Olen tajuttoman huono täyttelemään vauvakirjoja. Pihvin vauvakirjasta on täytetty paljon ensimmäisen vuoden ajalta, mutta Papun kirjaan en ole merkinnyt ensihymyäkään. Sen hän heitti muuten sunnuntaina 20.3.2016. Sen sijaan muistoja lastemme elämän varrelta on paljon. Siirsin juuri varmuuskopiot kaikista valokuvistamme ulkoiselle kovalevylle. Valokuvatiedostoja viimeisen kolmen ja puolen vuoden ajalta oli yli 20000. Osa tärähtäneitä, alivalottuneita, rakeisia tai jollain muulla tavalla huonolaatuisia. Osa ihan huippulaatuisia ja luonnollisesti ammattivalokuvaajan ottamia. Meidän perheen elämää on käyty kolmesti tallentamassa taitavan Heliannan linssin edessä. Ensin Papun odotuskuvat, sitten newborn- ja sisaruskuvia pian Papun syntymän jälkeen, ja nyt viimeisimmäksi otatimme kuvia perheestämme kauniina kesäiltana Meilahden arboretumin upeissa puitteissa.

En ehkä ole hyvä kirjoittamaan asioita muistiin vauvakirjan kansien väliin, mutta olen pitänyt huolen siitä, että muistoja on talletettu ahkeraan matkan varrelta. Olen edelleen hieman kateellinen kaikille vanhemmille, jotka tunnollisesti muistavat kaivaa vauvakirjat joka synttäreinä, liimavat ne täyteen kuvia, tallettavat ensihiustupsut ja merkitsevät hampaiden puhkeamiset päivän tarkkuudella. Mutta toisaalta lasteni lapsuudesta tulee tätä vauhtia olemaan noin 90000 valokuvaa, joita säännöllisesti tilaan myös paperikuviksi ja liimailen perinteisiin valokuva-albumeihin. Ja onhan sekin jo jotain.

En malttanut olla jakamatta Heliannan kuvia Instagramin puolella heti niitä saatuani. Nyt halusin tuoda niistä muutaman vielä tänne. Ja jos jotain voin neuvoa, niin ottakaa kuvia. Paljon kuvia. Käykää kuvattavana tai ottakaa itse. Kuvissa elää nekin pienet yksityiskohdat, jotka aika muistoista haalentaa.