Tiedättekö, niin se viisi viikkoa vain hujahti. Tämä syksy on nyt harjoittelun osalta taputeltu. Harjoittelupaikasta lähteminen on ainakin tähän mennessä ollut aina haikeaa. Kun kävelin viimeisestä työvuorosta viimeistä kertaa pukuhuoneeseen vaihtamaan työvaatteita pois, itkieä pillitin koko matkan sairaalan kellarikerrokseen ja pukuhuoneen ovelle. Ketään ei onneksi tullut vastaan. Avaimet palautin kirjekuoressa tärisevin käsin postilaatikkoon ja näin jälkikäteen mieitin, että onkohan vastanottaja saanut mitään selvää palauttajan nimestä, joka kuoreen piti merkitä.
Vaikka olo on vähän haikea, olen myös helpottunut ja onnellinen, että viiden viikon jälkeen pääsen takaisin kotiin ja tuttuihin ympyröihin. Perus arjen lisäksi aion todellakin nähdä ystäviäni ja viettää jonkun iltapäivän kaupungilla ihan yksin. Ja katsoa telkkarista oman lempiohjelmani. Nyt vielä toistaiseksi olen vain parannellut flunssaa, joka teki tuloaan koko kuukauden. Aika sitkeästi kroppani jaksoi taisteilla sitä vastaan, sillä kunnolla tauti iski vasta viimeisellä viikolla: Alkuviikon vapaat kuluivat hiljaisuudessa äänen mentyä ja viho viimeistä työvuoroa seuranneena aamuna päälle pukkasi pientä lämpöilyäkin. Sairauspoissaolokäytännöt harjoittelun aikana ovat ainakin meidän oppilaitoksessa vähän sellaiset, ettei varsinkaan näin ulkopaikkakuntalaisena tee mieli tulla kipeäksi kesken kaiken (ei siis sillä, että sairastuminen olisi mukavaa koskaan muulloinkaan).
Ihan täydellisesti tässä ei vielä pääse rentoutumaan, sillä putkiremontti on ikävä kyllä vielä kesken ja koti sitä myöten kaaoksessa. Se on aikataulussaan, kop kop, mutta valmistuu vasta noin neljän viikon kuluttua. Senkin jälkeen edessä on iso siivous ja järjestelyrumba, jotta pääsemme jatkamaan lasten kanssa normaalia elämää. Putkiremonttifirmamme on viikottain lähestynyt sähköpostitiedotteella, jossa on kerrattu rempan aikataulua ja kerrottu sen kulusta. Lisäksi olen saanut joitain kuvia rakenteilla olevasta kylppäristä ja vessasta poissaoloni aikana. Viimeisimmissä kuvissa vesieristeet olivat paikallaan, kylpyhuoneen typerät ja tilaa vievät putkikoteloinnit purettu ja sen lattiaan oli ilmestynyt reikä vessanpöntölle. Meillä on siis kotona kohta kaksi vessaa, ihan mahtavaa! En muutenkaan malta odottaa remontin lopputulosta. Minussa on vähän herättänyt närää materiaalivaihtoehtojen rajallisuus, sillä oma ja suunnittelijan mielikuva kivasta kylpyhuoneesta ei selvästikään ollut kovin samanlainen. Toivon kuitenkin, että niillä eväillä päästiin edes lähelle sellaista lopputulosta, josta itse suunnitteluvaiheessa haaveiltiin.

Lasten päiväkotiarki on lähtenyt rullaamaan tavalliseen tapaansa. Pihville on riittänyt, kun aloimme jo hyvissä ajoin puhumaan päiväkodista ja leikeistä kavereiden kanssa. Hän kertoi, että äitiä tulee kyllä kova ikävä, mutta ettei se haitannut, koska hän aikoi leikkiä palomiehiä "Sammakon" ja "Lumikon" kanssa (Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi lapsilla on metsäneläinaiheiset lempinimet, jotka on otettu käyttöön luontoretkiä varten). Papulla päiväkotiin palaaminen ei ollut ihan yhtä sujuvaa, mutta sen osasinkin aavistaa - onhan hän vielä todella pieni ja päiväkoti kaiketi aika käsittämätön paikka puolitoistavuotiaan silmissä. Luulen kuitenkin, että aamutkin tästä vielä iloksi muuttuvat, kunhan tättähäärämme pääsee takaisin päiväkodin rytmiin ja muiden lasten komentamisen makuun.
Mikä itselleni on tässä iskenyt kaikista eniten, on joulun odotus. Tajuatteko, että jouluun on enää 60 päivää aikaa? Minä tajuan, ja koen erittäin hankalaksi pysyä housuissani asian suhteen. Olen 110% jouluihminen, ja joulu-tammikuun vaihteen pyhät onkin kalsean ja märän alkusyksyn läpi kantava voima. Viimeset neljä vuotta olen tainnut näpertää joululahjat itse, mutta koska kodin käyttökuntoon laitossa mennään varmasti joulukuun puolelle, en tänä vuonna aio edes alkaa miettiä villasukkien, marmeladien ja keksiainespurkkien näpertämistä. Saattaa jopa olla, että jaan lahjojen hankintavastuuta vähän myös tuolle toiselle perheenpäälle. Joulusuunnitelmia emme ole vielä juurikaan ehtineet miettiä, mutta vaihtelun ja tasapuolisuuden vuoksi voisin olettaa, ettei mitään kovin mahtipontisia suunnitelmia kannata miehen töiden takia edes tehdä. Viime joulu meni maalla minun mummolassani, joten onkin ihan kiva kaivaa kuusenkoristeet esiin ja päästä laittamaan omaa kotia joulukuntoon.