Tämä tuntuu olevan jokasyksyinen ongelma ja tuntuu, että kirjoitan tämän saman postauksen vähintään kerran vuodessa. Vaatteet. Äitivaatteet. Milloin tuskaa tuottaa kasvava vatsa ja tylsät odotusajan "rätit", milloin oma keho, siihen suhtautuminen ja sitä kautta pukeutuminen. Enkä oikein ymmärrä miksi nämä ajatukset linkittyvät usein juuri syksyyn. Ehkä siksi, että syksy tuppaa muutenkin olemaan uudistumisen aikaa, ainakin minulle. Joka tapauksessa olen jo jonkin aikaa pyöritellyt päässäni vaatehuoneemme sisältöä ja todennut, että omistamistani vaatteista minua tällä hetkellä miellyttää ehkä viisi-kuusi eri vaatekappaletta. Ja kun tähän noin puoleen tusinaan kuuluu myös vaatehuoneen kätköissä piileskelevä hääpuku ja yksi pikkumusta, voidaan ehkä todeta, että poden jonkinnäköistä arkivaatekriisiä.

Koskaan ei ole vaatehuoneeni sisältö radikaalisti vielä muuttunut, vaikka olenkin sillä monesti uhkaillut. Olen kyllä käynyt vanhoja vaatteitani läpi, mutta sitten on iskenyt piheys ja laiskuus. Entä jos haluankin vielä joskus vetäistä päälleni neonvärisen, rintojen kohdalta aivan liian pienen, tekokuituisen ja päällä vähän epämiellyttävän topin, jonka ostin kesäfestareille vuosikymmenen alussa? Tai entä jos kuitenkin joskus korjaan niiden mustien farkkujen vetoketjun, jotka ovat minulle vyötäröstä liian isot ja alkavat pussimaisesti lököttää takapuolesta ja polvista noin 15 minuutin käytön jälkeen? Ainakin ne farkut sopivat hyvin yhteen ensin mainitsemani topin kanssa. Entä jos luovun niistä, niin minne minä ne laitan? Missä on lähin vaatekierrätyspiste? Jaksanko lähteä myymään kirpputorilla tai onko minulla ylipäätään aikaa? Kuinka monen viikon päähän kirppispöytävaraus menisi ja ostaisikohan kukaan vaatteitani kuitenkaan? Lopulta olen nostanut asiassa käteni ilmaan, viikannut epäsopivat vaatteet takaisin hyllylle ja todennut, että ehkä niille vielä joku kaunis päivä tulee käyttöä. Koska vanhoista vaatteista kertaheitolla luopumisessa on se ongelma, että jotain päällepantavaa pitäisi kuitenkin jäädä.
Olen todella huono tekemään löytöjä itselleni niin sanotuilta livekirpuilta. Se vaatisi aikaa, rekkeihin paneutumista sekä ripauksen tuuria, että se yksi timanttinen vaatekappale sattuisi olemaan juuri itselle sopivan kokoinen. Ostoskäyttäytymistäni määrittää jonkun verran raha, mutta vielä enemmän arvot. En vaan enää voi hyvillä mielin kävellä kauppakeskusten ketjuliikkeisiin ja ostaa sieltä mitä tahansa, koska hinta on halpa ja vaate ihan kiva. Todellisuudessa sillä vaatteella on aika kallis hinta, jos katsotaan tuotantoketjun eri vaiheita. Ja mitä enemmän otan näistä asioista selvää, sitä enemmän tunnen siitä maailmantuskaa. Minua ei lämmitä ketjujen viherpesukampanjat tai kierrätyspuuvillat, kun vaatetuotantoon muuten jää aika monta muttaa. Enkä haluaisi ostaa halpatuotettua vaatetta käytettynäkään ja olla sitä kautta tukemassa jonkinlaista polkutuotantoa. Täysin eettistä vaatetta on hankala löytää, ja koska budjetti on rajallinen, pitäisi se melkein löytää käytettynä.

Olen itse tykästynyt moneen suomalaismerkkiin, joissa ainakin vaatteiden ompeluolosuhteet ovat tarkkaan valvottuja, vaikkei ompelu aina kotimaan rajojen sisäpuolella tapahtuisikaan. Eräässä keskustelussa joku toi esille hyvän pointin, että tällaisenkin vaatteen alkutuotannossa saattaa eettisyyden kannalta olla monta ongelmaa. Mistä vaatteen puuvilla tulee, missä kangas valmistetaan ja millaiset olot siellä on työskennellä? 100% eettinen vaate ei olekaan niin simppeli juttu, kun lähdetään tutkailemaan vaikkapa sen kankaan lähtömaata. Tekokuidut taas sisältävät usein mikromuoveja, ja vaikka ekologisuus ja eettisyys ovat kaksi eri asiaa, kulkevat ne kuitenkin käsi kädessä ainakin jollain tasolla: Ympäristönäkökulman tulisi mielestäni aina olla osa eettistä tuotantoa. Jos vain joku voi tehdä vaatteista näin hankalan asian itselleen, niin se olen minä. Toisaalta eettisyyden pohtiminen on myös hyvä asia, sillä ainakin minun kohdallani se on hillinnyt kulutusta merkittävästi. Edullinen ja ihan kivan näköinen ei enää riitä ostopäätöksen tekemiseen, enkä ole alusasujen ja yksien farkujen lisäksi tainnut ostaa ketjuliikkeistä itselleni mitään pian pariin vuoteen. Lasteni vaatehankintojen alkuperä on mietityttänyt jo pidempään.
Kuten aiemmin sanoin, olen haeskellut omaa tyyliä pidemmän aikaa. Kun vaatteen eettisyys on jollain tasolla käsitelty, tuottaa päänvaivaa erilaisten roolien ja minä-kuvien yhdistäminen. Ensisijaisesti olen äiti, ja tulen sitä ensisijaisesti olemaan niin kauan kunnes lapseni kasvavat aikuisiksi. Mutta sen lisäksi olen muun muassa opiskelija, ja toisaalta ajattelen olevani myös lähestulkoon kolmekymppinen. Jos jotenkin voisin kuvailla sitä mitä etsin, olisi se kaupunkikelpoista, aikuista, mutta samalla myös hiekkalaatikon reunalle ja luentosaleihin sopivaa. Haluaisin kasata itselleni minimalistisen vaatekaapin, jonka harvat vaatekappaleet olisivat helposti yhdisteltävissä keskenään ja sopisivat melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen, ainakin niihin rooleihin, joista minä joka päivä suoriudun. Vaatteen ei siis tarvitse olla cocktailtilaisuuteen sopiva, sitä varten minulla on se pikkumusta. Mutta olisi hienoa, jos joskus voisi pienillä stailauksilla ponkaista suoraan hiekkalaatikolta ja mennä jonkun ystävän kanssa syömään ilman, että aikaisempi aktiviteetti paistaisi minusta kymmenien metrien päähän tai että alkupäivä leikkipuistossa olisi epäkäytännöllisten vaatteiden takia epämukava.

Jottei homma menisi liian yksinkertaiseksi, tuo oman päävaivansa asiaan vielä se, että koen olevani kohtuullisen tyylitajuton. Aikaisemmat vaatehankintani ovat jos jonkinmoista sillisalaattia. Minulla on ollut muutama luottoyläosa, joiden kanssa on voinut yhdistää melkein alaosan kuin alaosan ja toisinpäin. Sitten minulla on niitä vaatteita, joiden kanssa käy vain tasan yksi vaate sekä niitä vaatteita, jotka eivät yksinkertaisesti sovi yhteen minkään kanssa. Kateudesta vihreänä seuraan muutamaa bloggaajaa ja tyyliniekkaa esimerkiksi Instagramissa. Ilokseni olen todennut, että jotkut heistä ovat myös äitejä. Sen sijaan sitä en ymmärrä miten he voivat onnistua pukeutumaan niin kauniisti ja vaivattoman näköisesti siten, että asun jokainen yksityiskohta sopii toisiinsa ja käyttöyhteyteen täydellisesti. Asukateuteni kohteita yhdistää kaikkia se, että heidän asuvalintansa ovat usein väreiltään ja leikkauksiltaan aika klassisia. Sillä tavalla ajattomia, etten usko asiaan vihkiytymättömän voivan niistä vuosikymmenienkään kuluttua sormella osoittaa, että asu on 2010-luvun lopulta. Minä, sen sijaan, olen koko tähänastisen aikuiselämäni ollut vähän milloin minkäkinlainen: Yhtenä aamuna sporttitypykkä activeweareissani, toisena hipahtava runotyttö maksihameessa ja pitsibolerossa. Ja se, ystävät hyvät, on varmaan ongelmistani se perustavanlaatuisin ja vaikein ratkoa. Vaikka kauniita, klassisia, eettisempiä ja ekologisempia vaatteita on löydettävissä ja ostettavissa ainakin rahalla, niin kuka myisi tyylitajua, missä ja millä hinnalla?
Sinänsä tämä postaus on tällä kertaa vallankumouksellinen, että vaatehuoneeni sisällön päivitys on hiljalleen alkanut. Olen viime aikoina selaillut aika paljon Zadaata sekä muutamaa nettikirppistä, ja armas avopuolisoni kävikin toissapäivänä noukkimassa ensimmäisen ostokseni postista. Itse en ole vielä päässyt uutta vaatettani kuin valokuvien kautta syynäämään ("onhan se ehjä ja mahtuuhan se mulle?"), mutta täytyy kyllä sanoa, että tällä hetkellä olen ihan superonnellinen löydöstäni. Se oli nimittäin tarkkaan harkittu ja kahden yön yli nukuttu hankinta, jonka ympärille on helppo lähteä kasaamaan sitä kaikkea muuta. Ainakin toivo elää.

Jos muuten tiedät jonkun mielestäsi tyylikkään tyypin, jonka blogia tai Instaa kannattaisi seurata, niin linkkaa tai vinkkaa ihmeessä alle :)

Ps. Kirjoittelin tätä tekstiä torstaina ja ajastin maanantaiksi. Sunnuntaina silmiini osui kuitenkin keskustelu, johon tämä Ylen dokkari oli linkitetty. Valottaa hyvin tuota ajatusta esimerkiksi tuon kankaan alkuperän takana.