Meidän häät on jo juhlittu, mutta siinä suunnittelun tuoksennassa jäin pohtimaan, miten kiittäisin kaasojani häihin annetusta panoksesta. Samalla elin itse aika haipakkaa todellisuutta siinä lapsiperhearjen, opinnäytetyöstressin ja hääsuunnitelmien keskellä. Ajatus yhteisestä minilomasta muotoutui aika nopeasti. Halusin lähteä heidän kanssa paikkaan, jossa sielu lepää ja on hyvä olla ja hengittää. Minulle sellaiseksi paikaksi on muodostunut Koli. Kävin ensimmäistä kertaa Kolilla syksyllä 2014. Silloin mukanani oli Jarkko ja meidän pieni Pihvi lastenvaunuissa. Näkymät huipuilta olivat mielettömät, enkä ollut koskaan nähnyt mitään sellaista. Pihvi, joka oli kauniisti sanottuna aika rauhaton vauva, kuunteli ja katseli ympäristöään silmät suurina, ihan hipihiljaa. Hän myös poikkeuksellisesti makoili vaunukopassaan tyytyväisenä hymyillen ja jokellellen. Silloin tajusin, että paikassa on jotain maagista, ja sen jälkeen olemme käyneet siellä joka vuosi joko lasten kanssa tai viettämässä parisuhdeaikaa.

Neljän ihmisen kalentereiden yhteensovittaminen on todellinen haaste


Matkan vaikein osuus oli yhteisen ajan järjestäminen. Myönnän, että varsinkin oma kalenterini oli loppuvuoden osalta aika täynnä, mikä rajoitti mahdollisia viikonloppuja aika paljon. Tähän komboon kun lisättiin kolme työssäkäyvää ihmistä, joilla on oma elämä ja jopa lapsia, niin suunnitelmia yritettiin lyödä lukkoon ainakin toista kuukautta. Kun viikonloppu lopulta varmistui, pääsin suunnittelemaan matkaa ja ohjelmaa. 

Matkan suunnittelu ei mennyt aivan putkeen, ja postitse tarkoitettu "leirikirje" lähtikin lopulta vain sähköisessä muodossa noin viikkoa ennen h-hetkeä. Jos olet joskus ollut leirillä, tiedät mitä leirikirje suurin piirtein sisältää: Yleistä infoa ja ohjeita, aikataulun, ohjelman ja pakkauslistan. Minun ja Heidin leirihistoriassa leirikirjeissä on kehotettu pakkaamaan mukaan myös taikasauva tai nokkahuilu, ja niin tehtiin myös minun lähettämässäni leirikirjeessä. Ja itseasiassa Heidi oli myös etsinyt nokkahuilun matkaa varten käsiinsä, joskaan emme reissun aikana päässeet kuulemaan luvattua musiikkispektaakkelia.

Matkaan lähdimme lauantaiaamuna noin yhdeksän pintaan. Jarkko ja vanhemmat lapset olivat suunnanneet pidemmälle viikonlopureissulle isovanhempien luo jo muutamia päiviä aiemmin, mutta Pulla kulki Pohjois-Karjalaan meidän mukana. Takapenkillä oli tunnelmaa, kun kaksi aikuista ihmistä ahtautui talvikamppeineen kaukalon viereen. Pulla oli vähän räkäinen, mikä ei kyllä ollut yhtään uutta - meidän taloudessa oli nimittäin sairastetettu aina jonkun toimesta läpi koko syksyn. Pullan flunssa hieman vaikutti matkantekoon, sillä siinä missä hän hereillä oli pirteä ja iloinen itsensä, niin nukkumisesta ei meinannut tulla yhtään mitään. Kyydissä oli kaksi kortillista, minä toinen, ja edellämainituista syystä ajonakki napsahti meistä Hannalle, joka sille aamulle oli jo ajanutkin muutaman sata kilometriä meitä muita hakemaan. Matkalla teimme pidemmän pysähdyksen terveellisen lounaan merkeissä Hesburgerissa ja sitten nautimme välipalakahvit anoppini keittiössä jättäessämme Pullaa pois kyydistä. Amispopin ja energiajuoman tuoksuiseksi ajateltu ajomatka oli kaikkea muuta, ja reissun tunnusbiisiksi nousikin jonkin eurodance-hitin sijasta Lounatuulen laulu.

500 kilometriä Strömsöön


Perillä Kolilla oli jo pilkkopimeä. Kapea ja mutkitteleva tie hotellille oli jopa hieman pelottava, ja minäkin istuin kieli keskellä suuta jokaisen ohiajavan auton kohdalla, vaikka en edes ajanut. Pääsimme kuitenkin perille ehjänä, ja maisemahissikin toimi moitteettomasti. Kiitos vaan sille hississä kohtaamallemme henkilölle, jonka mukaan hissin kallistuksen vakausmekanismi toisinaan pettää. Kylpylä ja kuohuva mielessämme marssimme vastaanottoon kirjautumaan sisään huoneisiimme, joista toista ei sitten aluksi järjestelmistä löytynytkään. Muutama sydämentykytys ja "ei hemmetti, me ajettiin tänne tunti tolkulla" -ajatus myöhemmin huone kyllä löytyi, mutta ei jostain syystä minun nimelläni, vaikka sillä varaus oli tehty. Asiasta huojentuneina aloimme suunnitella kylpylään siirtymistä, kunnes meille selvisi, että kylpylä on täynnä hotellin ulkopuolisia asiakkaita, eikä sinne siksi juuri sillä hetkellä päässyt.

No niin - tässä on asia, mitä en ihan jaksa ymmärtää. Jos varaan yön kylpylähotellista, oletan silloin pääseväni myös kylpylään. Ihmettelimme asiaa hotellin vastaanotosta ja saimme vastaukseksi, että "tällaista se aina on lauantaisin" ja että "siksi hotellin ulkopuolisille asiakkaille ei myydä lippuja enää viiden jälkeen". On tietenkin hotellin kannalta mahtavaa, että kylpylässä riittää asiakkaita, mutta jos tilanne on sama aina joka lauantai, niin olisikohan tässä paikka jakaa tietoa huoneiden varaajille jo etukäteen? Kyllä minua olisi aika paljon harmittanut lähteä ystävien kanssa monen sadan kilometrin päähän kylpylään rentoutumaan, jos olisinkin lopulta päätynyt kykkimään koko illan hotellihuoneessa ni (siitä muuten lisää aivan kohta). Tai jos tilanne on sama aina joka lauantai, niin olisikohan syytä lopettaa lippujen myynti ulkopuolisille aavistuksen aikaisemmin, varsinkin, jos hotelli on jo itsessään täynnä? Kun sisäänkirjautuminen alkaa neljältä, niin pitäisin aika luonnollisena, että sen jälkeen myös kylpyläpuoli saa uusia kävijöitä hotellin omista asiakkaista.

Lopulta saimme käskyn lähteä selvittämään asiaa itse alhaalta kylpylästä, jossa jaossa oli sitten jonkin sortin post-it -lappuja, jotka ajoivat vuoronumeron asiaa. Koska kylpylään pääsy näytti lykkäytyvän, jouduimme myös lähteä selvittelemään pöytävarauksemme siirtoa ravintolasta. Tämä onneksi onnistui helposti, eikä illallista tarvinnut hakea kylän Salesta. Vuoronumeromme kylpylään oli yhdeksän, joten ehdimme hyvin käydä heittämässä tavaramme huoneisiimme ja vaihtamassa asianmukaiset vaatteet päälle.
Majoituimme kahden hengen huoneissa. Eri kerroksissa, mikä oli minulle ihan "fine", mutta eihän sekään lähtökohtaisesti ollut toivottua. Mistä emme sitten huonekaverini kanssa välittäneet, oli huoneessamme vallinnut vahva märän koiran haju. Minibaarin päältä löytyikin koiran kuppi ja jokin tassukuvioinen fleeceviltti, joten ei ihme - olimme ilmeisesti saaneet lemmikkihuoneen. Minua tässä ärsytti se, ettei kukaan ollut kysynyt sopiiko tämä meille. Ymmärrän, että loppuumyydyssä hotellissa on varmasti kaikki huoneet käytössä, mutta yhdellä matkaseurueestamme on koira-allergia, ja olisipa ollut ikävä juttu, jos hän olisi joutunut lemmikkihuoneeseen. Minusta vastaanotossa olisi edes voitu kertoa, että toinen huoneista on lemmikkihuone, tai oikeastaan kysyä, että mitä mieltä asiasta olimme. Hajusta huolimatta (tai oikeastaan sen takia) jouduimme lähteä (eli siis pääsimme) jonottelemaan post-it -lappuinemme kylpylään aika pian huoneisiin päästyämme.

Kylpylässä suuntasimme hoito- ja juomakiuluinemme suoraan ulkopaljuihin ja keuhkosimme keskenämme illan suurimmat ärsytykset. Se hieman helpotti, ja lopulta osasimme ottaa rennosti ja nauttia siitä, että olimme lomalla ja ylipäätään päässeet kylpylään.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi


Siinä missä hotelli mielestämme mokasi, vei hotellin ravintola kyllä osansa maaliin ihan täydellisesti. Olin jo etukäteen viestitellyt ravintolan kanssa imetysdieetistäni ja minulle oli luvattu valmistaa kolmen ruokalajin illallinen dieettiini sopivista aineista. Ravintolan keittiömestari oli ottanunt ruokani asiakseen ja valmistanut muun muassa siihen sopivan kastikkeen ja lisukkeet, jotka muuten olivat ihan 6/5. Olen kuullut, että on epäkohteliasta nuolla lautanen puhtaaksi, joten en siihen ruvennut täydessä tällingissä pikkumusta päällä, vaikka mieli olisi ehkä tehnyt. Meillä oli myös todella mukava tarjoilija, eikä kukaan meistä lähtenyt ravintolasta nälkäisenä.

Aamupala jatkoi samalla linjalla. Se oli hyvin perinteinen hotelliaamiainen pekoneineen ja munakokkeleineen, mutta tarjolla oli myös esimerkiksi vaahtokarkkeja ja suklaaputous. Aamullakin lautaselleni eksyi monipuolisesti (ja PALJON) syötävää, ja ruokien allergeenit selvisivät nopeasti keittiön kautta. Oli myös mahtavaa päästä istumaan kiirettömään ja valmiiseen aamupalapöytään ja jutella niitä näitä aikuisten ystävien kanssa.

Ulkoilua talven ihmemaassa


Kolin lumisuus onnistui yllättämään, sillä reissuun lähtiessämme heiteltiin taivaalta talven ensimmäisiä tiskirättejä kotikonnuillamme. Lumikinokset (ja pari -palloa) ilmestyivät matkan aikana ihan yhtäkkiä. Puissa oli tykkylunta, mitä en osannut odottaa ollenkaan. Oli hankala uskoa, että 24 tuntia aiemmin olimme lähteneet sellaisesta ankeasta harmaudesta, tai että olimme edelleen Suomen rajojen sisäpuolella. Crapland, uutisoivat kansainväliset mediat.

Harmaata oli kyllä Kolillakin. Upeita kansallismaisemia emme päässeet juurikaan ihailemaan, sillä vastassa oli sankka sumuseinä. Mitä korkeammalle kiivettiin, sitä paksummaksi ja harmaammaksi sumu tuntui muuttuvan. Mutta ilma oli ihana. Ei ollut liian kylmä, vaikka meillä tietysti reippaina ulkoilijoina oli sään mukaiset varusteet päällä. Huipuilla oli hiljaista, emmekä törmänneet juuri kehenkään (pun intended). Kasaantuneesta lumesta johtuen huipuilla maisemia sankkaa sumuseinää ihaillessa piti hieman varoa askeliaan, ettei lumimassa yhtäkkiä pettäisi alta. Minun oli tarkoitus etsiä meille sopiva reitti jo etukäteen, mutta tietoa talvireiteistä oli mielestäni huonosti tarjolla. Olisimme toki voineet pysähtyä Luontokeskukseen kysymään asiaa, mutta sehän olisi ollut aivan liian yksinkertaista ja helppoa. Sen sijaan päätimme kiertää huiput ja jatkoimme siitä matkaa jonkin aikaa. Siinä vaiheessa, kun kenkien jäljet alkoivat vähentyä ja tassujen jäljet kasvaa, päätimme kääntyä takaisin. Muutama tunti ulkoillessa kuitenkin vierähti.

Kylpyläreissuista perinne?


Ulkoilun jälkeen pakkasimme auton ja lähdimme suuntaamaan kotia kohti. Minut pudotettiin kyydissä Joensuussa, josta jatkoin matkaa muun perheen kanssa. Alunperin ajatuksena oli, että olisimme vielä pysähtyneet jonnekin yhdessä, mutta koska kaikilla (ja eniten kuljettajalla Hannalla) oli edessä vielä pitkä matka, päätimme torpata suunnitelman siinä hetkessä. Päästiin pitkälle puolta yötä ennen kuin meistä viimeiseltäkin tuli kuittaus, että kotona ollaan.

Huone- ja kylpyläsählingistä huolimatta oli puhetta, että kylpyläreissailusta pitäisi tehdä perinne. Ensi kerralla emme ehkä lähde Kolille. Se ei nyt välttämättä ole täysin tämän reissun vika, vaan on kiva myös kokeilla jotain muuta ja käydä eri paikoissa. Vinkkejä kivoista kylpylöistä otetaan vastaan! Plussa on, jos reissuun voi yhdistää muitakin aktiviteetteja, kuten nyt esimerkiksi tuota ulkoilua.