Loppukevät on mennyt aivan tajuttoman hurjaa vauhtia. Viimeiset viisi kouluviikkoa meni sisätautien hoitotyön harjoittelussa ja täytyy sanoa, että se oli suunnattoman mielenkiintoista. Syksyn vanhustyön harjoittelu oli henkisesti raskas eikä se suuntautuminen tuntunut sillä hetkellä ollenkaan omalta. Enkä usko että vanhustyö olisi minun juttuni edelleenkään. Sen sijaan sisätaudeissa oli jotakin sellaista mikä saattaisi tulevaisuudessa kiinnostaa, jos en valmistumisen jälkeen saakaan töitä kätilönä.


Huhti-toukokuun aamut ovat alkaneet aikaisin. Herätyskello on soinut viideltä ja kuudelta olen ollut jo menossa. Aluksi kaikki muut jäivät nukkumaan, mutta Papu kyllä tottui pian hieman aikaistuneeseen rytmiin. Hän piti huolen aamumaitohuikistaan heräämällä joskus jopa ennen herätyskelloni soittoa. Voisi luulla että väsytti, mutta ei oikeastaan. Aika pian nimittäin opimme, että on syytä painua itsekin pehkuihin illalla yhdeksän jälkeen, viimeistään kympiltä. Arki rullasi, mutta omaa aikaa lasten mentyä nukkumaan ei ollut juuri ollenkaan. Omat tärkeät harrastukset saivat jäädä, ja nyt onkin ihanaa, kun pääsee taas panostamaan myös omiin juttuihin.

Tänä aamuna kurkkasin koulun "intranettiä" ja yllätyin positiivisesti. Viimeisetkin opintopisteet olivat ropsahtaneet suoritusotteeseen. Ensimmäinen vuosi kätilöopintoja on nyt ihan aikuisten oikeasti suoritettu. Minä tein sen, ja ennen kaikkea me tehtiin se. Meidän oma neljän hengen tiimi. Intoa puhkuen lähdin hommaan viime syksynä ja aikamoisessa suossa jossain vaiheessa rämmittiin vauva-arjen keskellä. Olen ollut yhtäaikaa ihan mielettämän onnellinen ja todella yksinäinen. Jos tämä ei oikeasti olisi intohimoni, olisin kyllä lyönyt kuluneen lukuvuoden aikana hanskat tiskiin monta kertaa. Suosittelen edelleen koulunpenkkiä jokaiselle elämäntilanteesta huolimatta, mutta varoitan myös samalla, että pahimmillaan se voi imeä mehut melkein viimeistä pisaraa myöten.
Nyt olemme olleet kesälaitumilla melkein viikon. Onnistuin välttelemään kesätöitä vielä tämän kesän perustelemalla itselleni, että lapset ansaitsevat pitkän loman. Onhan se niinkin, mutta toisaalta koen ansaitsevan sellaisen itsekin kuluneen vuoden jälkeen. Alkukesä on ollut muutamaa hassua hellepäivää lukuunottamatta kylmä ja sateinen, ja esiin kaivetut shortsit on kyllä saanut viikata takaisin kaapin perälle. Mutta en edes jaksa antaa sen häiritä, koska me ollaan vihdoin LOMALLA.