Kaksi vuotta sitten tänään istuin aamuyhdeltä taksin kyydissä penkin reunoja puristellen. En siksi että supistukset olisivat sattuneet, vaikka kyllä nekin tekivät aivan järjettömän kipeää, vaan siksi että keli oli maailman liukkain ja loskaisin ja nuori säikähtänyt taksinkuljettaja ajoi nopeusrajoituksiin ja keliolosuhteisiin nähden aivan liian lujaa pitkin Tuusulanväylää hokien, ettei hän kyllä yhtään tiennyt missä Kätilöopisto sijaitsi. Kolme tuntia myöhemmin kuopuksemme oli maailmassa. Täydellinen kolme kiloa ja 410 grammaa painava 50 senttinen pakkaus.

Juhlat juhlimme jo viime lauantaina. Helmikuu onkin juhlien osalta aika sumplimista, sillä lasten serkuista kaksi on syntynyt ihan muutaman viikon heitolla Papusta. Helpotusta ei tuo muuten Pullankaan syntymä, sillä lähipiiristä löytyy toinenkin maaliskuinen, jonka laskettu aika on vain muutama päivä Pullan jälkeen. Yksi- ja kaksivuotisjuhlat olemme kuitenkin onnistuneet järjestämään ilman sen kummempaa ruuhkaa tai päällekkäisiä buukkauksia, mikä on tietysti kiva siksikin, että muuten osa vieraista jäisi väkisinkin joistain juhlista pois.

Vieraita juhlissa oli 17, joten meidän poppoo mukaan lukien päälle kaksikymmentä päätä. Tarjoiluissa auttoi tuttuun tapaan äitini, joka loihti kahvipöydän kattaukseen voileipäkakut. Olen kyllä tehnyt sellaisen joskus itsekin, mutta sanotaanko näin, ettei voileipäkakun koristelu ole vahvimpia puoliani ja Pihvin yksivuotissyntymäpäivien voileipäkakku näyttikin... no - se sopi vallan mainiosti syntymäteemaan. Suolaiseksi kaveriksi pilkoin tomaatti-mozzarellasalaatin ja pyöräytin ainekset pestossa. Syntymäpäiväkakun virkaa toimitti Kinuskikissan marjaspiraalin ohjeella tehdyt kakut, jollaisia tarjottiin myös Papun ristiäisissä. Lisäksi tarjolla oli pientä naposteltavaa lähinnä nuoremmille vieraille, mutta myönnän kyllä itsekin sokeritonta viettäneenä nauttineeni erityisen paljon vaahtokarkin äklömakeasta mausta. Niin, nämä Papun syntymäpäivät olivat se ensimmäinen sallittu poikkeus muuten herkuttomalle vuodelleni.

Lahjoja Papu sai paljon. Hän tuntui olevan jopa hieman hämillään siitä pakettimäärästä, eikä meinannut malttaa avata jokaista lahjaa. Äidin mieltä lämmittivät erityisesti kirjat ja vaatteet (varsinkin Iltasatuja kapinallisille tytöille), mutta sankari itse taisi mieltyä eniten nukkeen ja vanhaan puiseen nukensänkyyn. Lastenhuone vaatii hieman uudelleenjärjestelyä, jotta uudet lelut saadaan sinne siistiin järjestykseen. Se onkin projektilistalla, sillä lasten makuuhuoneeseen täytyy pian mahduttaa myös nukkumamahdollisuus toiselle lapselle.

Papu oli myös juhliensa ilopilleri. Päiväunilta herättyään ja ensimmäisten vieraiden saapuessa hän oli vielä hieman ujolla päällä, mutta lämpeni vierasjoukolle nopeasti. Hänestä on viime aikoina muutenkin paljastunut uusi ja todella sosiaalinen puoli. Hän saattaa napata kirjahyllystä kirjan ja kavuta kenen tahansa syliin pyytäen, että jos nyt hetki luettaisiin. Vieraat hän kävi halaamassa monta kertaa eikä olisi oikein halunnut päästää ketään lähtemään. Edes niitä vieraita, joita on hieman vähemmän tullut nähtyä. Vierastamisesta ei siis hänen kohdallaan voida enää todellakaan puhua. Avoin ja iloinen lapsi. Pysy aina sellaisena, muruseni.

Papun kaksivuotissyntymäpäivät olivat ensimmäiset juhlat, jotka herättivät hieman ikäviä tunteita Pihvissä. Hän ihmetteli miksi Papu saa lahjoja, mutta hän ei. Samalla hän kovasti kyseli koska hänen omat syntymäpäivänsä olisivat ja uhkasi, että siellä kakkua ei saa kukaan muu kuin hän ja ehkä korkeintaan mummu. Mielipaha väistyi onneksi nopeasti kun Pihvi ymmärsi, että vaikka nyt juhlittiinkin pikkusiskoa, saisi hän olla osa juhlia ja napostella kahvipöydän herkkuja. Ja taisi joku vieraista muistaa häntäkin pienellä paketilla. Se teki pienen miehen erittäin onnelliseksi. Alkuviikosta käänsin kuitenkin puheen Pihvin kesäisiin syntymäpäiväjuhliin. Kerroin, että välissä tulee olemaan vielä Pullan ristiäiset, mutta että hän voisi vaikka jo miettiä millaista kakkua aikoo sitten mummun kanssa kahdestaan syödä. Hän kuulemma haluaa vihreän jalkapallokakun ja kun selailimme yhdessä Pinterestiä, valitsi tyyppi tämän (<-- klik klik). Ei siinä mitään. Onneksi minulla on viisi kuukautta aikaa opetella koristelemaan kakkuja.