Elämme 2010-lukua, vaikka viimeaikaisesta tasa-arvokeskustelusta sitä ei aina voi päätelläkään. Viimeinen niitti oli Pirkko Arstilan ET-lehteen kirjoittama kolumni, josta kaikui muinaismuistot ja jäänteet viime vuosisadalta ja kauempaa. Kolumnissaan Arstila koki aiheelliseksi arvostella kassajonossa näkemäänsä naista, jonka vaatetus ja vartalo eivät miellyttäneet hänen silmäänsä. Eivätkä ilmeisesti miellyttäisi "vastakkaista sukupuoltakaan". Sillä vielä vuonna 2017 naisen tehtävä on pukeutua miehen silmää hivelläkseen.

Väärin. Vuonna 2017 nainen pukeutuu oman mieltymyksensä mukaan. Hän vetää päälle pieruverkkarit ja liepeistä lepattavan paidan kauppaan mennessä, jos hänestä siltä tuntuu. Hän laittautuu ja pukee päällensä minihameen, pikkutopin ja korkokengät, jos hänestä siltä tuntuu. Kumpikaan vaihtoehto, tai mikään siltä väliltä, ei anna lupaa käydä naiseen käsiksi. Ei teoin, ei sanoin. Kenenkään tehtävä ei ole vapaa-ajallaan pukeutua muiden kuin omien mieltymystensä mukaan. Pukeutumisella voi tietyissä tilanteissa huomioida toisia, mutta kaupan kassajono ei ole sellainen paikka, jossa ei voisi seistä verkkareissa ja t-paidassa.

"Tytön ruumiinrakenne oli suomalais-ugrilainen eli lyhyet jalat, pullea takamus, runsas povi – muutaman vuoden kuluttua luvassa olisi paino-ongelmia. Hiukset pitkät ja latvoista hapsuuntuneet. Silmät kuin mascarakraatterit. - - varmaankin hän oli viettänyt pitkät tovit ihaillen käsipeilistä muhkeita pakaroitaan ja etupuolen polvipusseja." -Pirkko Arstila ET-lehden kolumnissaan.

Mietitäänpä Pirkko hetki. Kuvittele, että joku tulee sinua kaupungilla vastaan. Hän pysäyttää sinut huomauttaakseen iän mukana tuomista muutoksista ikävään sävyyn. Mikä olisi reaktiosi? Mitä sanoisit? Et varmaankaan kiittäisi huomiosta ja säntäisi heti ensimmäisenä korjaamaan toisen sinussa näkemiä vikoja. Uskon, että pahoittaisit mielesi ja ehkä antaisit kommentoijan kuulla kunniansa. Ja sitten katsoisit itseäsi peilistä ja miettisit mikä on vikana, kun muut eivät näe samaa arvokasta vanhenemista kuin mitä sinä itsessäsi näet. Kommentti kävisi itsetunnollesi, vaikket sitä ulospäin näyttäsikään. Entä miltä Pirkko tuntuisi, jos toimittajakollegasi kirjoittaisi vaikkapa johonkin naistenlehteen vertailun hyvin ja huonosti ikääntyneistä naisista? Juttu olisi jo itsessään hyvin epämääräinen ja loukkaava, mutta sen lisäksi löytäisit myös oman naamasi jutun kuvituskuvista. Pysähtyisitkö miettimään kumpana kollega sinut näkee? Sinä, Pirkko, et tiedä kassajonon naisesta mitään. Eritoten siksi pitäisin sinuna ilkeät ajatukset ominani.

Puhumme jatkuvasti epärealistisista ulkonäkövaatimuksista ja siitä, että jokainen meistä on arvokas. Yritämme opettaa lapsillemme, että he saavat olla sitä mitä ovat ja ettei ihmisen tarvitse näyttää huippumallilta ollakseen terve ja onnellinen. Samalla oman elämänsä pirkkoarstilat läyhäävät netin keskustelupalstoilla ja kolumneissaan kertoen miten tasa-arvoa on nyt liikaa tai että nainen on vain miehen asuste. Ja että miehen miellyttäminen on vielä tässäkin ajassa niin tavoittelemisen arvoinen asia, että sen takia kannattaa ja pitää muuttaa omaa itseään. Kun tätä keskustelua seuraa, ei tarvitse hetkeäkään miettiä miksi se kaunis viesti ei mene perille. Aina on joku joka kertoo sinulle mitä sinussa on vikana ja millaiseksi sinun pitäisi muuttua.
Minä olen ruuminrakenteeltani suomalasi-ugrilainen lyhytjalkainen, leveäperseinen ja isotissinen nainen. Olen ollut painavimmillani reippaat 85 kiloa, vieläpä kahteen otteeseen, mikä varmaan monellakin mittarilla on ollut 167 senttiselle varrelleni aivan hemmetisti liikaa. Se on silti ollut minun painoni. Minun paino, minun ongelma, jos sen sellaisena haluan kokea. Ei kenenkään muun. Tänään aamuvaaka olisi varmaan näyttänyt noin 20 kiloa vähemmän. Tässä pisteessä olen ihan oman itseni takia. En miellyttääkseni lasteni isää tai ketään muutakaan miestä tai naista, joista muuten ensimmäinen kuvaili minua lähes lihavimmillani kauniiksi, muodokkaaksi ja seksikkääksi, ei iljettäväksi suomalais-ugrilaiseksi luolanaiseksi, mitä kuitenkin ilmeisesti olin. Tällä hetkellä tunnen itseni lähtökohtaisesti aivan hemmetin hyvinvoivaksi ja fantsuksi muhkuroineni, suonikohjuineni, pattipolvineni ja kengurupusseineni, ja tasan tarkkaan vedän päälleni jatkossakin nämä kolmiraitaiset urheilutrikoot ja topin, josta kehoni epätäydellisyys voi ja saakin näkyä. Olen pahoillani, jos se sattuu jonkun silmiin. Se taas ei ole millään mittapuulla minun ongelmani.

Sinulle siinä kassajonossa haluan esittää syvimmät pahoitteluni. Olen äärimmäisen pahoillani siitä, että olet joutunut Arstilan typerän kirjoituksen silmätikuksi. Olen todella pahoillani siitä millaisin sanankääntein Arstila sinua kolumnissaan kuvaili. Se oli mautonta, asiatonta ja epäoikeudenmukaista. Kolumni kertonee enemmän Arstilasta itsestään kuin sinusta, vaikkei se ehkä tällä hetkellä siltä tunnukaan. Toivottavasti myös hän osaa pyytää sinulta nöyryytystä anteeksi.

Kun kellohame heilahtaa vuonna 2017, se heilahtaa tasan tarkkaan vanhan foksin soidessa. Ei siksi, että yhdelläkään pojalla olisi jotain katseltavaa ja ihailtavaa.

Loppuun vielä hauska pieni Pirkko-fakta: Tapaseura ry on nimennyt Arstilan Hyvien Tapojen Lähettilääksi vuonna 2012. Kysynkin sinulta Pirkko, pidätkö kolumniasi hyvien tapojen mukaisena?