Kuuletko päässäsi jo kulkusten kilinää? Minä kuulen, mutta se johtuukin siitä, että olen oikeasti ihan jouluhullu. En meinannut pysyä housuissani viime viikolla Ikeassa, kun tavaratalo oli jo alkanut virittäytyä joulun tunnelmiin värein ja valoin, mutta kuitenkin hillitysti, ettei joulunegistelijöiden tarvinnut repiä pelihousujaan. Minulle kesän jälkeen lehtien kellastuessa ja hiljalleen pudotessa seuraava välietappi vuodessa on joulunpyhät. Ne eivät ole minulle oikeastaan millään tavalla uskonnollista aikaa, mutta hetki rauhoittumiseen ja yhdessä olemiseen. Jouluun on jäänyt aikuisiällekin jotain lapsenomaista taikaa. En itse innostu kaikesta siitä materiasta, vaikka lahjojen suunnittelu ja antaminen on kyllä sekin todella ihanaa. Luulen silti, että osa sitä taikaa ovat ne ostoskeskusten välkkyvät valot ja toisista aivan liian aikaisin soitettavat joululaulut.

Meillä ei vielä tänäkään vuonna kirjoiteta joulupukille. En oikein usko, että edes esikoinen ymmärtää joulupukin päälle. Joka tapauksessa kuuluun niihin vanhempiin, jotka ilkeämielisesti kertovat lapsilleen satuja lahjoja tuovasta partaveikosta. Tuskin lähdetään niistä lähtökohdista, että joulupukki on mikään oikea henkilö, vaan sellainen vuodenaikaan kuuluva tarina. Satua, joka kuuluu meidän jouluun. Itse muistan lapsena selailleeni lelulehtiä ja ympyröineeni sieltä haaveilemiani joululahjoja lahjatoiveiksi. Myös esikoinen sai käsiinsä viime viikolla tulleen lehden ja selasi sitä innoissaan. Kävimme yhdessä läpi, että siellä on paljon kivoja tavaroita, jotka kaikki maksaa eikä ihan kaikkea haluamaansa voi saada. Hän tuntui jos ei nyt ymmärtävän asiaa, niin ainakin hyväksyvän sen. Sen sijaan muutamia poimintoja hän sieltä teki, minkä perusteella kasasin itselleni jonkinlaista listaa perinteisiin "mitä lapsille joululahjaksi" -kyselyihin.
Pihvi toivoi erityisesti taskulamppua. Siitä hän on puhunut pitkään ja sen olenkin joulupukilta luvannut. Lisäksi tarpeen olisi ihan perinteinen pulkka. Meiltä löytyy ennestään kelkka sekä vauvapulkka, mutta tavallista mäenlaskuun sopivaa pulkkaa ei. Takuuvarma menestys ovat myös pikkuautot, ihan molempien lasten näkökulmasta. Vähän on myös toivottu kissanpentua. Se sama ilkeä joulupukkisatua kertova äiti on kieltänyt elävät, mutta lelumainoksesta löytyi "onneksi" muutamakin robottimallinen. Tarpeen voisi olla myös kunnon pakkashanskat, esimerkiksi lämpimät nahkarukkaset, sekä kunnon merinovillaiset hatut, ehkä kypärämyssyt. Pihvin päiväkodista oli toivottu lapselle luistimia jo viime vuonna ja tämä talvi saattaisikin olla ajankohtainen sen taidon opetteluun. Vielä en ole löytänyt sopivaa luistimet + kypärä -settiä käytettynä, ehkä joulupukki löytäisi? Lisäksi lasten yöpukupolitiikka näyttää hieman heikolta tällä hetkellä, molemmat kun ovat syksyn aikana ottaneet jonkinnäköisen kasvuspurtin. Ja jos nyt palataan siihen leluvihkoseen, niin myös erilaiset lautapelit ja kirjat herättivät kiinnostusta. Ihme kyllä sen suurempia intohimoja lelulehtinen ei herättänyt, vaan sitä tutkittiin yhdessä aika neutraalisti. Eivät tainneet meidän tyypit vielä käsittää mitä mainos oikein sisälsi. Ja hyvä niin.

Myönnetään, osa lasten joululahjatoiveista on ihan puhtaasti vanhempien listaan ujuttamia, vaikka varsinkin Pihvi osaa kyllä olla otettu kaikesta mitä hän saa, aina tärinäinnostuksen herättäneitä ja päiväkodin aloitusta varten hankittuja puuvillasormikkaita myöten. Lelumäärä meillä on kuitenkin jo melkoinen, joten niin kauan kuin mitään spesifiä ei osata toivoa, kannattaa pysytellä niissä niin sanotuissa järkihankinnoissa. Se taskulamppu onkin ainoa aito ja hartaasti toivottu asia, joka on helppo suoralta kädeltä nimetä. Papun luulen olevan enemmän innoissaan pelkästä lahjapapereiden repimisestä ja joulukinkusta.

Käytännöllisten lahjojen lisäksi äiti toivoo vain paria asiaa: Joulurauhaa, -mieltä, -herkkuja ja ehkä sen perheen ihka ensimmäisen joulupukinvierailun. Ja paljon lunta. PALJON. Mikään ei vie tämän jouluihmisen fiilistä kuin paljas asfaltti aattoaamuna.