Viimeiset kolmekymmentä päivää ovat pyrähtäneet käyntiin. Laskettuun aikaan taitaa olla jäljellä 24 aamua, tai ainakin jotain sinne päin. Kolmannella kierroksella en oikein enää pysy kartalla päivistä ja viikoista. Onneksi on raskausappsit. Jos joku kysyy, tarvitsee vain kaivaa kännykkä esille ja katsoa. Samalla voi jakaa aivan turhaa nippelitietoa raskaudesta, kuten että nyt alkaisi olla hyvä hetki pakata sairaalakassi. Vielä en ole sitä tehnyt, sillä en anna vauvan tulla ennen kuin Papun syntymäpäivät ovat menneet. Toisaalta Jarkko ja lapset ovat lähdössä pois viikonlopuksi ja olen kotona ihan yksikseni. Oma äitinikin on lomalla, joten yritän pidätellä vielä ainakin tämän viikonlopun yli vaikka väkisin. Synnyttäminen on periaatteessa ihan tuttua hommaa, mutta en välttämättä haluaisi suunnata saliin yksin.

35+5 kävin lääkärineuvolassa. Gynekologi tsekkasi tilanteen ja totesi, ettei juuri mitään ollut tapahtunut. Pulla ei siis antanut merkkejä tulosta, vaikka spontaaneja kipeitä supistuksia on jo jonkin verran tullutkin. Liukastuin toissaviikonloppuna väistäessäni autoa jalkakäytävällä. Kaaduin onneksi takapuolelleni ja Pulla ei vaikuttanut olevansa moksiskaan. Sen sijaan hän liikkui oikein ekstrapaljon ikään kuin kertoakseen, että kohdussa kaikki oli hyvin. Naistenklinikallakin oltiin oikein tyytyväisiä eikä tapaturma vaatinut lopulta edes päivystyskäyntiä. Joka tapauksessa sinä yönä supisteli ja paljon, ja olin jo aika varma, että jotain kypsymistä oli väkisinkin tapahtunut. Ihan hyvä että ei, viikkoja oli kuitenkin vasta 35.

Samalla käynnillä kurkistimme vauvaa ultralla. Lääkäri oli hieman kiireessä, sillä ajat olivat myöhässä, joten kunnolla hän ei vauvaa mittaillut tai sen enempää kokeillut vatsan päältä. Sain kuitenkin kaksi painoarviota: Vauva oli käynnin aikaan noin 2700 grammaa ja tulisi olemaan laskettuna noin 3500 grammaa. Luulen, että arvio perustui enemmänkin isompien sisaruksien syntymäpainoihin ja symfuusi-fundus-mittaan kuin ultraukseen, mutta luulen  sen silti pitävän aika hyvin kutinsa. En usko, että täällä tälläkään kertaa majailee yli nelikiloista sikiöistä, kun kaksi aikaisempaa ovat myötäilleet toisiansa niin hyvin.

Kiloja raskauden aikana on nyt kertynyt noin 11. Se on ihan merkittävästi vähemmän kuin Papusta ja puolet vähemmän kuin Pihvistä. Kunpa saisin pidettyä tämän loppunousun siedettävissä rajoissa. Kroppa tuntuu vielä toistaiseksi omalta, ja 11 kilosta on toki helpompi päästä eroon kuin 22. Hemoglobiini oli vihdoin ja viimein lähtenyt nousuun ja minulla on voittajafiilis tämänkin asian suhteen, sillä näin ei ole vielä yhdenkään raskauden aikana käynyt. Sain kuitenkin ohjeen ottaa tuplaraudat uudelleen käyttöön, sillä sikiö tankkaisi minun rautojani nimenomaan näiden viimeisten viikkojen aikana. Ja ehkä ihan hyväkin, sillä kovin energiseksi en tunne itseäni vieläkään. Sf-mitta oli 31 senttimetriä, eli juuri siinä keskikäyrällä.
Ultrauksen yhteydessä kävimme lääkärin kanssa keskustelun, jonka jälkeen minulle on jäänyt vahva tunne vauvan syntymäsukupuolesta. Hän kysyi tiedämmekö kumpaa odotamme. Vastasin, että emme, mutta samoin tein kysyi näkikö hän. Lääkäri naurahti ja oli sanomassa jotain, kunnes äkkiä kiljaisin, että ei, ei, ei - emme halua tietää. Siihen hän vielä totesi, että ehkä sitten on parempi ettei hän sano asiaan yhtään mitään. Jokin keskustelussa kuitenkin vahvisti tunnetta siitä kumpi kohdussani majaili. Ja arvaatteko mitä? No se on täysin eri kuin mitä itse kiven kovaan ajattelin rakenneultrassa nähneeni. Pakkaan kirjekuoren kuitenkin sairaalakassiin mukaan, jotta voin väittää olleeni alunalkaen oikeassa. Väliäkös sillä, että juuri nyt uskon asian olevan kyllä ihan toisin päin.