Hääjärjestelyt alkavat olla loppusuoralla. The päivään on jäljellä 45 aamua ja kaikki vieraat ovat ilmoittaneet tulosta tai tulemattomuudestaan. Vanhemmat, jotka ovat halunneet lähteä juhliin ilman lapsia, ovat osanneet oma-aloitteisesti jättää lapsensa kotiin, aivan kuten pari postausta takaperin arvelinkin. Lisäksi takana on vasta yksi suurempi bridezilla-momentti - siitä lisää alempana. Polttarit, joita ei kuulemma olla järjestämässä, ovat vielä edessä päin. Pakkasessa on niitä varten 1,5 litraa pumpattua ja pastöroitua maitoa. Arvaatte varmaan miten minä olen kuluttanut loppukevään iltoja? Jarkko on leikkinyt salapoliisia yrittäessään selvittää omien polttareidensa päivämäärää. Hän on jopa mennyt niin pitkälle, että on ottanut kaveriporukkansa kesälomasuunnitelmat kasuaalisti esille ja käynyt kyttäämässä työkavereidensa työvuorolistoja. Sen perusteella hän ynnäili kolme viikonloppua, joista yksi ikävä kyllä meni jo. Polttareitta.

Tässä kun katsoo viimeistä kahta vuotta taaksepäin, voi todeta, että suunnittelu on vain murto-osa toteutusta. Toisaalta sanonta "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" pitää kyllä paikkaansa. Samaan hengenvetoon totean, että ehkä olisi voinut suunnitella huolellisemmin tai ainakin pidättäytyä jo suunnitellussa. To-do-lista kasvaa kahdella uudella tehtävällä joka kerta, kun siltä saa vetää yhden tehdyn asian pois. Häät, joiden eteen ei pitänyt askarrella yhtään, ovatkin muuttuneet varsinaiseksi näpertelypajaksi. Kutsukorteista servettirenkaisiin, kaiken olen omakätisesti tulevan aviomiehen ja kaasokolmikon avustuksella näpertänyt. Ja joku vielä mietti, että mihin hemmettiin se morsian tarvitsee kolmea kaasoa. No tähän! Pitkä aika häiden järjestämistä varten on ollut toisaalta tosi hyvä juttu, toisaalta se on puraissut meitä pyllyyn. Kun on ollut ajoissa liikkeellä, on saanut valita kermat kakusta, eli ne omasta mielestä parhaat palveluntarjoajat. Toisaalta mieli on ehtinyt muuttua noin sata kertaa järjestelyiden yksityiskohtien suhteen.
Alkuun keräsin eri kokoisia lasipurkkeja ja suunnittelin laittavani niihin pöytäkukkia hieman boheemiin henkeen. Ehkä jotain luonnonkukkia, sillä tavalla rennosti ja vähän sinne päin. Nyt pöydissä tuskin nähdään kukkivaa kukkaa, vaan ennemminkin jotain vihreää köynnöstä. Onneksi minulla on Bauhausin XL-kokoinen pahvilaatikollinen elintarvikelasia ja metri tolkulla virkattua pitsinauhaa viemässä tilaa vaatehuoneessamme. Noin miljoonan muun hääkrääsälaatikon seurana. Mietin jo laittavani lasipurkkeja köynnöksen ja kynttilänjalkojen kaveriksi pöytiin tai edes noutopöytään, mutta en tiedä minkälainen sillisalaatti siitäkin tulisi. Ehkä siis ei. Viime yönä hajoilin kaasoille Whatsappin välityksellä. Itkin miten kaikki näyttää tyhmältä (minä mukaan lukien) ja mikään ei sovi yhteen. Kriiseilin myös pukuani muokkaavalle Atelje Heran Iralle, jota aamulla odottikin lähemmäs kymmenkunta viestiä ahdistuneelta ja stressaavalta morsiamelta, jota hävettää olla vaivaksi. Vielä pitäisi olla yhteydessä inspiraatiokuvien kera siihen puutarhamyymälään, josta hääkimppu ja pöytäkukat tilataan. Mutta miten voin olla, kun en tiedä millainen kimpustani tulee tai mitä pöytiin haluan? Tai siis tiedän mitä haluan nyt, mutta 45 päivän aikana mieli ehtii muuttua aika monta kertaa.

Postauksen otsikko on muuten emävale. Hääpäivän päättäminen on ollut minulle henkilökohtaisesti ehkä koko häiden hankalin osuus. Olisin halunnut järjestää neljät häät, jotta olisin voinut olla sekä kesä-, syksy-, talvi- että kevätmorsian. Jokaisessa kun on puolensa ja koristeilla olisi voinut leikitellä hieman eri tavalla. Jarkon piti lopulta päättää päivä, sillä kuulemma emme voisi järjestää neljiä juhlia, emmekä ilman päätöstä olisi järjestäneet yksiäkään. Kaksi vuotta sitten päivä tuntui todella kaukaiselta. Nyt se on jo aika lähellä.