Kämmenet hikoaa. Pulssi on korkea ja sydämenlyönnit voi tuntea rintakehältä tunnustelemalla. Olo on hermostunut. Vatsassa on muutama perhonen ja melkein tekisi mieli oksentaa. Kuulostaako tutulta? Ei, kyse ei ole ihastumisen tunteesta, vaan siitä hetkestä kun tarvitsemasi harjoittelupaikat tulevat varattaviksi. Jokainen, joka on ikinä käyttänyt ammattikorkeakoulujen harjoittelupaikkavarausjärjestelmä Jobstepiä tietää tämän tunteen ainakin jollain tasolla.

Kätilötyön neljä ja puolivuotta kestävään koulutukseen kuuluu (äkkiä opetussuunnitelmasta laskettuna) yksitoista harjoittelua. Niistä kolmen haku on jo takanapäin, ja kaksi niistä on haettu tämän harjoittelupaikkavarausjärjestelmän kautta. Molemmilla kerroilla olen hävinnyt siinä lotossa. Olen saanut haun auki ja tarvitsemani viikot varattua, mutta kun on tullut vahvistuksen aika, on järjestelmä kaatunut ja heittänyt minut ulos. Takaisin pääseminen on pahimmillaan ollut kymmenien minuuttien tulos, mihin mennessä avoimia paikkoja sopivilla viikoilla ja kriteereillä on ollut aivan mahdotonta löytää, eikä ole auttanut kuin luovuttaa siltä päivältä ja jatkaa etsimistä myöhemmin. Tälle keväälle löysin harjoittelupaikan siten, että ensi viikolla alkavassa harjoittelussa oltiin valmiita joustamaan kriteerien suhteen. Siitä olen mielettömän kiitollinen heille! Ensi syksyn osalta kaikki on ikävä kyllä avoinna, ja se stressaa aivan mielettömästi. Jos en saa jostain taiottua paikkaa, tarkoittaa se pahimmillaan sitä, että valmistuminen tulevaisuudessa siirtyy.
Olen tehnyt ammattikorkeakouluopintoja ennenkin, mutta tottunut siihen, että harjoittelupaikat hoidetaan alusta asti itse. Ei tietokoneen edessä päivystämistä lagaavan yhteyden ja kaatuvien sivustojen kanssa. Silti vielä viime syksynä suhtauduin tähän minulle uuteen tapaan hyvinkin positiivisesti. Kyllähän tällaiset asiat nyt järjestyy - pakkohan niiden on! Eihän nyt kukaan voi oikeasti jäädä ilman harjoittelupaikkaa. No, kyllä vaan näköjään voi. Parin viikon tuloksena on noin kymmenen epätoivoista sähköpostia ja "eioota". Yhteen viikko sitten lähetettyyn viestiin odotan edelleenkin vastausta peukalot pystyssä ja jännäkakka housussa. En tiedä sotkevatko pyhät vai pitäisikö vain unohtaa ja antaa olla.

Karua totuutta harjoittelupaikkatilanteestakin kertoo se, että viime jouluna valmistuneiden (ja portfolioseminaarissa olleiden) joukosta vain kaksi valmistui työelämään. Loput kuulemma kortistoon. En usko, että tilanne on huono vain kätilöillä, vaan hoitoalalla yleisesti. Sanotaan, että hoitoalalla riittää töitä. Se on varmasti aivan totta. Sen sijaan työpaikkoja ei ilmeisesti ole. Ja kun ei ole työpaikkoja, ei ole työntekijöitä. Ja kun resurssit ovat muutenkin pienet, on myös vaikea ottaa harjoittelijoita. Tällä hetkellä tuntuu, että kouluttaudun siis työhön, jolle ehkä olisi tilausta, mutta johon ei haluta panostaa. Tai siis yritän kouluttautua, koska sekin tuntuu mahdottoman hankalalta.

Kuntavaalien aikaan haastattelin kohtaamiani ehdokkaita EU:n kätilödirektiivistä. Näistä ehdokkaista yksi tiesi suoralta kädeltä mikä kätilödirektiivi on ja mikä kätilöiden työllistymistilanne oman kuntani terveydenhuollossa on. Hän on omalta ammatiltaan sairaanhoitaja. Kaikki, puoluetaustasta huolimatta, olivat sitä mieltä, että kätilötyölle olisi kotikaupungissani tilausta. Ja tottahan se on! Eri asia onkin sitten se kuka tai ketkä ottavat sen oikeasti asiakseen. Ja edes vähäsen maan poliittista tilannetta seuranneena oli helppo todeta ketkä sitä tuskin lähtevät sen enempää eteenpäin viemään. Minun ääneni meni sille sairaanhoitajalle, eikä nyt pelkästään tämän kätilökysymyksen takia. Nykyisessä tilanteessa se ei nimittäin auta minua, mutta ehkäpä tulevaisuudessa pääkaupunkiseudulta löytyy helpommin esimerkiksi neuvolatyön harjoittelupaikkoja myös meille kätilöille.

Yritän kovasti olla lannistumatta, sillä vaikka minä toistaiseksi olenkin jäänyt ilman paikkaa, tarkoittaa se myös sitä että joku toinen on sen paikan saanut. Mahdollisuus on, minulla vaan on ollut matkassa huonoa tuuria. Valmistumisen siirtyminen on vain "worst-case scenario", sillä seuraava askel on oman luokan opetussuunnitelman kelkasta pudottautuminen ja oman henkilökohtaisen opetussuunnitelman laatiminen. Harjoittelun voi myös suorittaa myöhemmin, vaikkapa seuraavana kesänä, miten nyt saa omat opintonsa ja harjoittelupaikan järjestettyä. Samalla toivoisin, että tuota varausjärjestelmää voisi kehittää jollakin tavalla. Jos esimerkiksi lastenvaatteita ostetaan uusien droppien aikaan netistä jonotusnumerojärjestelmällä, niin eikö sellainen voisi toimia myös tässä? Nykyinen porrastamisjärjestelmä ei ainakaan näytä toimivan, tai sitten sitä ei noudateta. Sillä onhan se nyt selvää, että kun satapäinen joukko opiskelijoita yritää klikata samoja sivuja auki samalla sekunilla, on kuormitus niille aikamoinen.

Ja vielä niille päättäjille: Jos vaikka vaihteen vuoksi panostaisitte koulutukseen ja sosiaali- ja terveysalalle. Ne ovat mielestäni sellaiset aika tärkeät hyvinvointivaltion kulmakivet. Leikkaukset ehkä näyttävät hyvältä viivan alla paperilla, mutta ne henkilöityvät vaikka nyt siihen kuuluisaan Sari Sairaanhoitajaan. Tällä hetkellä tämän hallituksen kärkihanke eli "sote-sotkun" maaliin saattaminen ei tunnu kauhean hyvältä.