Kulunut kesä on mennyt nopeasti. Jos se siis jollakin mittapuulla edes kunnolla pääsi alkamaan. Jäin kaipaamaan aurinkoa ja lämpimiä päiviä. Taisimme käydä rannalla kokonaiset kolme kertaa. Jokaisella kerralla tuuli ja paleli siinä auringon lomassa. Siitä huolimatta syksy on yksi lempivuodenajoistani. Ilma tuoksuu raikkaalle ja illat on pimeitä. Ja entäpä ne kaikki syksyn värit? Tai kynttilät?

Meidän nuorimmainenkin aloitti päiväkotitaipaleensa. Alkuun hoitoon jääminen oli raastavaa molempien näkökulmasta, mutta ihan parissa viikossa tilanne kääntyi ihan päälaelleen. Nyt hän kapuaa aamuisin pois sylistä ja lähtee touhukkaasti päiväkodin leikkeihin. Ja on aina superiloinen kun häntä haetaan sieltä pois.
"Papun ensimmäinen hoitopäivä! :) 
Aamulla Papu osoitti mieltään ja itki/kiukkusi n. 20 minuuttia. Lelu ei kiinnostaneet, eikä syli. Kuin "yhtäkkiä" kiukku loppui ja hän alkoi tutkia tyytyväisen oloisena leluja ja seurasi muiden touhuja. Muumilaulua kuullessaan hän hymyili aurinkoisesti ja alkoi nauramaan. :)
Ulkoilimme päiväkodin pihalla reilut puoli tuntia. Papu viihtyi ulkona hyvin.
Lounaalla oli spagettia, jauhelihakastiketta ja salaattia. Papu söi ruokaa kaksi annosta, eli nälkä taisi jo olla. Päiväunille mentäessä häntä meinasi alkaa kiukuttamaan, mutta musiikin kuultuaan hän selvästi rauhottui. Päiväunille nukahti tosi nopeasti, silittelin häntä selästä. Taisi neitiä jo vähän väsyttää!
Papu nukkui pitkät unet, kaksi ja puoli tuntia. Hän alkoi jutella tyytyväisenä unien jälkeen, leikki eläimillä hetken ennen välipalaa."
Minusta on ollut mahtavaa, että isompaan päiväkotiin siirryttäessä reissuvihkosysteemi on saanut jatkua. Aina ei henkilökunnan kanssa ehdi vaihtaa montaa sanaa, joten kuluneesta päivästä on todella mukava lukea. Sinne ei päädy pelkästään ne päivän mukavat jutut, vaan ihan rehellinen mutta silti lempeä kertomus päivän tapahtumista. Samalla reissuvihoista jää konkreettinen muisto lasten päiväkotiajoista.
 "Aamupäivällä Papu oli hyväntuulinen ja virkeä. 
Hän leikki ensin sisällä V:n ja tutustujien J:n ja M:n kanssa. Sitten ulkoiltiin noin 45 minuuttia.
Papua ei heti nukuttanut päiväunilla, nukahti noin 12.30 ja heräsi jo noin 13.30. Sitten leikki hyväntuulisena. :)
Iltapäivällä toinen lapsi raapaisi Papua poskeen --> Jälki poskessa. Kurja juttu." 
Esikoisella ei enää reissuvihkoa ole ja se tietty vähän surettaa. Toisaalta Pihvi osaa kertoa jo sujuvasti itse omasta päivästään, toki kolmevuotiasta täytyy hieman osata lukea.
"Ensin me mentiin N:n kanssa sinne metsään ja sitten siellä oli tulipalo. Sitten me S:n ja L:n kanssa sammutettiin se sellaisilla kepeillä ja sitten minä sain banaania!"
Kaverukset ovat leikkineet palomiehiä päiväkodin pihalla, joten kyseessä tuskin oli mikään retkipäivän todellinen vaaratilanne tai maastopalo.
Isoveljestä on ollut pienemmälle tosi iso apu ja turva. Alkuun Papu juoksi pitkin päiväkodin pihaa Pihvin perässä ja kävi antamassa haleja. Henkilökunta kehui isoveljen hermoja, sillä usein pikkusisko tuli keskeyttämään ja sotkemaan kivoja leikkejä. Minusta on ihanaa, että noilla kahdella on tuollainen symbioosi. He pitävä toistensa puolia. Jos (ja kun) joskus torumme Papua, saattaa Pihvi puuttua tilanteeseen ja sanoittaa siskonsa käytöstä ja tunteita. Kun tilanne on toisinpäin, saattaa pienempi todeta meille vanhemmille tomeraan sävyyn, että "ei soo soo".

Minulla koulu on lähtenyt käyntiin aika sujuvasti. Sain eräästä työstäni palautteen, jossa sitä kehuttiin ansiokkaaksi. Itse pidin ansiokkaana lähinnä sitä, että sain tehtävän palautettua yli 12 tuntia ennen deadlinea. Pieniä tehtäviä on ollut paljon ja oman ajan organisointikyky on ollut hieman hukassa kesän jäljiltä. Ajatus siitä, että tekee mielekkäät tehtävät ensin ei näköjään ihan aina toimi. Nyt voin kuitenkin suunnata katseen tulevaan kirurgian harjoitteluun. Paikka löytyi lopunviimein, onneksi, mutta vaati sekin hieman säätämistä, puheluita, sähköpostiviestejä ja Jobstepin kyttäämistä. Sekä paljon sopeutumista meidän perheeltä, erityisesti lapsilta: Viiden viikon harjoittelusta perheemme viettää hajallaan noin puolet.

Voimme myös huokaista helpotuksesta, sillä putkiremontti meidän asunnossa alkaa vihdoin ja viimein maanantaina. Toki tämä tarkoittaa 11 viikon mittaista myllerrystä, jolloin tavarat on pakattuina ja muovitettuina ja sen vahingossa pahvilaatikkoon tai jätesäkkiin eksyneen talvitakin etsiminen vaatii suojien purkua ja eriyisesti hermoja. Joulun saamme kuitenkin viettää vastarempatussa ja valmiissa kodissa. Ja hei - siihen jouluun ei enää ole kuin 107 yötä!