Arvatkaa mitä. Istun ja kuuntelen tässä genetiikan luentoa. Aihehan olisi aivan hemmetin mielenkiintoinen, sillä ihmisen biologia ja erityisesti perinnöllisyys ovat mielestäni aina olleet todella kiinnostavia asioita. Ongelma on se, että päässä pyörii noin kaksi miljoonaa muutakin asiaa ja juuri nyt tuntuu siltä, että olen korviani myöten pissassa eikä keskittyminen riitä mihinkään. Helposta ja relasta syksystä tuli kertaheitolla jotain ihan muuta. Eniten päänvaivaa aiheuttaa tällä hetkellä opinnäytetyöhön valmistava kurssi, ehkä myös siksi, että se olisi pakko saada läpi. Tehtävät tuntuvat vaikeasti ymmärrettäviltä ja ohjeistukset muuttuvat tai muokkaantuvat vain tunteja ennen deadlineja. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen varma, että olen liian tyhmä korkeakouluopintoihin. Ahdistusta lisää hieman se, että Pihvi on sairastellut viime päivinä ja olen ollut hänen kanssaan kotona. Vaikka flegmaattista lasta onkin suht helppo hoitaa ja hän on mielellään viettänyt päivät lepäillen, on takaraivossa painanut jatkuva huoli. Levottoman unen seuraaminen, lämmön mittailu ja lääkitseminen ovat olleet päällimmäisenä mielessä, kun samalla olisi pitänyt keskittyä tekemään myös ryhmätöitä ja muita koulutehtäviä sekä lukea tuleviin tentteihin. Niitähän taisikin olla vain neljä.

Oman pikantin lisänsä tähän kaikkeen tuo joulu. Minä, jouluihmisistä jouluihmisin, en ole ehtinyt tehdä asian eteen muuta kuin maalata keittiön ikkunaan talvisen maiseman. En ole hankkinut ensimmäistäkään lahjaa tai edes miettinyt mitä paketteihin laitettaisiin. Ensimmäiset lahjottavat ovat jo käyneet ja lähteneet takaisin tyhjin käsin, seuraavat tulevat viikon päästä viikonloppuna. Olin myös ajatellut osallistuvani johonkin joulupuukeräykseen, mutta luulenpa että ennen kuin pääsen kuuselle asti hakemaan lahjatietoja, ehtii koko keräys mennä osaltani ohi. Perinteisesti olen joka joulu tehnyt lahjat itse, mutta tänä vuonna siihen ei vain yksinkertaisesti ole aikaa. Rahanmeno ahdistaa, kuten myös se etten ehdi paneutua paketteihin ajatuksella. Konvehteja ja kynttilöitä jokaiselle!

Minulla oli myös mahtava joulukalenteriajatus blogia varten ja 24 valmiiksi tehtyä luonnosta. Todella ikävää, etten vaan yksinkertaisesti ole ehtinyt toteuttaa ideoistani ikkunamaalausta lukuun ottamatta mitään. Toisaalta huomaan, että blogeissa pyörii tismalleen samat käpy-, kranssi- ja appelsiiniohjeet vuodesta toiseen ja joku keksii pyörän uudestaan. Ehkäpä maailma ei menetä siinä mitään, etten ole kertomassa missä lämpötilassa appelsiiniviipaleet kannattaa kuivattaa, että niistä saa "tosi kivoja jouluisia koristeita juuttinarulla kanelitankoihin sitomalla". Olen tykittänyt blogia viime aikoina niin paljon ja sellaisella innolla, etten haluaisi tuntea huonoa omaatuntoa yhdestä joulukalenteriasiasta. Tämän kirjoittamisen pitäisi hauskaa, innostavaa ja terapeuttista, ei aiheuttaa harmaita hiuksia ja pahaa mieltä.

Joulun lähestyminen pelottaa, mutta samalla toivon, että seuraavat kolme viikkoa olisivat jo ohitse. Työmäärä tuntuu hukuttavalta ja elämäntilanne ei tunnu joustavan nyt yhtään. Tekisi mieli perua kaikki ja lukittautua neljän seinän sisään yksin. Ulkonakin on ankeaa. Voitaisiinko vihdoin saada sitä lunta tänne meidänkin pituuspiireille? Luulen, että ripaus lisää valoa ulkona piristäisi myös mieltä ja löytäisin jonkinlaisen inspiraation tämän vuoden loppurutistukseen. Tai sitten en.