Menin tänä aamupäivällä lastemme kanssa läheiseen leikkipuistoon. Istuimme siellä hetken, kunnes puistoon tuli muutama vähän vanhempi lapsi joku kannettava soitin mukanaan. He istahtivat keinuun juttelemaan. Mikä lopulta kiinnitti minun huomioni, oli runsas kirosanojen käyttö. Kysyin lapsilta käyttävätkö he sellaista kieltä kotona vanhempiensa kuullen ja totesin, etteivät kirosanat kuulu myöskään leikkipuistoon. Kirosanat loppuivat, mutta esiteinimäisenä protestina musiikki kaiuttimista muuttui pian ärräpäitä runsaasti sisältävään suomiräppiin. Varmaan vähän kokeilivat kepillä jäätä.

Kaverukset pyörivät puistossa hetken ja lopulta liukenivat paikalta. Meillekin koitti kotiinlähdön aika ja pakkasin lapset vaunuihin ja potkupyörän selkään. Vähän matkan päässä huomasin asfaltilla mytyn, jonka hetken kuluttua tajusin palavan. Lähemmällä tutkiskelulla se paljastui sanomalehdeksi. Huhuilin viereisen talon pihalle, josta sainkin apua palon sammuttamiseen. Olimme jo lähtemässä omien lastemme kanssa kotiin, kunnes tajusin, että puistossa olleet lapset pyörivät myös viereisen muuntamon luona. Kävin vielä tarkastamassa paikan ja sieltäkin löytyi muutama puoliksi palanut sanomalehden sivu.
Ei ole montakaan päivää aikaa, kun pohjois-helsinkiläisellä työmaalla riehui miljoonavahingot aiheuttanut tulipalo, joka sekin sai alkunsa lasten tulitikkuleikeistä. Tänä aamuna olisi voinut palaa jonkun koti, tai tuli olisi voinut tarttua muuntamoon. Meidän lapset olisivat voineet olla vaarassa, kuten myös kaverukset jotka tulella leikkivät. Tällä kertaa ei sattunut mitään suurempaa, mutta ymmärtämättömyydestä olisi voinut koitua isot vahingot ja vieläkin suurempi suru.

Kukaan ei tietenkään voi koskaan satavarmasti tietää kuin sen mitä omien silmien ja korvien alla tapahtuu, mutta aamun tapahtumat vähän kyllä herättelivät minua. Minua kaihertaa se miten voin vanhempana varmistua, että tällaiset hölmöilyt jäävät minimiin eikä ketään tai mitään satu? Helppo vastaus olisi, että huolehdi lastesi kasvatuksesta. En kuitenkaan usko asian olevan niin mustavalkoista. Ei kai kukaan opeta lapselleen, että on ok sytyttää paperitolloja tuleen ja heitellä niitä luontoon. Luulisin, että jokainen lapsi hölmöilee aina silloin tällöin. Eri asia on se jääkö lapsi siitä kiinni.

Jos ja kun omat lapseni joskus tekevät jotain typerää, toivon että tilanteeseen puuttuu joku fiksu ja välittävä aikuinen. Munakoisoni ja minä -blogin Jasmin kirjoitti taannoin, ettei koko kylä kasvattaa -periaate sovellu enää nykypäivään. Tekstissä oli paljon hyviä huomiota, mutta tämänpäiväisen jälkeen haluan olla joistakin asioista varovaisen eri mieltä. Kasvattajina me olemme kaikki erilaisia, mutta uskon, että tavoite on kaikilla sama. Koivuniemen herra on onneksi mennyttä aikaa, mutta aito huoli edelleen tätä päivää. Jos joku lapsi joskus yksin ollessaan tekee jotain hölmöä tai vaarallista, niin ehdottomasti aion opastaa. Vastuu ei ole minun, mutta sitten taas tavallaan tilanteessa jossa olen ainut aikuinen, on vastuu kuitenkin minulla.
Sen sijaan että miettisin liikaa sitä mitä tunteita vieraan lapsen kasvattaminen muissa herättää, pitäisikin ehkä kiinnittää huomiota niihin omiin kasvatustapoihin. Toivottavasti olen nyt ja jatkossakin se sellainen turvallinen aikuinen, joka ei pelästytä lasta tai saa häntä hämilleen. Ja toivottavasti mahdollisimman moni aikuisista jakaisi samanlaisia ajatuksia.