Viimeiset kolme vuotta ovat menneet kuin siivillä. Tuntuu kuin ihan äsken olisin asettanut pienen vastasyntyneen vauvamme kotiin sängylle nukkumaan. Nyt se vauva juoksee, vitsailee, leikkii, kertoo mielipiteitään, uhmaa, toisinaan tekee jotain tuhmaa, käskee, pyytää, halaa, pussaa, ikävöi ja kertoo, että äidin rakkaus on hänen sydämessään. Kasvua on ollut uskomatonta päästä katsomaan ja vieläkin hän onnistuu hämmästyttämään minut joka päivä.

Kolmevuotiaamme on vahvatahtoinen, mutta myös lempeä ja herkkä. Hän välillä kiusaa pikkusiskoaan, mutta myös nopeasti pyytää anteeksi ja hoivaa. Aamulla hän kertoo, että "nyt on äiti herätty", leveä hymy kasvoillaan. Hän on vähän ujo, eikä ihan aina välitä jokaisesta jututuksesta tai kosketuksesta. Eikä tarvitsekaan - kyllä lapsi saa itse määrittää omia henkilökohtaisia rajojaan: Syliin ei ole pakko mennä eikä halausta antaa.

Kolmevuotiaamme on pärjännyt päiväkodissa hyvin. Hän on saanut sieltä kavereita, joista on puhuttu kotona pitkin kesää. Niin paljon, että äiti päätti stalkkerin tavoin etsintäkuuluttaa kavereiden äitejä Facebookissa, ja onnistui kuin onnistuikin löytämään yhden kavereiden äideistä ja sovittua leikkipuistotreffit. Onneksi iso osa näistä kivoista kavereista säilyy mukana, vaikka päiväkoti syksyllä vaihtuukin.
Kolmevuotiaamme on tykästynyt jalkapalloon. Hän ei ihan vielä täysin ymmärrä lajin joukkuepuolta, vaan mielellään potkii pallot maaliin itse. Syöttelyä ja yhdessä tekemistä ollaan jouduttu hieman käymään läpi, mutta ainakin intoa riittää. Pallokentälle päästyä on kotiinpaluu pienoisen neuvottelun päässä. Sama koskee potkupyöräilyä ja oikeastaan kaikkea ulkoilua. On ihan mahtava homma, että nyytistä on kasvanut noin aktiivinen pieni tyyppi.

Kolmevuotiaamme ei ole vielä käynyt neuvolatarkastuksessa, mutta kotimittausten perusteella voimme hyvin käyttää häntä metrin mittana. Minulla ei tietenkään ole mitään mihin verrata, mutta uskoakseni hän kasvaa ja kehittyy samaa tahtia muiden ikätovereidensa kanssa.

Kolmevuotiaamme syntymäpäiväjuhlia vietettiin viime lauantaina, viralliset syntymäpäivät kun istuttiin autossa matkalla ukkilasta kotiin. 75 neliöiseen kotiimme mahtui kuin mahtui 22 juhlijaa yllättävän mukavasti. Paketeista paljastui muun muassa autoja ja päiväkotivaatteita. Voitte varmaan arvata kummat sytyttivät enemmän syntymäpäiväsankaria itseään. Me veimme pienen juhlijamme katsomaan Autot 3 -elokuvaa. Se oli hitti, ja vaikka elokuvan pituus hieman jännitti minua, ei tyypissä näkynyt levottomuuden häivääkään. Kotimatkalla puhuttiin, miten kävimme katsomassa tosi isosta telkkarista uutta hauskaa "Salamakuvaa".
Kolmevuotiaamme on saanut olla koko pitkän kesän kotona, ja se on ollut hienoa. Kahden viikon päästä alkaa jännittävä syksy uudessa päiväkodissa. Osa kavereista ja tutuista hoitajista onneksi säilyy, ja tällä kertaa mukana päiväkotipolulla tallustelee myös pikkusisko. Hänelle päiväkodin aloitus on toivottavasti vähintään yhtä helppoa kuin isoveljelleen, koska tuttu tuki ja turva löytyy siitä vierestä.