Tiedättekö mitä? Meillä alkaa päiväkotitaival huomenna ja olen onnistunut sössimään aloituksen aivan täysin. Koko kesän olen kulkenut takki auki asenteella, että ehtiihän päiväkotijuttuja miettiä sitten myöhemmin. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että raapustelen paniikissa lehtiroskiksen virkaa toimittavasta paperipussista dyykkaamaani kirjekuoreen mitä päiväkotia varten tarvittavia vaatteita ja tavaroita meidän lapsilta löytyy, ja samalla sovittelen esikoisen vanhoja kuravaatteita ja toppapukuja kuopukselle, että mitä jätetään ja mitä laitetaan myyntiin. Siis 12 tuntia ennen kuin päiväkodilla pitäisi olla.

Kirjekuori on jaettu nelikenttään: Mitä kuopuksella on, mitä esikoisella on, mitä kuopuksella ei ole, mitä esikoisella ei ole. Raapustukseni onneksi paljastaa, ettei tässä olla ihan niin syvissä vesissä kuin olin kuvitellut. Ostettavaksi jää parit lenkkarit, muutamat ohuemmat sormikkaat, yhdet kumpparit sekä tarhareppu ja sisätossut Papulle. Asustehyllyn inventaario paljasti, että tarvetta on myös talvihatuille ja kaulureille, mutta ne nyt eivät toivottavasti ole ajankohtaisia vielä muutamaan hetkeen. Illan aikana on kulunut arkillinen jos toinenkin Tarramonsterin nimikointitarroja, ja niitä pitää laittaa välittömästi tilaukseen.

Tämä ensimmäinen viikko menee vielä Papun kanssa treenaillessa, mutta Pihvi pääsee tutustumaan oman ryhmänsä touhuihin. Päiväkoti on uusi, eivätkä kaikki ryhmän lapset ja aikuiset ole Pihville tuttuja, joten on tämä jännittävä alku hänellekin. Tosin Pihvi on ollut aiemmin hyvin sopeutuvainen päiväkotielämään, joten hänestä en ehkä osaa olla yhtä huolissani kuin Papusta. Kävimme ennen hänen nukkumaanmenoa keskustelun, joka meni suurinpiirtein näin:

Ä: "Apua, sinä menet huomenna päiväkotiin. Onpa kamalaa!"
P: "Kamalaa!"

Ja kikatusta päälle. Pieni ei taida ihan vielä tietää mikä häntä odottaa. Toivottavasti pehmeä lasku auttaa häntä sopeutumaan.
Joka tapauksessa äidin on nyt ryhdistäydyttävä. Huomenna miehen tultua töistä kotiin täytyy rynnätä ostoksille ja hommata puuttuvat välttämättömyydet. Samalla on pikku hiljaa orientoiduttava siihen, että omat kätilöopinnot jatkuvat reilun viikon päästä. Kun tähän mylläkkään yhdistetään vielä kuukauden päästä asunnossamme alkava putkiremontti, lapsiperheen hetkellinen asunnottomuus ja muiden nurkissa lojuminen, tulee loppuvuosi olemaan vähintäänkin mielenkiintoinen. Säätkin ovat olleet vähän mitä ovat, ja olen jo salaa toivonut syksyn kääntyvän. Nyt en ihan oikeasti odota mitään muuta kuin marraskuuta. Sitten elämä alkaa toivottavasti palautua normaaleihin uomiinsa.