Lauantai 13.1.2018 vierähti mukavasti Helsingin Wanhassa Satamassa häämessuilla. Otin osaa blogitapahtumaan ja pääsin fiilistelemään hääjuttuja yhdessä ihan oikeiden hääbloggaajien kanssa. Huisia! Messuilla heräsikin ihan kivasti ajatuksia, mutta niistä voisin kertoa yksityiskohtaisesti myöhemmin. Monet ovat pyytäneet messukuvia, joten tykitän niitä nyt tähän ja kirjoittelen pikaiset messutunnelmat.
Hääpukunäytöksessä nähtiin pukuja aika laidasta laitaan. Oli hyvin perinteisiä mekkoja, mutta ihastuksekseni myös vähän modernimpaa mallia. Varsinkin suomalaisten suunnitteljoiden puvut lämmittivät sydäntä. Jos olisin vielä kokonaan pukua vailla, niin saattaisin kyllä kääntyä jonkin pukuateljeen puoleen. Pitsi on edelleen in, avonaiset selät ja kauniit yksityiskohdat ovat edelleen in, selkeys on edelleen in. Helmat useimmissa ovat kauniisti laskeutuvia, mutta monissa varsinkin perinteisissä puvuissa näkyy tylliä ja muhkeaa helmaa. Kaksiosaisia pukuja näkyi vielä jonkin verran. Kaiken kaikkiaan messujen pukutarjonta oli laaja. Siis TO-DEL-LA LAA-JA! Monilla oli myös sovitusmahdollisuus ja mukavia messutarjouksia. Jos tänään on siis aikaa, niin pukua kannattaa ehdottomasti lähteä metsästämään.











































Katri Niskasen pukuja odotin kieli pitkällä ja ne olivat kyllä upeita ja omaleimaisia. Yllätyksekseni Katrin pukujen hintataso oli erittäin kilpailukykyinen verrattuna esimerkiksi morsiuspukuliikkeiden hintoihin. Suosittelen tutustumaan! Myös Vienon puvut ihastuttivat. Jos oman kropan malli olisi vähän erilainen, saattaisin olla myyty.




Nuorten suunnittelijoiden puvut oli koottu yhdelle osastolle ja siellä olikin useamman suomalaisen hääpukusuunnittelijan mallistoja esillä. Osastolla kannattaa poiketa myös silloin, jos mittatilauspuvun tilaaminen tai valmiin puvun korjaus- ja muutostyöt kiinnostavat. Rekeillä olevat valmispuvut olivat alennuksessa ja osastolla oli mielestäni myös sovituskoppi.


Hääkimpuissa näkyy edelleen runsaus ja aavistus bohohenkeä. Esimerkiksi eukalyptusta tai vastaavaa oli mukana monessakin kimpussa. Perus pallokimput olivat aika harvassa ja kukat saivat vähän rönsyillä. Kiva juttu, koska en itsekään kauheasti välitä kovin jäyheistä ja konservatiivisista kimpuista.





Kattauksia oli aseteltu kahdenlaisia. Oli metallia ja blingiä, mutta vastakohtana myös hyvin luonnonläheistä linjaa. Huomasin, että iseeni puree paremmin pellavaliinat ja vaaleat sävyt kuin kovin kirkkaat värit ja kimalle.






Messujen korutarjonta oli laaja, ja myös muita asusteita löytyi ilahduttavan paljon. Ihastuin Woobsin rusetteihin, mutta meille ei sellaista voida ikävä kyllä ostaa. Kellot ja aurinkolasit jäivät kyllä vielä kutkuttelemaan mieltä, mutta pidättäydyin ostamasta, ne kun eivät varsinaisesti liity ainakaan meidän häihin. Koruissa ja asusteissa messutarjoukset olivat mielestäni kohtuullisen hyviä, varsinkin sormuksissa, kun kyseessä on muutenkin "aika monta rahaa".


Vielä on iltapäivä aikaa messuilla. Suosittelen, jos häiden järjestely on ajankohtaista!