Viimeiset neljä kuukautta ovat menneet aika hujauksessa. On jotenkin outoa, että Pulla on jo nelikuinen, sillä vastahan hän syntyi. Sanotaan, että vauvavuosi menee nopeasti. Kolme pienen lapsen kanssa se menee todella nopeasti. Toisaalta omat arjen organisointitaidot ovat parantuneet ja meillä on selkeä rytmi, joka on sopinut myös rytmittömän vauvan arkeen. Nykyisin tiedän, että hän nukkuu ensimmäiset päiväunensa tunti heräämisen jälkeen. Siinä ajassa ehtii hyvin hoitaa aamupesut ja laittaa Pihvin ja Papun aamupalalle. Sitten syötän Pullan ja lasken hänet sohvalle, jonka jälkeen voin itse syödä aamupalan ja touhuta vanhempien lasten kanssa. Aikaa tähän on yleensä noin 20 minuutista tuntiin.
Pullan aamu-unien jälkeen suuntaamme aina ulos, jossa näin kesäisin hujahtaa yleensä noin kolme tuntia. Koska meillä herätään verrattain myöhään, noin kahdeksan ja yhdeksän välillä, palataan kotiin syömään myöhäinen lounas. Ulkona on aina mukana välipalaa ja juotavaa. Sadepäivinä pyöräilemme mummulle tai lähdemme ikkunaostoksille. Pulla nukkuu yleensä yhdet päiväunet ulkona vaunuissa, mutta seuraa sisarustensa touhuja jo paljon sylistäkin. Lapset leikkivät kotia. Toinen on äiti ja toinen milloin isoveli ja milloin kissa. Ulkoilun jälkeen suunnataan yleensä mummulle, ellei hän satu olemaan töissä. Siellä on myös mahdollisuus Pihvin ja Papun nukkua päiväunia, mutta aika harvoin he tämän kortin suostuvat käyttämään. Sen sijaan lepohetki sohvalla on kovin odotettu. Monesti Jarkko tulee töistä äitini luo ja siellä syömme yhdessä. Kotiin palaamme alkuillasta tekemään iltatoimia.

Arki Pullan kanssa rullaa mukavasti. Hän on aika seurallinen vauva, mutta toisaalta isommat sisarukset tykkäävät pitää hänelle seuraa. Pihvillä on ollut tapana päivittäin kuiskailla Pullan korvaan, miten aikoo kutsua tämän hänen synttäreilleen. Aina ei kuitenkaan ollut näin auvoista.

Olen ollut lähes koko Pullan elinajan imetysdieetillä. Aika pian syntymän jälkeen aloin tunnistaa niitä merkkejä, joita myös Pihvillä ja Papulla vauvana oli. Meillä itkettiin selkä kaarella ja hikoteltiin jatkuvasti. Maito nousi vatsasta ylös ja seilasi takaisin alas. Ylös, alas. Mitään ei kuitenkaan koskaan tullut ulos. Ja sekös itketti. Isommista sisaruksistaan poiketen myös syntymäpainon saavuttaminen oli kovan työn takana. Alkuun poistin ruokavaliostani vain sellaiset ruoka-aineet, jotka saattaisivat aiheuttaa ilmaa. Kuukauden ikäisenä minun oli pakko todeta, että kyllä meillä taitaa olla kolmas silent refluksikko. Sitähän me tosin osasimmekin odottaa.

Lääkärikäynti alkoi sillä, että minä purskahdin itkuun. Lääkäri kuunteli minua ja tutki Pullan. Lopputuloksena saimme ohjeet kahteen refluksilääkkeeseen ja imetysdieettiä kiristettiin. Hän kehotti meitä myös tarkastuttamaan kieli- ja huulijänteet ja käymään mahdollisesti imetysohjauksessa, jos painonnousun kanssa olisi vielä ongelmia. Näin tehtiin, ja kotiinlähtötarkastuksessa normaaliksi todettu huulijänne leikattin. Tätä kaikkea seurasi niin fysioterapia- kuin haavanhoitokäyntejäkin, mutta pian kaiken sen alta kuoriutui iloinen ja hymyileväinen vauva, jonka saattoi laskea lattialle leikitettäväksi tai sänkyyn nukkumaan ilman itkua ja heräämistä. Sellainen, joka kai kaikkien määritelmien mukaan on kiltti vauva.
Kiltti vauva. Se on muuten aivan saakelin ärsyttävä termi, johon taas törmäsin jonkun äitiryhmän keskustelussa. Onko vauvasi kiltti? Meidän vauvat ovat kaikki olleet erityisen tuhmia. Miten vauvan kiltteyttä mitataan? Sillä miten paljon hän hymyilee tai miten paljon hän nukkuu tai viihtyy muualla kuin sylissä? Onko vauva tuhma, jos hän
huutaa ruokatorvessa pakottavaa oloa, ylösnousuja ja huonovointisuutta? Onko vauva tuhma, jos hän ei nuku muualla kuin sylissä hytkytettynä, koska hätkähtää olonsa vuoksi hereille jatkuvasti? Juttelin eräissä ristiäisissä kastepapin kanssa refluksista. Hän tiesi mistä puhuin, sillä hän kärsi pahasta refluksista vielä aikuisiälläkin. Paha refluksi on niin paha, että se saa jopa aikuisen polvilleen. Ehkäpä on siis oikeutettua, että lapsikin hieman itkee oloaan. Ei hän ole tuhma. Hän on silti aivan ihana, valloittava ja tuoksuu yhtä huumaavalle kuin kuka tahansa muukin vauva.

Pulla on nyt neljä kuukautta vanha. Papulla oireet olivat ehkä pahimmillaan neljän kuukauden iässä. Suurinpiirtein näihin aikoihin taisimme itseasiassa hakeutua lääkäriin. Pihvi ei koko vauvavuotensa aikana nähnyt näin hyvää päivää. Pulla, sen sijaan, alkaa olla aika oireeton. Pahimmat refluksioireet vaivaavat yleensä aamuisin pitkien yöunien (lue: paikallaan selällään makaamisen) jälkeen ja siihenkin meillä on suhteellisen hyvin toimiva täsmälääke. Me elämme vauva-arkea, jollaisesta emme osanneet edes unelmoida. Toki osa tätä on minun imetysdieettini, joka jonkin verran rajoittaa ja on vienyt elämästäni lemppariherkkujani, kuten mangon, jolla suurinpiirtein elin ensimmäisiä ruoka-aineita listalta siivotessani. Mutta hei - meidän maaliskuisella asiat ovat tässä meidän mittakaavassa aika hemmetin loistavasti! Ja mekin Jarkon kanssa olemme päässeet kokemaan juttuja, joista Pihvin ja Pullan vauva-aikana vain unelmoimme. Voimme esimerkiksi istua iltaisin elokuvaa katsellen vauva sylissä ilman, että kummankaan tarvitsee hytkyä seisten tai pomppia jumppapallolla. Välähdys normaalista vauva-arjesta, jossa isommatkin sisarukset saavat ansaitsemansa huomion.

Meidän vauvasta ei ole tullut kiltti. Hän on ollut sellainen aina. Samoin myös isommat sisarukset. Refluksi nyt vaan sattuu olemaan "ihan tosi pirullinen sairaus". Aamen.