Kello näyttää keskiyötä. Ilmassa on raketteja ja pauke on mieletön. Meillä lapset nukkuu, ihme kyllä. Kuka pystyy nukkumaan tässä mökässä?

Vuodenvaihteessa on jotain jännittävää ja jotain haikeaa. Hassua, sillä oikeastaan se ei ole sen kummempi päivä kuin mikään mukaan päivä vuodessa. Se tuntuu samalla jonkin lopulta ja uuden alulta, vaikka ihan aidosti mikään ei ainakaan minun elämässäni muutu. Paitsi ehkä konkreettisempaan suuntaan. Tänä vuonna kolmas lapsemme syntyy. Tänä vuonna minusta tulee vaimo.

Olen ihminen, jolle pitkän ja pimeän talven keskellä juhlapyhät ovat tärkeitä. Rakastan ilotulituksia, vaikka ne eivät todellakaan ole mikään ekoteko ja niiden alkuperäkin saattaa olla monessa tapauksessa todella kyseenalainen. Kauneutta löytyy monesta, kuten esimerkiksi sysimustan taivaan valaisemasta valokukasta. Juhlilla on myös toisenlainen merkitys. Se on yhdessä olemista ja sellainen lämmin, läikähtelevä tunne rinnassa. Tänä vuonna vietimme joulunpyhät perheenä kotona, ja se on minusta oikeastaan aika mukava tradition alku. Omanlainen joulu. Ei stressiä jouluruoista tai jouluruuhkista. Uudenvuodenaatto meni hyvin samanlaisella kaavalla, vaikka nakit ja perunasalaatit tulikin syötyä äitini luona. Kävimme myös yhdessä ihmettelemässä ilotulituksia heti kuuden jälkeen. Lapset olivat niistä vähintään yhtä innoissaan kuin minä.
Vuodelle 2017 olin asettanut itselleni kymmenen pidettävää lupausta. Jälkikäteen katsottuna olen mielestäni onnistunut pysymään lupauksissani aika hyvin.

Kasvissyöjäksi aloin juuri sen verran kuin aionkin. Olen ihan muutamaa ravintolapoikkeusta lukuunottamatta aina valinnut sen kasvisvaihtoehdon, kun sellainen on ollut tarjolla. Sokerin vähentäminen on onnistunut suhteellisen hyvin, tosin tässä syksyn aikana olen hieman lepsunut. Raskauskilot tuli sulatettua, mutta niitä on myös tullut otettua takaisin. Olen itselleni armollinen, koska noin pari kiloa niistä on uutta elämää ja häneen liittyviä osasia. Lasten kanssa vietetyt tunnit ovat lisääntyneet ja yhteisiä puistohetkiä on ollut paljon. Jokaisena vapaapäivänä olemme käyneet näyttämässä nokkaamme ulkona ja kotonakin ollessa touhunneet paljon yhdessä. Ystäviä on tullut tavattua viime vuonna entistä enemmän, mutta dinnerpartyja en ole vielä päässyt kunnolla pitämään. Tämänkin tavoitteen täyttämistä haluan ehdottomasti ensi vuonna jatkaa. Meikkipussini puhdistus on sujunut hienosti eikä sieltä enää juurikaan löydy muuta kuin luonnonkosmetiikkaa. Pussissa taitaa olla enää yksi tavallinen huulipuna, joka sekin vetelee viimeisiään. Kaikista kempparituotteista en ole onnistunut luopumaan ja on tiettyjä juttuja, joista en edes aio luopua (kuten Pepsodent). Apteekin perusvoidettakin sorrun ostamaan kuukaudesta toiseen, sillä en ole onnistunut löytämään yhtä miellyttävää ja monikäyttöistä rasvaa luonnonkosmetiikan puolelta. Lopuksi myös parisuhteelle on tullut varattua ihan omia hetkiä, paras niistä oli ehkä pako arjesta Kolille. Toivottavasti ensi vuosi jatkuu samaan malliin.

Sen sijaan konmaritus, ikuisuusprojektit ja valokuvauskurssit ovat jääneet. Viimeisin onneksi korjaantuu pian, sillä olen ilmoittautunut kahdelle valokuvauskurssille kevääksi. Tahatonta konmaritusta tapahtui hieman putkiremontin yhteydessä, koska pakkauspuuhissa hankkiuduin aika monesta tavarasta eroon. Varsinkin keittiövälineissä tein karsintaa aika rankalla kädellä. Silti -  turhaa ja ylimääräistä krääsää on vielä paikat täynnä. Lastenhuoneesta juuri pakkasin yhteistyössä Pihvin ja Papun kanssa kolme kassillista heidän vanhoja lelujaan ja olen sopinut vieväni ne Lastenklinikalle alkuvuodesta. Niistä toivottavasti on enemmän iloa siellä ja ne pääsevät useamman lapsen leikittäviksi. Myös oma vaatekaappini kaipaisi kipeää siivousta. Konmaritusta on siis luvasssa myös vuonna 2018. Ikuisuusprojektini unohdin viime vuonna kokonaan, enkä aio ensi vuonna ottaa niistä ollenkaan stressiä. Teen niitä, jos siltä tuntuu. Ne voi ottaa tavoitteeksi taas vaikka vuoden päästä.

Yhden uuden asian lupaan. Jatkan nimittäin sokeritonta ja laajennan sen koskemaan myös suolaisia herkkuja. Annan itselleni muutaman lepsupäivän, jotka olen määrittänyt jo ennalta. Tällaisia ovat esimerkiksi lasten synttärit ja omat häät. Ja lisäksi pidän entistä tiukemmin kiinni esimerkiksi Vanelja-blogin sokerittomista hyvistä. Herkkujahan nekin ovat, mutta hieman rajoitetummin saatavilla kuin Benit ja Jerryt. Ja ehkä edes inan puhtaampaa ja parempaa. Uskon, että tällä tulee olemaan selkeää vaikutusta omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin.

Upeaa uutta vuotta 2018! Minä siirryn sen pariin ihailemalla ilotulituksia vielä hetken ja kuuntelemalla tämän Mairi Campbellin version Auld Lang Synesta. Se on muuten kaunein kuulemani versio tuosta kappaleesta ikinä. Kiitos Sinkkuelämää-elokuva!