Tämä postaus piti pistää ulos jo melkein kaksi kuukautta sitten. HUPS! Vauva-, koulu- ja hääkiireissä se on kuitenkin jäänyt. Joten nyt - kutsukortit osa kaksi. Osa yksi löytyy täältä.
Alunperin simppeleistä hääkutsuista tulikin sitten hieman monimutkaisemmat, kun sorruin taas kerran selailemaan Pinterestiä ja kuvia valmiista hääkutsuista. Sieltä sainkin idean, jonka kanssa kävin konsultoimassa askarteluliikkeessä. Mukaan tarttuikin kuitukangasta ja metallinhohtoisto koristenyöriä. Pitkään taistelin vastaan, mutta lopulta tilasin myös kustomoidun sinettileimasimen Etsystä ja kärvensin vahaa kynttilän valossa kahtena iltana, jotta sain tarvittavat 50 sinettiä. Kutsun kaveriksi tulostettiin kaksipuoleinen hääinfo, jota varten hankittiin hieman perus kopiopaperia kauniimpaa ja paksumpaa askartelupaperia.

Kuitukankaan oli tarkoitus peittää koko kortti ja toimia sille ikään kuin kuorena. Samalla sen oli tarkoitus yhdistää kaksipuolinen hääkutsu hääinfoon, jotta ne pysyisivät ikään kuin samassa paketissa. Värivaihtoehdoista eniten miellytti kuvan valkoinen kultaisilla yksityiskohdilla. Harmikseni se oli ollut jonkun muunkin kuitukangasvalinta, sillä minulle oli jäänyt rullan loppu, eikä se millään olisi riittänyt peittämään koko A6 kokoista korttia. Sopivan kokoisen kaistaleen mallailu olikin sitten haaste, koska liian kapea oli jotenkin turhan ja mitäänsanomattoman näköinen, kun taas liian leveä kaistale peitti liikaa jo itsessään kaunista kutsua ja teki siitä kotikutoisen ja vähän sinnepäin tehdyn näköisen. Valmis kaistale oli pituudeltaan 22 senttiä pitkä, jolloin kortin ympäri laitettuna se meni noin sentin matkalta päällekäin. Sen kiinnittämiseen kieputin sekä kultaista että valkoista nyöriä, jotka taas kuroin etupuolelta keskikohdasta yhteen. Nyörien päiden annoin mennä reippaasti yli. Tämän jalkeen laitoin sekä nyörien päälle että valmiiksi tehdyn sinetin pohjaan liimaa ja painoin sinetin nyöreihin kiinni. Noin minuutin pidin sinettiä puristuksissa ja sitten uskalsin päästää irti, eivätkä narut enää lähteneet purkautumaan. Mielestäni oli järkevämpää tehdä sinetit etukäteen valmiiksi, sillä en tiedä mitä kuuma sinettivaha olisi tehnyt kutsuille ja kuitukankaalle, enkä toisaalta tiedä kuinka helppo se olisi lopulta ollut irroittaa, jotta kutsun olisi saanut auki. Meidän sinettivaha ei tainnut olla kovin laadukasta, sillä yrittäessäni käyttää vahan sisällä ollutta sydäntä sulattamiseen, alkoi vaha käryämään. Lopulta leikkelin siitä veitsellä paloja ja sulatin niitä kahvilusikan avulla. Tällaisia paloja ja sulatuslusikoita löytyy muuten kaupoista valmiinakin. Pidin sitä hankalampana vaihtoehtona, vaan kuinkas kävikään.
Askartelu tapahtui pääsääntöisesti yömyöhään. Esimerkiksi sinettejä taisin sulatella aamuyön pikkutunneille asti, ja kutsujen viimeistelyynkin käytin tunteja aina seuraavan vuorokauden puolelta. Kaiken kaikkiaan kyseessä ei todellakaan ollut mikään pikkuprojekti, jos mietitään mistä lähdettiin liikkeelle: Akvarellikynistä ja -paperista. Kutsuja varten opettelin laveeraamaan, taittamaan ja tekemään sinettejä. Lisäksi läträsin Erikeepperillä muun muassa käteni ja meidän laminaattilattiaa. Se kyllä onneksi lähti kuivana molemmista, ja näin jälkiviisaana on tietty helppo todeta, että olisi varmaan ollut syytä suojata työskentelytila jollakin (uskokaa tai älkää, olen työkseni ohjannut askartelua). Kuten jo ykkösosassa totesin, kutsujen näpertäminen lopulta kannatti ja lopputulos on mielestäni todella kaunis. Kaiken olisi varmasti voinut tehdä huolellisemmin esimerkiksi sinettien siisteyden sekä kuitukankaan koon ja leikkausreunan viimeistelyn kannalta, mutta yhden naisen projektina tässä kyllä päästiin mielestäni ihan tarpeeksi lähelle. Toisaalta viimeistään kuoria hikipäissä kirjoittaessani mietin, että kuinkahan moni vieraista mahtaa säästää kutsua? Ei varmaan moni. Ainakin itse pistän talteen lopulta vain kiitoskortin.
Kuin ihmeen kaupalla Posti onnistui toimittamaan kutsuistamme jokaisen perille. Tämä ei todellakaan ollut minulle itsestäänselvyys. VP-päivänä kaikki kutsutut olivat ilmoittaneet tulostaan. Muutamilta kyselin, että missä kunnossa kutsu päätyi perille, sillä sinettien kestävyys hieman jännitti. Ongelma oli ilmeisesti päinvastainen, eikä sinettiä ollut saanut murrettua. Lopputuloksena nyörit ja sinetti oli pitänyt "kitkuttaa" irti ylä- tai alakautta sellaisenaan. Myöhemmin kuulinkin, että sinettivahaa on kahdenlaista - murtuvaa ja tällaista sitkeämpää. Monet tuntuvat suosivan tätä sitkeämpää juuri sen kestävyyden takia.
Kaiken kaikkiaan hääkutsujen askartelu oli ihan kiva projekti, mutta en välttämättä suosittele sitä kanssahääpareille, jos aika (tai hermot) ovat kortilla. Olen edelleen äimänkäkenä, että kutsut ikinä valmistuivat, sillä luovuttaminen kävi kyllä mielessä useammin kuin kerran. Sen sijaan jos näpertäminen on sinun juttusi, niin ei kun vaan ideoimaan! Vähemmilläkin kyyneleillä voi päästä, jos valitsee vain toisen - painattamisen tai askartelun.