banaanin kera, kuten herra sen yleensä tykkää syödä. "En halua puuroa". Mutta juurihan sinä sanoit ottavasi puuroa? "Ei! En halua puuroa". Selvä, otatko sinä leipää? "En halua leipää! En halua syödä! Minä pois". Mutta pitäähän sinun jotain syödä? "Ei". No äiti kyllä syö sitten puuron, ei tätä roskiinkaan heitetä. "Ei, minä syön puuroa". Ja herra otti lusikan käteensä ja söi koko lautasen tyhjäksi hyvällä ruokahalulla.

Makasin lattialla Papun vieressä. Yhtäkkiä neidille tuli hoppu ja hän lähti ryömimään minua kohti. Vauhti ei loppunutkaan kohdallani, vaan sen sijaan hän puski päällään vatsaani voimakkaasti. Mahamakkarat kyllä antoivat periksi, mutteivät sulaneet vauhdikkaan vauvan tieltä. Eteneminen loppui ja vauva kaivoi päänsä vatsasilavieni joukosta. Alahuuli alkoi väpättää ja suusta pääsi sydäntä särkevä parkaisu. Mitäs olin niin isokokoinen.

Eräänä iltana lasten serkut olivat meillä kylässä. Lähdön hetki tuli ja iltatoimemme alkoivat. Samalla kun serkukset pukivat ulkovaatteita päälle, riisuin minä taaperoa ja laitoin potalle istumaan. Kun Pihvi hetken kuluttua tajusi, että serkut ovat lähdössä pois, veti hän kiireen vilkkaa vaippansa kaveriksi Kuomat jalkaan ja painui ulko-ovesta serkkujen perässä rappuun. "Moi moi äiti", hän sanoi iloisesti ja vilkutti. Moi moi vaan.

Papu istui ukkinsa sylissä leikkimässä, kun käsi osui pehmoleijonaan. Hän haroi hetken leijona harjaa, kikatti, irvisti ja käänsi päänsä pois, työntäen leijonaa samalla kauemmaksi. Kohtaamisesta selvittyään hän hamusi pehmolelua uudestaan. Papu haroi leijonan harjaa, kikatti, irvisti ja käänsi päänsä pois, työntäen leijonaa samalla kauemmaksi. Kohtaamisesta selvittyään hän hamusi pehmolelua uudestaan. Papu haroi leijonan harjaa, kikatti, irvisti ja käänsi päänsä pois, työntäen leijonaa samalla kauemmaksi...


Menimme Jumboon ostoksille ja Pihvi halusi kovasti autokärryihin. Sellaiset otettiin ja suunnattiin ensin yläkerran putiikkeihin. Kävimme Marimekolla alennusmyynneissä hakemassa pari lautasta. Myyjä pakkasi ne ja minä veivasin jättikärryjä pienessä myymälässä. Kääntääkseni kärryt jouduin hieman peruuttaa, jolloin Pihvi vanhana automiehenä alkoi pitää peruutusääntä. "Piip, piip, piip, piip, piip". Marimekon myyjiä nauratti. Ja myös minua. Leveä kuljetus tulossa!

Istuimme kahvipöydässä ja referoin avokilleni jotain hauskaa tapahtumaa. Nauroimme hetken ja Papu kuunteli vierestä. Lopulta hän kääntyi minua päin, kurtisti kulmiaan ja naurahti sarkastisesti. "Eh heh heh". Nauru loppui kuin seinään, jonka jälkeen hän kääntyi takaisin nakertamaan kesken jäänyttä maissinaksua. No, oli se minun mielestäni ihan hauska juttu.